Neiti synttärisankari sanaili keksimäänsä ajatusta aforismin muotoon. Suu hymyssä hän ilmoitti "elämä ei ole elämisen arvoista, jos ei ole, mitä odottaa". Seuraava versio oli "elämässä pitää olla aina jotain odotettavaa, muuten siinä ei ole mitään järkeä". Sitä odotettavaa on keskimmäisellä riittänyt alkutalvesta, kaverisynttärit isän järjestämine hampurilaisbaareineen, perheen mökkiviikonloppu kainuussa ja junamatka idols-tähden konserttiin ystävän kera -isoimpia mainitakseni. Vauhdin ja alkavan nuoruuden huumassa ajatus elämän kulkemisesta tähtihetkestä toiseen on hymyilyttävän ymmärrettävä.
Yritin kuitenkin vähän pehmentää mielipidettä. Tiskikoneen latauksen lomassa kyselin varovaisesti, mitä sitten jos ei olekaan mitään mahtijuttua näköpiirissä.. Ehdotin aforismin muodoksi "elämä maistuu mukavammalta, jos on jotain, mitä odottaa". Liian pliisu, ei kelvannut, mutta neiti runeberg muotoili sitten itse vielä armollisemman version "elämä on ihanaa, kun on mitä odottaa". Siihen olimme molemmat tyytyväisiä.
Harmaan arkipäivän evankeliumia lienee turha yrittää julistaa elämän nousukiidossa eläville nuorille. Ja onpa kohokohdista toiseen eläminen monille aikuisillekin tuttua, itsellenikin. Tarvitaanko arjesta nauttimiseen muistutus elämän rajallisuudesta? Syöpä jokapäiväisenä seuralaisena ainakin toimii tehokkaana herättelijänä. Huippukokemusten, matkojen ja juhlien sijaan onni löytyy usein arjesta, kuten mll on yrittänyt jo vuosia mainostaa. Maanantainen pyykkivuoren valloitus ja viikonlopun laskettelu vuokatinvuorella ovat kumpikin täyttä elämää. Tosin, nyt kun pyykkivuori on viikolla valloitettu, lähden mielummin viikonlopuksi sen toisen vuoren valloitukseen. Tai jään sen juurelle peltosen kanssa.
Niitä kumpiakin, arkea ja juhlaa, ja paljon paljon, haluan vielä elää. Elämänjano on valtava, suurempi varmasti kuin koskaan sitten niiden kiihkeiden nuoruusvuosien, jolloin kaikki oli ihanaa ja mahdollista. Jos säännöllisissä kontrolleissa syöpämarkkerin ja muiden tärkeiden arvojen lisäksi mitattaisiin elämänhalun määrää, olisi se huippulukemissa. Luultavasti jopa viitearvojen yläpuolella.
Mitä mieltä äänikirjoista?
5 viikkoa sitten
1 kommentti:
Mietteesi laittoivat jälleen pohtimaan omia tuntoja tuon elämänjanon kohdalla..elämännälkä sanoisin myös..Osuit hyvin oikeaan vertailussa tuohon nuoruuteen asian tiimoilta.Hetken olen epäillyt neljänkympin villityksen iskeneen oikein urakalla kaikkine teinikotkotuksineen;), mutta oikeasti kun asiaa omalla kohdalla pohtii, kyse on ennen kaikkea tuon syövän mukanaan tuomasta elämännälästä...arjen ja juhlan vuoropeliä. Ja tärkeää on juuri tuon teidän synttärisankarin asenne:viimesten kuukausien jaksaminen ja arjen riemu on ollut juuri sitä, että on jotain mitä odottaa...pikkujuttuja, mutta myös itse järjestettyjä juhlahetkiä kaiken muun touhun keskelle..irtiottojenkin merkitystä vähättelemättä:)
Lähetä kommentti