poikamieskanttori ja muuta tuttua

Pieni joulukuinen loma kotikonnuilla tekee hyvää. Pikkukaupungissa kulkiessa tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt, ja toisaalta niin olettaa käyneenkin. Kävelyretkeni keskustaan sisälsi monta tärkeää huomiota:

- Lukion kivijalka hilseilee, nyt sinistä maalia on vain vähemmän kuin 18 vuotta sitten.
- Miehet pyöräilevät edelleen naistenmallin polkupyörillä, ja tuulipuku on ykkösasu (aina parempi, jos pariskunnan tunnistaa samanlaisista tuulipuvuista).
- Kirjastorakennus on melko uusi ja hieno, mutta onneksi kirjastotädit tuttuja ja tuimia.
- Entisen luokkahuoneeni ikkunan alta ei ole kaadettu kaunista lehmusta (jota pitkin oravat juoksivat viihdyttääkseen minua tylsinä koulupäivinä).
- Kanttori on selvästi jäänyt eläkkeelle (poikamiehenä edelleen) ja joutaa vuosien takainen hymy huulillaan sauvakävelemään ja jututtamaan halpakaupan kassarouvaa.
- Tehdas kaupungin laidalla kolisee aika ajoin ja rytmittää näin liikekeskuksessa kaikuvia joululauluja.
- Kaupungin pääkatua valaisevat samaiset jouluvalot, jotka suuressa kansanjuhlassa sytytettiin ensimmäistä kertaa 20 vuotta sitten.

Tätä kaikkea katson tyytyväisen hilpeänä. On se hyvä että jotkut perusasiat säilyvät:)

Kouluaine aikain takaa

Koulun ohi kulkiessani muistin erään kirjoittamani kouluaineen, josta tuli tahaton jäynä. Saimme viidennellä luokalla tehtäväksi kirjoittaa aiheesta "koulun vanhempainilta", ja minähän pistin mielikuvitukseni liikkeelle, tietämättä että teokseni luettaisiin illassa (ja että äitini, joka kunnon kansalaisena tunnetaan, joutuisi kuuntelemaan tarinaani korvat punaisina..). Eli tässä muistojen muokkaama aine "vanhempainillassa" (vaikka lyön vetoa, että alkuperäinenkin ainevihko vintiltä löytyisi, täällähän ei mitään heitetä pois).

"Likka toi koulusta jonkun kutsun, mikä lie vanhempainilta siellä olisi. Pakko kai sinne olisi mennä kun kaikki muutkin menee, vaikka hotellilla olisi juuri tiistaina naistentanssit. No, jos oikein hyvin kävisi niin voisi sieltä vielä tansseihin ehtiä, ja siksi päätinkin laittaa tanssileningin jo valmiiksi päälle.
Tilaisuus oli jo alkanut kun juoksin paikalle, ja opettaja sanoi että taitaa arvata kenen äiti se sieltä saapuu, kun tulee tuttuun tapaan sopivasti myöhässä. Etsiskelin likan pulpettia ja siinähän se oli, heti eturivissä, ihan opettajan edessä. Onkohan tytöllä huono näkö kun noin edessä pitää olla?
Ei siellä illassa kellään mitään asiaa ollut. Opettajan puhuessa sain hyvin tehtyä iltameikin, onneksi älysin ottaa meikkipussin mukaan. Välillä opettaja katsoi minua kovin pitkään, silloinkin kun puhui siitä miten vanhempien pitää auttaa lasta koulunkäynnissä. Ei mitenkään, sanon minä. Kyllä likka hyvin hommansa hoitaa, ei oo tarvinnu kun kirjoittaa muistutuksiin nimensä.
Sitten sai vielä kysellä kouluasioista. Kukaan ei uskaltanut kysyä mitään, joten ajattelin että minäpä kysäisen. Kysyin sitten siitä, että onko pakko siellä suihkussa käydä liikuntatunnin jälkeen, tai onko pakko liikkua niin paljon että ihan hiki tulee. Kun se aamulla niin huolellisesti tehty meikki ei sellaista suihkutusta kestä. Outo ihminen se opettaja, ei vastannut mitään. Onneksi päälle päätteeksi saatiin oikein pullakahvit, ja santsatakin sai. Kysyin siitäkin erikseen. Vanhempainilta oli kaikin puolin onnistunut, sillä ehdin vielä pyörällä naistentansseihin!"