torstai 24. joulukuuta 2009

Valoisaa joulua!


Joulu alkaa perheenäidin näkökulmasta olla paremmalla puolella. Eineet on nautittu ja rippeet kelmutettu, seuraavien päivien ruuasta ei tarvitse huolehtia. Odotettu jouluvieras kävi kertomassa korvatunturin terveiset ja tonttujen kantamat lahjat on avattu ja ihasteltu. Päivän jännitys alkaa painaa pikkukansan silmäluomia, ja vanhemmat saavat kohta uppoutua lahjakirjoihinsa (elleivät sitten itse simahda ennen jälkikasvua).

Nelivuotias puki ilonsa sanoiksi joka paketin jälkeen: Siis ei oo totta, miten minä olen näin ihanan saanu! Joulun tavarat ja tilpehööri eivät himmennä joulun tähteä, näin olen aina ajatellut, ja aattokirkossa pappi oli samoilla linjoilla. Kyläpappimme kertoi kääntäneensä joulun kaupallistumisen päälaelleen: joulu ei maallistu vaan maa joulustuu. Näin se on. Joulun ihme on, kuinka vuosi toisensa jälkeen ihmiset havahtuvat ajattelemaan lähimmäisiään, lähettävät tervehdyksiä ja ostavat muistamisia, pieniä tai suuria. Joulun mieli on hyvä, lämmin ja hellä. Papin sanoin jokaisessa paketissa on mukana myös muistutus suurimmasta joululahjasta, amen.

Juhlamieltä täynnä on
koko pieni talo.
Paista aina sydämiin
kodin jouluvalo!

Juhlamieltä ja joulunvaloa kaikkiin taloihin ja sydämiin!
Kiitos ystäville mukana kulkemista, jatketaan matkaa yhdessä.

t. Tiina, Mikko, Valtteri, Venla & Elsa

5 kommenttia:

savisuti kirjoitti...

Ihanaa ja valoisaa joulua teille, koko porukalle! Täällä vatsa täynnä on pakko hiukan hengähtää ja sitten iltalenkille liukastelemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvää joulua koko perheelle. Aatto alkaa olla jo takana, mutta meillä on vielä suunnitelmissa osallistua jouluyön messuun, joka alkaa n. puolen tunnin kuluttua klo 23. Huomenna voi onneksi nukkua pitkään!

Terv. Sinikka

Anonyymi kirjoitti...

Lumiset jouluterveiset Kittilän tontuilta koko porukalle:)

Kiara kirjoitti...

Ihana kuva! Tapaninpäivän jatkoa!!

Anonyymi kirjoitti...

Ledipetterikin on kovasti edukseen kuvassa! Puhumattakaan pienestä neidistä. Hieno joulukortti - kiitos teamille siitä!

Enää ~ 360 yötä jouluun. T. rk