viikonlopputerapiaa

Kun pakkaa autoon viiden hengen talviulkoiluvaatteet varakappaleineen, lasketteluvälineet, vuodevaatteet, pyyhkeet, ruokatarvikkeet, kasan lastenkirjoja, nalleperheen, vauvanuken (jolle myös vaihtovaatteet) sekä viisi henkeä, on ansainnut loman. Ja lomanaloituslasillisen -aivan sama mitä. Takapenkin taisteluporukka oli vihdoin saatu saunapuhtaina vastapetattuihin sänkyihinsä, ja miehen kanssa kilpailimme tv:n ääreen nukahtamisen nopeudesta.

Muutamaa tuntia aiemmin koko reissun mielekkyys tuntui hetkittäin kaukaa haetulta. Eteisen komentokeskukseen tultiin tekemään tilannekatsauksia ja valituksia: En ota kauluria mukaan, miks pitää laittaa haalari miksei takkia ja housuja, en kyllä istu peltosen vieressä, eikö me pysähdytä syömään matkalla. Ja autossa uudet virret: toi tönii, toi häiritsee, onko sun pakko hengittää, on kuuma (no ota edes pipo pois päästä..).

Kuitenkin, jo perjantai-iltana, suuroperaatiosta selvittyämme, viikonloppu tuntui ihanalta irtiotolta. Ja siltä se tuntui lauantainakin, ja sunnuntaina, mäessä, mäen alla, aamupalalla, ravintolaillallisella, sohvalla loikoillessa ja suloista sekasotkua katsellessa. Mökkielämään ei kuulu pyykit, siivous -eikä syöpä. Tauti ja lähestyvä hoito kävivät viikonlopun aika mielessä ehkä parisataa kertaa, mikä on ainakin parisataa vähemmän kuin kotioloissa. Kyllä kannatti, kaikki vaivannäkö.