välivuosi

Hieman kateellisena katsoin kymppiuutisten lopuksi kaupunkikuvia helsingistä, missä ihmiset olivat kansoittaneet terassit ja puistot. Ruohokin näytti vihreältä, kuten aina aidan takana. Pihallamme on lunta vielä auringon sulateltavaksi, ja sulaneetkin läntit ovat niin vetisiä, ettei ilman kumppareita kannata asfaltilta kauemmaksi astua. Mutta takapihan mäki, jossa vielä tiistaina laskimme peltosen ja pikkuserkun kanssa mäkeä, on sentään sulanut. Kevät tulee täällä pohjoisessa hetkessä, siitä todisteena myös useat joutsenperheet ja muut paluumuuttajat, jotka ruuhkauttavat ilmatilaa täällä liminganlahden rantamilla. Eilen pihaa putsatessa yläpuolelta kuulunut hiljainen "krääh" sai katseen kohoamaan ylös, missä suuret valkeat linnut lipuivat matalalla ja tervehtivät talon väkeä ja tuttua tienoota. Majesteettinen näky.

Valoa kohti mennään. Rintasyöpädiagnoosin sain 4. syyskuuta, jolloin jättäydyin myös sairaslomalle kesken juuri alkaneen syyslukukauden. Syyssateiden mukana tippuneista uusista ikävistä uutisistä mentiin kohti kaamosta ja sytostaattihoitoja. Talven väistyessä ja auringon valon lisääntyessä tuntui, että pahin oli takanapäin, ja kevätauringon paisteessa nautin auringon ja hoitokone kakkosen säteistä, kilpaa kummistakin. Näillä näkymin syöpähoidot ovat ohi perjantaina 22.5, eli kokolailla lukuvuosi on tähän projektiin mennyt.

Opettajaihmiselle tämä on ollut hyvä ajoitus. Syksystä kevääseen lukuvuoden mitta, mutta myös vuodenkierron ajoitus on osunut kohdilleen, vertauskuvallisesti: syyspimeästä valoon, joka valaisee yönkin. Kulunut lukuvuosi on ollut kuin vuorotteluvapaa, tai välivuosi ainakin. Sairauden varjosta huolimatta olen nauttinut vuodesta, hyvistä hetkistä, tilanteista, kohtaamisista, satunnaisista ajatuksista.. Kaupan päälle on tullut pohdintaa elämän tarkoituksesta ja katoavaisuudesta, sekä muita filosofisia ajatuksia, ja paljon paljon muuta, mitä en pysty vielä edes näkemään.

Tämä on ollut hyvä välivuosi. Kaikesta huolimatta.