torstai 31. maaliskuuta 2011

kunnes toisin todistetaan

Vietin keskiviikkoista uskonpäiväniltaa siemailemalla colonsteriliä ja tekemällä äkkilähtöjä vessaan. Litra tunnissa vauhdilla sain istuskella pitkiä aikoja tyhjän päällä, ja siinä istuskellessa oli aikaa pohdiskella päivän teemaa. Usko alkaa olla koetuksella. Edelleen uskon demokratiaan, oikeuden voittoon, ihmiseen ja ihmisen poikaankin, mutta usko tautivapaaseen kevääseen on ollut lujilla viime päivinä.

Pelkkä kevääseenkin uskominen on vaikeaa metristen hankien keskellä, ja usko tautivapaaseen on hiipunut kontrollitutkimusten lähestyessä -pessimistihän ei pety. Yhdeksännen ja tällä erää viimeiseksi suunnitellun sytostaattihoidon jälkeen, tietokonekuvauksia odotellessa, ovat ePäpesäkkeet ruvenneet vaivaamaan, ja käsi hakeutuu milloin mitäkin pattia palpoimaan. Tuntemuksia on vuoroin maksassa, keuhkoissa ja suolistossa, ja ovat ne sitten ePäpesäkkeitä tai näiden lihallisia serkkuja etäpesäkkeitä, vaivaavat ne lähinnä mieltä, kipuja ei ole. Tuntemuksille löytyy myös aivan fiksunkin kuuloisia selityksiä, kuten kiinnikkeet tai sädehoidon jälkitila, mutta valitettuani vaivojani ääneen sain tingattua lääkäriltä normiultran tilalle tarkemmat kuvaukset.

Siksi siis kahdenkymmenenkahden tunnin paasto ja sitruscoctailit, jotka vielä vuorokausi nauttimisen jälkeen juoksuttavat vessaan. Kuvat on kuitenkin onnellisesti otettu, ehkä ne on myös tulkittu ja lausuttu, ehkä ne lepäävät onkologini pöydällä odottamassa päätöksiä. Päätin antaa niiden levätä siellä rauhassa, karistin tulevat mielestäni ja otin keväisestä iltapäivästä kaiken irti.

Sairaalasta lähtiessä aurinko paistoi täydeltä terältä, asteet olivat plussan puolella ja linnut lauloivat läkähtyäkseen. Iltapäiväaurinko paistoi kahvilan ikkunasta, kun lusikoimme ystävän kanssa leivoksiamme. Ja vielä vaan aurinko jaksoi paistaa muutamaa tuntia myöhemmin astuessamme rouvaseurassa elokuvateatterista ulos. Hyvä poika -elokuvan analyysi jatkui kreikkalaisen ruuan ääressä, ja maailmasta tuli taas piirun verran parempi paikka.

Jos tautivapaani jää tällä erää tähän keväiseen irmelinpäivän iltapäivään, niin ainakin olen nauttinut jokaisesta hetkestä (ja suupalasta). Ja vielä aion viettää tautivapaan yön, ehkä päivän, kukaties viikonlopunkin. Olen totisesti tautivapaa kunnes toisin todistetaan!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

näillä muistoilla


Satuimme sirkan kanssa naapureiksi, kuten niin monesti ennenkin. Minä olin aamun ensimmäisenä potilaana levittänyt tavarani neloseen, kantapöytääni, ja sirkka valitsi viitosen vierestäni, hoitajia vastapäätä. Katseltiin tyhjiä tippatelineitä ja pedattuja sänkyjä, ja kerrattiin vanha vitsi, että kaikki muut ovat parantuneet ja vain meillä on enää syöpä. Naurettiin päälle, mutta vähän ja vaisusti, sillä sirkkaa rupesi yskittämään.

Kanssasisareni, tuo ylväs ja ryhdikäs nainen, joka kantaa kauniisti niin nahkaisen käsveskansa kuin nailonkiharansakin, on upea pakkaus. Sirkan kanssa jutustelu on diskuteerausta ja mietiskely funtsaamista, mutta turhia ei sirkka funtsaile, sillä vastaus kaikkeen on "totta helkutissa". Totta helkutissa mää hiihdän tänä talvena, pulinat pois etten vesijuoksuun voisi mennä ja eikö se ny oo selvä se loma että pääsen mökkiä laittamaan kesäteloille. Sirkan kanssa olemme päättäneet, ettei periksi anneta, ja näissä helkutin hoidoissakin käydään vielä kahdeksankymppisinä, jos emme siis sitä ennen koe ihmeparantumista. Niinkin kunnioitettaville kymmenille sirkalla on tosin matkaa vain jokunen vuosi, mutta yhteinen huumori, diagnoosi ja sisun määrä kompensoivat ikäeroa. Met vain tulemme juttuun.

Asiaan päästiin, kun salkkareissa tuli kohta, jonka sirkka oli nähnyt aiemmin kotitv:stä. Ismon ja elsan (tuulan ja paavon?, heikin ja kaijan? no, ainakin miehen ja naisen) keskustellessa kiihkeästi(lapsesta?, toisesta naisesta?) keskityin poimimaan kantapään silmukoita, mutta lopetin työn kuullessani varovaisen yskähdyksen vieruspetiltä. Sirkalla oli asiaa. Olin nähnyt kumartuneen ryhdin ja varovaisen istahtamisen vuoteen laidalle, ja tiesin saavani selityksen.

- Siellä on askitesta, siitä tämä turvotus ja hengästyminen. Himskatti sentään. Ja syöpäarvo on tuplaantunut, eilen soittivat. Kyllä se oli taas kova juttu koko meidän jengille. Kun meillä oli niin ihana yhteinen mökkiloma tyttären perheen kanssa, ja nyt sitten tämmönen uutinen. Ei auta muu kun pistää taas nokka nousuun ja uudella tsempillä etiäpäin.

Kuukautta aiemmin olimme yhdessä laskeskelleet seuraavan hoidon osuvan talvilomalle, ja sirkka päätti anoa lykkäystä. Minä kannustin vieressä, kyllä me tänne aina keretään, nautitaan nyt elämästä. Sirkka sai lykkäyksensä ja minulle annettiin sama määräys: lentokentille ja koneisiin ei kannattanut lähteä testaamaan vastustuskykyä hoidon jälkeisenä päivänä. Sehän sopi. Viikko ylimääräistä hoitojen välissä ei merkitse mitään, niinhän sitä sanotaan. Viikko ylimääräistä ei toivottavasti merkitse mitään. Voiko viikon hoitotauko olla merkittävä? Eihän viikon hoitotauko ole merkittävä? Eihän?

Arvasin, mitä sirkka mietti, mutta pyörittelin päätäni. Ehei. Lääketieteestä en tiedä, mutta joskus viikko vain on ihan muulla tavoin merkittävä. Tähtihetket, onnenretket, me olemme ansainneet ne. Viikon muistoilla me taas jaksamme etiäpäin, kohti sitä kahdeksankymmenvuotispäivää. Tsemppiä sirkka!

muutamia tähtihetkiä viikkoni varrelta, yhdessä lauletuin sanoin



taas on aika auringon
-kevätauringon ensimmäisiä lämpimiä
säteitä grazin torilla
On elämä kaunista ollut niin
kuin kudottu lankoihin kultaisiin..
- syntymäpäiväsankaritar lähdössä
matkalle, sateenkaaren päähän

Sateenkaaren päässä:
.. mutta jos sä matkallasi
löydät hyvän ystävän,
löytänyt oot silloin
aarrettakin enemmän.


kun on oikein pieni,
voi nukkua orvokin lehden alla
-tai tädin käsivarsilla, kuten
keisarinna ja kummipoika

Tämä elomme riemu ja rikkaus
sekä rinnassa riehuva rakkaus..
-elon väliaikaisuudesta ei välitetty
itävaltalaisella viinitilalla, sillä
päivääkään ei vaihdettaisi pois


Wenn man sehr klein ist
kann man auf einer Vogelfeder fliegen
- siunattua ja riemullista elämänlentoa,
pieni keisarinna!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

varaosaelämää

Lähes kolme viikkoa hoidosta ja olen taas ihan tavis. Supervoimani ovat kadonneet kortisonivaikutusten hiipumisen myötä, ja tehotytön tilalla on peruspohjalainen perheenemäntä, joka haluaisi aamuisin nukkua vielä viisi minuuttia. Ja jota välillä väsyttää ja piskin pissilenkille lähtiessä laiskottaa.

Muutoin olo on mainio, kuten tässä vaiheessa sykliä kuuluukin. Hoidosta ei muistuta enää kuin tunnottomat jalat ja nenästä aamuisin tippaseva veri. Tuntopuutoksia en enää edes huomaa, ja nenäverenvuotokin on vain esteettinen ongelma, lähinnä itselleni. Kun aamuisin katson peilistä kaljua ja rinnatonta muukalaista, jolla on kortisonin leventämät leukaperät ja saman lääkkeen aikaansaamia finnejä siellä täällä, voin vain todeta, ettei naispaholaiselta puuttunutkaan enää kuin punainen pukinsorkka nenän alta.

Koira saa tyytyä naispaholaisen seuraan varhaisella lenkillämme, mutta ennen aamupalaa olen jo edustuskunnossa. Varaosat ovat paikoillaan, pahimpiin koloihin on taputeltu pakkelia ja kulmakarvatkin on nypitty -ei kun piirretty. Kaksi kauniisti kaartuvaa linnunsiipeä, ei mitään suttuisia siittiöitä, kuten kampaajani opasti. Välillä siivet ovat lempeät, välillä vähän tuimemmat, piirtäjän fiiliksen mukaan, ja niillä fiiliksillä mennään sitten koko päivä -paitsi jos käy niin kuin on käynyt, että hikinoro tai käsi pyyhkäisee kajalit kadoksiin. Koska minulla ei tietenkään ole meikkikynää matkassa, voi uudet siivet piirtää vaikka sakuralla. Täydestä menee.

Varaosaelämä on oikeastaan ratkiriemukasta. Jos kahvilassa sattuu riisumaan takin ja hanskojen lisäksi myös peruukin naulaan, voi sen ottaa elämää rikastuttavana ja riemastuttavana kokemuksena. Yhtä riemastuttavaa on huomata kesken lattian luuttuamisen, että oikea rinta on tipahtanut lattialle ja koira tutkailee sitä kiinnostuneena. Hauskuutta voi hakea (ainakin jälkikäteen) myös proteesin perässä sukeltelusta hotellin uima-altaassa. Hauskaa, riemullista ja rikasta, sitä tämä elämä on, varaosilla tai alkuperäisillä. Sytostaateilla, muilla myrkyillä tai luomuna. Sivuvaikutuksilla tai ilman.

Moni on kysellyt, odotanko jo kovasti hoitojen loppumista. Että joko tämä sytoelämä kyllästyttää? Tautivapaan kevään pitäisi olla yhden hoidon päässä, mutta vasta maaliskuun viimeisen päivän tietokonetomografian jälkeen tiedetään paremmin. Tottahan toivon, enemmän kuin mitään, että tauti olisi tällä erää selätetty, mutta luvassa on korkeintaan hoitotauko, ei hoitojen loppuminen. Jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, lienee taas luvassa suonensisäisiä ystäviä, ehkä jotain muutakin hoitoa.

Siksi varaosaelämä on oikeastaan ratkiriemukasta. Siksi sytoelämä on rikasta. Siksi sivuvaikutukset ovat vain pieni hinta siitä, että saan lisäaikaa. Lisää arkea, arkea ja välillä juhlaa, ja näin hiihtoloman kynnyksellä juuri sitä juhlaa. Perheen omat tähtihetket ja pikkuretket ovat juhlaa parhaimmillaan, ja juhlaa on luvassa myös keisarinnan hovissa, puolen suvun voimin.
Tähtihetkiä meille kaikille!