keskiviikko 19. marraskuuta 2008

silakkatesti

Olen ottanut syöpäkonkareiden neuvoista opikseni monissa asioissa. Yksi mukavimmista neuvoista on ollut "syö mitä tekee mieli". Ohje koskee lähinnä sytostaattihoidon aikaa, mutta tällä painonpudotusvauhdilla saan jatkaa täsmädieettiä vielä hoitovaikutusten hälvettyäkin.

Mitään ei yleensä tee mieli, mutta kuulostellessa löytyy aina joku ravintoaines, jota voisi kokeilla. Kokeiltu on monenlaista, ja kaikki on kunnialla mennyt alas ja pysynyt sisällä. Kiinalainen, antipasto, miekkakala, tortilla ja silakka. Ei uskoisi, mutta citymarketin mainoslehden kuva muoviin pakatuista silakoista sai veden kielelle, niitä piti ehdottomasti saada. Vaistoihini luottaen siis silakan pyyntiin, kyllä elimistö tietää mitä tarvitsee.

Tänään sitten tehtiin perinpohjainen oksutesti. Jos kykenee pyörittelemään silakkapihvit ensin käsissä ja sitten pannulla ja vielä syömään ne ilman etovaa oloa, voi ehkä jo tässä vaiheessa tuntea pientä helpotusta? Pessimisti sisälläni kuiskaa, että muita sivuvaikutuksia toki on luvassa, mutta jospa kerrankin pysähdyn tähän hetkeen. Saunan jälkeinen raukeus hiljensi talon, jääkaapissa olisi saunajuomaa ja miehen vieressä tyhjä paikka tv-huoneen sohvalla. Eikä talossa haise enää silakka.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Itseään täytyy kuunnella ja tunnustella - olipa kyse sitten silakoista tai aloe veraa sisältävistä sukkahousuista.

Maailmalla tästä on oikein oppi tai liikekin perustettu - Downshiftin, slow life, simple living, jonka keskeisiä teemoja on itsensä kuuntelu ja vähän iisimmin ottaminen. Kaikessa voi tietysti mennä liioittelun puolelle, mutta meillä oravanpyörässä juoksevilla on varmasti jotain opittavaa ja parannettavaa näissä asioissa.

Varsinkin näin lastenoikeuksien päivänä!

http://en.wikipedia.org/wiki/Simple_living
http://www.slowmovement.com/downshifting.php

Ei tämä silti taida suomalaisille mitään uutta olla. Meillähän on paljon asiaan liittyviä sanontoja esim. hitaasti hyvä tulee, tai mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa on. Meillä on tainnut olla aina vahva sisäinen pyrkimys ajan- ja elämänhallintaan.

Niihin silakoihin vielä referoiden, sen taidon minä ainakin olen aina osannut - pysähtyä ruoan äärelle. Downshiftaustakin olen sillä saralla yrittänyt. Huomenna olis työmaaruokalassa kaalikääryleitä. Taidanpa pysähtyä hetkeksi niiden äärelle.