Esikoinen touhusi halloween-juhliin lähtöä, ja sai kaksi nuorempaansa kateellisiksi. Keskimmäinen kuitenkin auttoi velipoikaa tekemään juhliin wrap-rullia (niillä saa taatusti pointsit luokan tytöiltä), mutta jaksoi koko ajan muistuttaa ettei hänellä ole mitään kivaa tänään tiedossa. Joko 9-vuotiaana alkavat lauantain koti-illat ikävystyttää?
Hyvitykseksi vietettiin sitten tyttöporukalla todellista horror-partya ja laulettiin karaokea:) Parhaimmillaankin laulujen pisteet kipusivat vain kehityskelpoisen tasolle, muttei annettu sen masentaa. Äiti-tuomari sitä vastoin antoi bonuspisteitä antaumuksellisesta esiintymisestä ja hyvistä biisivalinnoista. Kaksikko (no, kolmevuotias muistaa vain avain-sanat) lauloi PMMP:n taustan tahtiin "Suru joskus käy, ja ikävää riittää, kantaa laineet laivatkin. Mistä mun pitäis ketäkin kiittää.."
Kiitoksen kohteita ei ole oikeasti vaikea löytää. Eilisen keila-ruokaillan tunnari olisi hyvin voinut olla tyttöjen suosikki tik tak: hei me heilutaan taas mutta ei me kaaduta.. kyllä kaverille pitää aina antaa tukea.. Eilisillan voimin taas pysyn hyvin pystyssä. Kuten kollegani sen kainostelematta ilmaisi: me ollaan mukavia ihmisiä:)
Mitä mieltä äänikirjoista?
4 viikkoa sitten
1 kommentti:
Kiitos itsellesi, kun tulit hehkeänä ja iloisena kuten aina! Ja toit vielä sen yhen keilapallon nielaisseenkin mukanasi... Oli kyllä virkistävä ilta, pian taas uudelleen... Ja mehän olhan aivan supermukavia:)
Lähetä kommentti