kolme yötä jouluun

Meillä aika kulkee vähän vinhempaa vauhtia. Kuva ei selittelyjä kaivanne, mutta näin kaikki tapahtui: Tyttö menee huoneeseensa, ja ilmoittaa, ettei kukaan saa nyt tulla vieraisille. Epäilys herää äidillä ja isosiskolla, ja oven raosta yritämme kurkkia, mitä tällä kertaa on tekeillä. Leikataanko lankakerää, nuken vaatteita vai verhoja?

Ehei. Kohta löytyy huoneen nurkasta itkevä tyttö, suklaata suu täynnä. Paha mieli tuli jo etukäteen, kun peltsi ymmärsi, ettei aamulla ole herkullista ylösnousua tiedossa. Kalenterin mukaan jouluun on vain kolme yötä.Kiireeksi pistää.

Uhkasin jo, ettei uutta kalenteria ole luvassa, mutta lepyin saman tien. Ehkä kuitenkin sellainen euron versio..?

pikkujoulupaketti

Unelman luukku aukeaa merin päivänä -olkoon tämä siis meri-unelman luukku. Kiireessä unohdin läppärin töihin, eikä kuvien siirto toiselle koneelle onnistunut ilman teknistä tukeani (joka taas maailmalla vihelteli, mutta jonka finnair armollisesti kotiutti muutaman tunnin ylimääräisen jahkailun jälkeen tänä iltana).

Ja kiireestä päästäänkin päivän kuvaan -johon sain vähän jouluakin mahtumaan! Keskiviikon käsityötunti sujui poikkeuksellisen leppoisissa olosuhteissa. Virkkauksen opetuksesta lupasi huolehtia ystävällinen työtoveri, jotta itse ehtisin vuodeosastolle ennen päivävuoron päättymistä -lääkitys piti saada kohdilleen:) Zometa-tiputus puolivuosittain on määrätty näennäisesti osteoporoosilääkkeeksi, mutta sen mahdollinen sivuvaikutus -rintasyövän uusimisen ehkäisy- on myös hyvin tiedossa lääkkeen määränneellä lääkärillä.

Otin ilon irti parin tunnin lepohetkestä. Kevyiden keittosuolojen ja lääkeaineen tippastessa suoniini vedin peiton päälle ja ummistin silmät. Yhden hengen huoneen rauhaa ei rikkonut muu, kuin tiuhaan käyvä huoneen ovi. Oven suussa piipahtivat hoitajat ja laitosapulaiset, jotka vuorollaan ihmettelivät parin tunnin vierasta. Korkokengät ja käsveska lattialla sekä villakangastakki sängyn päädyssä ei liene tavallinen näky terveyskeskuksen vuodeosastolla, jossa muut asukit näyttivät käytäväotannan perusteella olevan vakinaisempia vieraita. Oven auetessa huutelin vällyjen alta tulleeni päiväunille, ja sisään asti uskaltautujille kerroin nauttivani pikkujoulujuomaa. Saapas katsoa minkälaista mainetta sitä kerää tällä pikkupaikkakunnalla..

joulukalenteri

Jotkut haluavat suklaaversion, mutta itse olen aina pitänyt perinteisistä kuvallisista. Joulukalentereista siis, joten tämän joulun alla blogissani on lukijoiden ilona perinteinen kuvakalenteri. Olkaa hyvä! Kuvat voivat olla jouluisia tai sitten ei, tarinan kera tai ilman, joka päivä tai ainakin melkein. Enivei, eka luukku aukeaa oskarin päivänä kuten kuuluukin.

Neiti-rouva rissanen halusi aloittaa peltosen kouluun valmentavat opinnot, ja mikäs siinä. Kun kaksi puheliasta tytärtä viihtyy tunteroisen keskenään suljetun oven takana niin äiti on vain tyytyväinen. Välillä opettajatar rissanen kävi kysymässä kuumia vinkkejä lukemaanopetuksen avuksi, kun kirjaimet eivät tahtoneet painua mieliin perinteisen aakkoslaulun avulla (aa pee cee cee vee cee cee..). Neuvoin auliisti helppoja äänteitä ja kirjaimia (a, i, s,n), ja annoin vinkin, että vokaali sanan alussa helpottaa hahmottamista.

Ja tulosta syntyi. Aherruksen tuloksena taululla luki selvästi: ISI ON AASI. Kyllä tällä pitäisi jo ainakin viskariin päästä.

koneet kiinni

Päiväkodin pyöreän pöydän ääressä jutun aiheet ovat päivän polttavat. Kotiväki kuulee valitut palat heti tuoreeltaan iltapäivällä. "Touko oli itkeny mutta konsta ei ollu itkeny. Mää näin niitten laastaddrrrrrit." Rrrrreippaasti sujuneen oman rokotuskeikan jälkeen pikkuneiti sai valita itselleen makean lohdutuksen, ja tikkaria imeskellessään hän suunnitteli jo, mitä seuraavana päivänä kertoisi kollegoilleen. "Mää kerrrrron etten yhtään itkeny. Tai että ihan vähän itkin. Ja sitten mää näytän mun laastadrrin." Terveyskeskuskäynnillä selvisi isompia lapsia askarruttanu yksityiskohta rokotuskohdasta: päiväkodissa on sentään vertailtu käsivarsia eikä takapuolia.

Seuraavan päivän kerskumisista ei tullut mitään, sillä yöllä nousi kuume. Ylimääräinen vapaapäivä ja kolmen päivän viikonloppu oli loppujen lopuksi tervetullut hengähdystauko niin reippaalle päiväkotilaiselle kuin lähes yhtä reippaalle äidillekin. Joulua kohti mentäessä tahti on koulumaailmassa accelerando, ja syöpäkontrollien osuminen kiireimpään bisnesaikaan tuo omat lisäjännitteensä päiviin tai ainakin öihin. Unissani olen ehtinyt saada jo monenlaisia kontrollituloksia, niin viime viikon rintasyöpäkäynniltä kuin tulevan viikon munasarjasyöpäkontrollistakin.

Vapaapäivänä unohdettiin tulokset. Hiippailtiin peltosen kanssa puolille päivin pyjamissa, nukuttiin parin tunnin päikkärit ja kuunneltiin joululauluja ensimmäisen adventin kunniaksi -peltosen radiossa ne tosin ovat soineet juhannuksesta saakka. Toipilas peltonen oli mukavan rauhaisaa seuraa, mutta jukeboksi ei hiljene kuumeessakaan. Biisirepertuaari on yhtä laaja kuin perheenisän autostereoiden cd-valikoima, joten lauluja löytyy joka lähtöön, maj karmasta lordiin. Omiin lemppareihini kuuluu juha tapio, jonka koneet kiinni-laulusta löytyy peltos-versio juutuubissa alla olevan linkin takaa. Tuokoon tuo laulu samalla lohdutusta heille, jotka eivät voi jäädä työstään sairaslomalle, peiton alle joululauluja kuuntelemaan. Siksi, ettei työtä ole.

Koneet kiinni

tattista vaan, jussi

Astuessani sairaalan ovesta sisään päätin unohtaa ajankulun kokonaan -turha stressata asioilla, joihin ei itse voi vaikuttaa. Ehdimmekin lukea aamunlehden miehenpuolen kanssa pikkuilmoituksia myöten, ennen kuin pääsimme vastaanottohuoneeseen. Lääkärin pöydän takana istui arjan sijasta jussi-poika. Kädenpuristus oli jämäkkä, ja asiat käsiteltiin mutkattomasti ja reippaasti.

- Olet tullut sitten yksivuotiskontrolliin.
- Juu.
- Olet käynyt tuolla perinnöllisyyspuolella tutkimuksissa ja olet kuullut..
- Olen kuullut, kyllä. Ehdottomasti pois.
- Niin, onko aiemmin ollut siitä asiasta puhetta?
- Keväällä alustavasti puhuttiin, ja silloin päätin että pois vaan jos näin on.
- Vaihtoehtona on seurata tilannetta, tämä on täysin potilaan oma päätös. Siinä on sellainen 80% riski ilman poistoa.
- Ei oteta riskiä, ei.
- No laitetaanpa sitten tuonne kirralle menemään konsultaatiopyyntö, sieltä tulee sitten kirjettä kotiin.

Rinnanpoistokeskustelun jälkeen siirryttiin päivän tuloksiin. Ensiluokkaisia kuvia olivat minusta ottaneet. Keuhkot ja vielä jäljellä oleva oikea rinta loistivat puhtauttaan, ja verenkuvakin oli kauniimpaa katseltavaa kuin keväällä hoitojen päätteeksi.

- No ultrataan vielä vuoden päästä meillä tuo rintojen seutu. Jos sellaiset pari-kolme vuotta seurataan tälläkin puolella, sitten yhdistetään kontrollit gynen kanssa. Siinä ajassa pitäisi tuollaisen ärhäkän triple-negatiivisen syövän uusiutua. Mutta kun on tällainen vähän hankalampi tilanne niin jatkot on sitten täällä keskussairaalassa forever. Että ei tartte tk-puolelle siirtyä näissä syöpäasioissa.

Tattista vaan jussi! Arvostan suoraa puhetta. Suoraa puhetta jatkoi myös sairaanhoitaja, jonka huoneeseen menimme lääkärinpakeilta kontrolliaikaa varaamaan.

- Täällä sairaalassa ei kannata liian kiltiksi heittäytyä. Isossa talossa voi lähete mennä hukkaan ja asiat jäädä pöydälle. Aina voi omista asioista soittaa perään. Ja jos mikä epäilyttää, voi tänne aina soittaa. Oireista kannattaa kysyä, jos sellaisia ilmaantuu, niitä on turha yksin vatvoa.

Keskussairaala nappasi pisteet kotiin. Puhdasta ammattitaitoa, sopivasti empatiaa ja kaupan päälle hyviä uutisia. Puolen tunnin rauhaisa lehdenlukuhetkikin aamutuimaan oli oikeastaan plussaa sekin:)
Nyt huokaisen hartaasti ja keskityn kiitollisin mielin joulujuhlaohjelman suunnitteluun.

rintasyöpäkontrollissa 1

- Otetaan varmuuden vuoksi koepala, tuumasi röntgenlääkäri perjantaiaamuna tutkattuaan vasenta kainaloani vartin verran hyvin hartaasti. "Ei nyt niin patologiselta näytä, ihan soikea imusolmuke, mutta kun tässä kohdin ei pitäisi olla imusolmukkeita lainkaan." Tiirailin itsekin näyttöruutua sen näköisenä, kuin ymmärtäisin mustavalkoisesta maisemasta jotain, vaikka näkymä toi mieleen vain hajanaisia assosiaatioita, kuten kuuluisa musteläiskätesti aikoinaan hoitajakoulun pääsykokeissa. Minä, tiukkojen tilanteiden kruunaamaton kuningatar jatkoin makoiluani ja jutusteluani tyynen rauhallisesti. Jännittäviä hetkiä on koettu ennenkin.

Olin lähtenyt perjantain kontrollitutkimuksiin kiireisenä ja tehokkaana opettajana. Jos kaikki menisi nappiin, ehtisin koululounaalle ja viimeisille tunneille ja päivän päätteeksi vielä suunnittelemaan seuraavaa viikkoa ja luokan joulujuhlaohjelmaa. Kontrollit ovat vain ikäviä muistutuksia koettelemuksista, jotka ovat jo lähes hankeen hukkuneet ja unhottuneet. Ehtimiset heitin mielestäni jo laboratorion oven takana, jossa jonotin verikokeeseen ensin ajanvarauspotilaana, sitten numerolapun kanssa, yhteensä tunnin. Kuudenkymmenen minuuttiviisarin rapsahduksen aikana nöyrryin jälleen potilaaksi, sopeuduin sairaalan aika-avaruuteen (jossa kelloa ja ulkomaailmaa ei tunneta), ja kuuntelin minulle tarjottua selitystä hyvin ymmärtäväisenä.
- Niin katsos meillä sairaalassa on tämä systeemi muuttunut kesäkuun alussa, minua valaistiin. "Ajanvarauspotilaat eivät tarvitse jonotusnumeroa. Sinulla kyllä on ajanvaraus, mutta tämä lapussasi oleva laboratorioaika ei ole ajanvarausaika, sillä siinä lukee 8.00 eikä 8:00. Sitä vastoin tuo röntgenaika on ajanvarausaika, kun siinä on merkintä 9:30 eikä 9.30." En ole ihan varma, oletettiinko potilaan tietävän pisteen ja piste-pisteen välinen ero.

Radiologian yksikössä sitä vastoin oltiin aikataulussa, hyvä. Huono enne taas oli se, että ovella minua vastassa oli sama pirkko, joka vuosi sitten avusti paksuneulanäytteen otossa. Mukava, paljon potilaita, tilanteita ja patteja nähnyt röntgenhoitaja, jonka leppoisan jutustelun vieläkin muistan. "Jos tämä olisi nyt sitten pahanlaatuista, niin täällä sairaalassa saa todella huippuluokan hoitoa. Syöpä ei ole sama sairaus kuin vielä kymmenen vuotta sitten.. Ja nyt sitten et liikaa ajattele tätä, vaan elät ihan tavallista elämää seuraavat pari viikkoa ja tulet kuulemaan tulokset." Jälkeenpäin olen oivaltanut, että tuona elokuisena päivänä 2008 kaikki muut tutkimushuoneessa olijat tiesivät kyseessä olevan syövän. Röntgenlääkäri oli kirjoittanut patologin lähetteeseenkin "duktaalinen mamma ca??".

Pirkko ovella oli kuin olikin siis huono enne. Taas koepalaa, odotusta ja vastauksen kuulemista, asennoiduin, ja liikuttelin vasenta kättä ohjeiden mukaan. Ylös, sivulle, alas, ja otatko vielä hitaasti y-l-ö-s, no nyt se katosi taas. Neula kaiveli kainalokuoppaa muutaman sentin syvyydeltä, ja välillä pisti luuhunkin. Ei mukavan tuntuista, mutta tuntoaisti ei leikatulla puolella ole palautunut entiselleen, joten vakuuttelin kestäväni. Avuksi kutsuttiin jo kollegaa, ja hoitajiakin parveili huoneessa kuin tiukemmassakin synnytyksessä. Ja kuten synnytyksessä, nytkin lopussa odotti palkinto, tai ainakin huojennus.
- Näyttää siltä, että tämä ei olekaan imusolmuke, vaan nivelen kalvoa, eikä siitä mitään näytettä tarvitse ottaa. Voit laskea kätesi alas.

Kädet valmiiksi tuuletusasennossa heiluttelin niitä iloisesti ja kiitin koko joukko-osastoa huolellisuudesta ja hyvistä uutisista. Tarkemmat tulokset mammografiasta saisin alkuviikosta lääkärikäynnillä, mutta ultran perusteella kaikki näytti rauhaspuolella olevan kunnossa. Hienosti selvitty, vielä ehtisin viimeiselle oppitunnille, enää keuhkokuva jäljellä. Ai, sitä ei ollut tarkoitus ottaakaan. Ai, olinko soittanut keuhko-oireista..? Vielä syöpäpolille, osastosihteeriltä sairaanhoitajalle, joka konsultoi lääkäriä, ja näin olin tingannut kaupan päälle tutkimuksen, joka ei perussettiin kuulunut. Puolisen tuntia vanhojen lehtien selailua eteläisen röntgenin aulassa, pari kertaa keuhkot täyteen ilmaa ja saa hengittää, ja olin vapaa lähtemään..

..kahville, sillä kello tikitti iltapäivää, ja oppilaat olivat kirmanneet jo kotimatkalle. Kahvin jälkeen autoilin kuitenkin töihin, tein paperihommia ja päätin unohtaa syövän viikonlopuksi. Ja hyvin onnistui: syöpä ei päässyt mukaan pikkujouluihin, piparinpaistotalkoisiin eikä sunnuntain nuotioretkelle lintutornille. Toivottavasti se ei pääse mukaan alkuviikon joulujuhlapalaveriinkaan.

oh deer

Pääsimme viikonloppuna miehenpuolen kanssa kaksistaan kaupungille tonttubisneksiä hoitelemaan. Huolellisella etukäteissuunnittelulla ja nopeiden päätösten taktiikalla ne kuuluisat "kuukauden lapsilisät" jäivät jo ensimmäiseen putiikkiin, joten saimme rauhassa suunnata keskikaupungin kakkubaariin kahville ystäväpariskunnan kanssa. Mikä ihana joulukauden avaus! Kiitos ystävät, hoitotiimi ja kahviseura!


Teimme tietysti vain hyödyllisiä ja hyviä ostoksia. Vai mitä sanotte mieheni löytämästä porosta, joka oli ihan pakko saada.. Pienen yskimisen jälkeen suostuin ottamaan elukan kärryyn, ja nyt se pitää vahtia kotiportaidemme juurella. Oh deer, etten paremmin sanoisi. Toisaalta, tuohan se valon pimeään, kuten serkkunsa petteri.

Hymynkaretta ja (led)valoa teidänkin marrasharmaisiin päiviinne!