Tilaamani silikoninen uima- ja urheiluproteesi saapui viikko sitten. Eivätpä entiset oppilaat arvanneetkaan, millaista joulupakettia ope oli kylän kauppa-postissa iltalenkillä hakemassa:) Taskullinen uima-asukin oli hankittu ja henkinen puoli valmennettu, olisin valmis ensimmäiseen uimahallivisiittiin yksirintaisena.
Tiistaiaamu sopi hyvin tarkoitukseen, hallilla oli terveyskeskuksen kuntoutusvuoro monitoimialtaalla. Siinä ei yhden rinnan puuttumista kukaan joutanut kummastelemaan, itse kullakin taisi arpia kehossa kulkea. Jos ei näkyviä, niin henkisiä ainakin. Eläkeläisten lisäksi altailla vilisi koulujen opetusryhmiä, mutta tiukassa talutusnuorassa ja aikataulussa -omat sauna-ajat pystyi hyvin sumplimaan. Aiemmassa elämässä uin ja vesijumppasin tai -juoksin viikottain, harrastus saakoon jatkua!
Vesijuoksua, uintia, sauvakävelyä ja peruslenkkeilyä -kaikkea olen tehnyt ensimmäisen sytostaattikuurin jälkeen, ja vähitellen tekee mieli jo ladullekin. Olen uskomattoman tyytyväinen siihen, kuinka hyvin ensimmäinen hoitojakso on mennyt tähän saakka. Vai onko tyytyväinen turhan lattea sana -olisiko kiitollinen kuvaavampi? Pieni pahoinvointi ensimmäisellä viikolla kertoi, etten ollut pelkkää placeboa suoneeni saanut, mutta muuten olo on oikeastaan loistava. Ja kun kunto on kohdillaan, pysyy pää pystyssä, joten jaksaa kuntoilla, jonka ansiosta pää pysyy..
Mitä mieltä äänikirjoista?
5 viikkoa sitten
3 kommenttia:
Hei,
tuo on niin totta, kun liikkuu, niin aivotoimintakin saa samalla virikettä. Ja virkeä mieli on korvaamaton apu. Itse joudun välistä komentamaan itseäni lenkille, kun sohvaantuminen houkuttelee. Mutta onpas vaan sitten hyvä mieli lenkin jälkeen.
Mahtavasti olet jaksanut ! Samanlaista tsemmpiä sinulle jatkossakin !
Voi luin niin kateellisena merkintääsi, itse kun en ole viime aikoina päässyt edes lenkkipoluille muusta liikunnasta puhumattakaan. Mutta josko senkin aika vielä tulisi. Nyt on tuo lähin uimahallinikin taas rempan jälkeen auki ja sinne luvassa 45 eurolla vuosikortti tämän sairauden kustannuksella. Halpaa kun mikä!
Hienoa, että rohkeus hallille menoon riitti. Seuraavalla kerralla se menee jo vanhalla rutiinilla!
Toivotaan, ettei doke aiheuta jatkossakaan isompia keikahduksia olotilaasi!
Hyvästä olosta on jotenkin otettava ilo irti, varsinkin kun tietää, että huonompia aikoja on takuulla luvassa (pessimisti ei pety..). Aina olen valittanut, ettei aikaa jää liikkumiselle, mutta nyt se ei enää päde. Joten.. käyn tästä lumitöiden kimppuun.
Kiitos annukka ale-vinkistä, en ole tullut ajatelleeksi että tämän sairauden kustannuksella voisi jostain päästä halvemmalla. Pitääpä olla tarkkana. Mies on kyllä kysynyt, eikö rinnan puuttuessa saisi inva-merkkiä autoon, niin voisi parkkeerata aina paraatipaikalle.
Lähetä kommentti