tiistai 21. huhtikuuta 2009

muodissa mukana

Ruokapöydässä pitää kummankin mahtua lukemaan lehteä. Tämä oli tärkein kriteeri, kun vuosi sitten olimme pöytäkaupoilla mieheni kanssa. Silloin ei tultu ajatelleeksi, että lehdenlukijoita voisi olla enemmänkin. Tänä aamuna kaleva oli jaettu puoliksi esikoisen kanssa, neiti luki akkaria ja peltonen uutta lelukuvastoa, ja päädyssä oli vielä pino postia viime päivien ajalta, eli reippaat pari neliötä pöytäalaa oli hyvin paperoitu. Mies oli onneksi lähtenyt töihin, joten mahduimme kutakuinkin. Uutisten (ja parin tekstiviestin, neidin kouluun lähettämisen, peltosen pukemisyritysten, tiskikoneen tyhjennyksen ja lataamisen) jälkeen siirryin selaamaan muuta pöydällä lojuvaa postia, kirpputorimainoksia, paikallislehteä, kaupunkiuutisia sekä ellosta, anttilaa ja henkka maukkaa, peltosen jatkaessa edelleen aarrekirjan lukemista. Edelleen yöpuvussa.

Peltonen löysi kuvastostaan paljon enemmän ostettavaa kuin minä omistani. Hän haluaa tuomasveturin, taskulemmikkejä, kaikki petsopit ja oikeastaan "kaikki muut paitti poikien lelut". Itselläni oli tiukempi seula. Hepenekuvastoja voi nykyisellään selata vain tutkaillakseen muodin uusia suuntaviivoja -itselle tilaaminen olisi riskinottoa. Kun omistaa takin kokoa 34 ja kengät kokoa 3, on vaatteiden ostaminen ollut aina hankalaa, mutta paitoja saattoi ostaa joskus sovittamatta. Vaan eipä enää. Kesämuoti tulee tuottamaan kovasti päänvaivaa, sillä tulevana sesonkina en valitettavasti voi pistää päälleni avokaulaisia tai osittain läpinäkyviä ihanuuksia, jotka oitis bongasin kuvastosta hyvännäköisinä. Vaatteet on jatkossa pakko sovittaa, jottei puuttuva rinta ja ohennettu rintalihas julistaisi syöpäsanomaa kanssaihmisille.

Luvassa on siis putiikkikierros ja puhinaa sovituskopissa. Suoritimme peltosen kanssa kesävaatteiden pikainventaarion vaatekaapissani (peltonen edelleen yöpuvussa), joka osoitti, että uudistukseen olisi syytä. Samoin kuin suuremman luokan lahjoituksen tekemiseen pelastusarmeijalle. Tähänkin sairauden mukanaan tuomaan pikkujuttuun kannattaa suhtautua positiivisesti: kerrankin on hyvä syy shoppailla..

Ei kommentteja: