tiistai 11. marraskuuta 2008

pihamökki

Pihassamme on koko kesän häärinyt raksamiehiä. Ei mitään salskeita nuoria miehiä, vaan pikemminkin suoraselkäisiä työmiehiä eläkeiän molemmin puolin. Ei siis silmänruokaa, mutta kerrassaan kivaa juttuseuraa, ja kokemushan tuo varmuutta (muuallakin kuin kiinteistöpisneksessä). Jälki on siis hyvää. Ja juttuseuraa on pihalla riittänyt kesäkuusta pitkälle syksyyn, vieläkin muutama viimeistelyhomma odottaa oikeaa hetkeä valmistuakseen.

Miehet rakentavat autokatosta, kuistia ja mökkiä. Keväällä nimittäin päätimme laittaa alulle hartaasti suunnitellun pihantäyttöprojektin. Tällä seuduin tontit on kaavoitettu puuhakkaille maalaisille, jotka työn, lasten ja huushollin ohessa hoitavat ryytimaata ja säilövät oman maan potut kätevään maakellariin. Meidän maatilkkumme oli, monen työntäyteisen kesän jälkeen kutakuinkin saatu vihertämään ja iloksi silmälle, mutta rakentamatonta lääniä riitti. Ekoihmisinä (lue: laiskoina, ehkä myös velkaisina ja halpaa järvenrantatonttia vailla) päätimme, että sopiva kesämökin paikka olisi oma piha. Mökki talon ja tien väliin, niin säästyisi myös aidan pystytyksen vaiva. Samaan urakkaan vielä toisen auton tarvitsema katos ja kenkäpaljouden vaatima kuisti.

Rohkeasti vaan lisälainaa anomaan ja urakkaa tilaamaan. Nykyisessä taloustilanteessa en voi olla kuin tyytyväinen, että uskalsimme. Mökki toimii virkistyskeitaana, siellä saunotaan, otetaan jalkakylpyjä ja kestitään ystäviä. Pitkänmatkan vieraat saavat majoittua tupaan, tai talon emäntä viettää siellä omaa laatuaikaa (voi pahoin rauhassa?). Kuisti ja katos ovat osoittautuneet myös tarpeellisiksi. Ja eiköhän se lainakin tule maksettua, korkojen kera, sillä sellainen on tapana.

Tuvan seinälle ripustin kesälomareissulta löytämäni vanhanaikaisen seinävaatteen, johon on kirjailtu elämänohje "Välttämättömästä voi tinkiä, turhuus on elintärkeää". Tämä Henrik Tikkaselta lainattu viisaus tuokoon elämäämme mukavaa suomenruotsalaista huolettomuutta. Sopii ainakin yrittää, ja olihan koko mökkiprojekti yhdenlaista turhuutta -mutta niin välttämätöntä!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tiina ja kiitos linkistäsi.

Jaakko Heinimäen kirjassa Seitsemän syntiä (Like 1999) kerrotaan kuolemansynneistä ja suurista hyveistä. Kyllä mökkiprojekti kaatuu selvästi tuonne hyve-puolelle (Nimim. samansuuntaisia_hankkeita_viime_kesänä).

Kuolemansynnit: Ylpeys, Ahneus, Kateus, Vihamielisyys, Hekumallisuus, Vatsan palvonta, Hengen velttous, Murehtiminen, Välinpitämättömyys, Tietämättömyys, Huumorintajuttomuus.

Suuret hyveet: Urhoollisuus, Viisaus ,Oikeudenmukaisuus, Anteeksianto, Rakkaus, Kohtuus, Jalo joutilaisuus, Pyhä huolettomuus, Lojaalius, Hiljainen tieto, Suhteellisuuden taju.

Jos kuitenkin tunnet, että harteillesi on kasaantunut syntejäkin (mitä siis pihamökki ei ole), niin voit näppärästi testauttaa itsesi Syntestaattorilla osoitteessa: http://yle.fi/pyhatjapahat/testi_intro.html.

Ehkä voimme vertailla syntejämme ensi viikolla kun tapaamme päiväkahvin merkeissä!

tiina kirjoitti...

Tämä oli ehdottoman hauska testi, mieskin innostui itsensä testaamaan. Omia hyveitäni olivat oikeudenmukaisuus ja hiljainen tieto, pahin synti vatsan palvonta. Se ei ainakaan mennyt pieleen:)Pyhää huolettomuutta olen yrittänyt opetella, muttei vielä testissä näyttänyt positiivista.

Täytyypä marssia täyden palvelun kirjastoomme ja lainata tuo syntiteos!