Vakavasti sairastuneiden ihmisten väitetään esittävän aina kysymyksen "miksi juuri minä". Cullbergin kriisiteoriassakin se mainitaan kuuluvan kriisin akuuttiin vaiheeseen, samoin kuin kieltäminen, vihan tunteet ja muut tiedostamattomat puolustusmekanismit -näiden tehtävä on suojella ihmistä, sateenvarjon lailla, rankimmalta sateelta. Testaan kuulua (ja aikanaan itsekin tenttimääni) kriisiteoriaa käytännössä yhden, aika puolueellisen koehenkilön kokemusten kautta. Tämä tutkimus ei taitaisi läpäistä validiteetti ym vaatimuksia, mutta vertailu "normaaliin" antaa itsellekin luvan kokea kaikenlaisia tunteita tässä pyörityksessä.
Mutta miksi minä -kysymystä en ole esittänyt. Joka kolmas ihminen sairastuu jossain elämänsä vaiheessa syöpään. Miksi en siis minä? Olen elänyt 36v suomalaista peruselämää, ihanaa sellaista. Myötätuulta, onnea ja rakkautta on ollut enemmän kuin monilla koko elämän aikana, ja rankimmat vastoinkäymiset ovat olleet parin kuukauden työttömyyden luokkaa. Kärsimyksestä en tiedä kuin kirjoista. Olen elänyt kuin talitintti, vailla huolta huomisesta ja hyvä niin. Mutta siis: miksipä en minä, mutta miksi ihmeessä nyt eikä 50v päästä?
36-vuotiaalle, täysin terveelle naiselle rintasyöpädiagnoosi tuli todellisena yllätyksenä. Suvussa ei ole ainuttakaan rintasyöpätapausta, enkä täyttänyt ensimmäistäkään ns. riskikriteeriä. Lapset on saatu nuorina, imetetty oppikirjan mukaan, paino on hallussa ja elämäntavat pyhimyksen luokkaa. Suhde alkoholiin on juhlallinen, eivätkä nuorena poltetut n. 20 tupakkaa varmasti olleet tautini takana. Muistelin kuumeisesti huhtikuista päivää v. 1986 -olinko ollut pihalla vesisateessa kun ydinlaskeuma satoi synnyinseudulleni satakuntaan? Säteily olisi antanut jonkin näköisen selityksen sairaudelle, mutta toisaalta rintasyöpätapausten määrä kasvaisi huikeasti lähivuosina tuon teorian mukaan.
Toinen syöpä oli jollain tavalla järkeenkäypä, eikä se tullut niin suurena yllätyksenä (vaikka hyvin oireetta olikin hiipinyt). Kaksi syöpää yhtä aikaa: tämän täytyy olla geeneissä. Yhdestä sukuhaarasta löytyy runsaasti mm. vatsan alueen syöpiä. Kaikki syövät ovat olleet miehillä, mutta toisaalta naisia on kovin vähän. Lääketieteen tuntema BRCA1 (tai BRCA2) -geeni saattaa olla taustalla ja näin tuntuvat lääkäritkin ajattelevan, siksi ponnekkaasti minua on ohjattu genetiikan poliklinikalle tutkimuksiin. Toisaalta geenilöytö antaisi itselleni synninpäästön, toisaalta heräisi huoli lasten ja muun suvun puolesta.
Geeni itsessään ei kuitenkaan aiheuta syöpää, tarvitaan myös muuta. Altistavia tekijöitä? Stressi? Ympäristömyrkyt? Kotipaikkakunnan raskasmetalliteollisuus? Kesätyö elektroniikan kokoonpanossa? Liikaa järvikaloja? Liian vähän parsakaalia? Luojan kiitos tämä ei ole arvoitus, joka pitäisi itse ratkaista. Ja ennen kaikkea: arvoitus johon ei ole itse voinut vaikuttaa.
Mitä mieltä äänikirjoista?
5 viikkoa sitten
5 kommenttia:
Nämä ovat mielenkintoisia pohdintoja. Itse en ole toistaiseksi sairastunut mutta äitini 58-v. leikattiin ärhäkän rintasyövän vuoksi lokakuun alussa ja seuraan kanssakulkijana sairautta. Omaakin sairastumisriskiä sitä on tietysti nyt itsekkäästi jo surrut. Aikaisemmin lohduttauduin juuri sillä ajatuksella että en kuulu riskiryhmiin ja suvussa ei kenelläkään ole ollut mitään syöpää. Olen lukenut blogiasi ja tunnen äärettömän suurta myötätuntoa. Itse olen kolmen lapsen 34-vuotias äiti ja sairaanhoitaja. Rintasyöpä on aiemmin näyttäytynyt vain työn kautta mutta nyt oman äidin sairastuttua se on tullut aika lähelle. Sytostaattihoidot ovat alkamassa juuri ja koitan kovasti hakea netistä tietoa muilta saman kokeneilta. Valopilkuksi tiellesi haluaisin heittää sinulle työtoverilta kuulemani lohduttavan tarinan siitä kuinka hänen lähiomaisensa sairasti myös sekä rinta että munasarjasyövän ja on niistä toipunut ja palanut työelämään. Kaikkea hyvää sinulle.
Niin, eikö olekin kummallista tämä syy-seuraus -maailma? Minulla puolestaan ovat kaikki lähisuvun naiset sairastaneet syövän tavalla tai toisella, tädilläni tällä hetkellä jo kolmas syöpä hoidettavana...
Olenkin täysin asennoitunut siihen, että kyllä minäkin jossain muodossa sen saan. Vaan eipä asennoituminen paljon auttanut kun noin vuosi sitten elin pari päivää rintasyöpäpelon kanssa. Tunne oli aivan epätodellinen ja opin siitä sen, ettei moiseen voi valmistautua vaikka kuinka yrittäisi ja odottaisi.
Toivon Sinulle paljon voimia ja jaksamista! Päivä kerrallaan, kohti paranemista.
T. Päivi
Lähetän Sinulle lentopostissa voimia ja myötätuulta!
T. ex-kollega Katja
Täällä ilmoittautuu toinen henkilö tuohon kriisiteorian horjuttamiseen..nimittäin juuri tuo kysymys miksi minä, ei kyllä minullakaan ole mielessä pyörinyt, syytäkään en ole jaksanut juuri velloa, tullut mikä tullut..Muita tunteita ja torjuntakeinoja varmaan on esiintynyt, mutta saapi nähdä onko tuo miksi minä kysymys jostain syystä minun kohdallani myöhemmin tai jää läpikäymättä kokonaan? Mahtaakohan sen vuoksi tulla vielä joku uusi kriisi;) No antaa tulla vaan, kokemusta on jo käsittelyyn:)
Mielenkiintoista pohdintaa teit asian tiimoilta.
Nina
Huojentavaa kuulla, että joku todella on näistä sairauksista selvinnyt, en ole sitten ihan ensimmäinen:) Tuntuu, että kohtalotoverit ovat kovin harvassa.
Lähetä kommentti