Liikunnan iloon ei aina tarvita kalliita välineitä. Tätä sanomaa yritän nuorisollekin välittää, mm. esittelemällä hiihtotunneilla omia vermeitäni: ennakkoperinnöksi saatuja oranssisompaisia metallisauvoja sekä vähän uudempia karhun suksia, joissa takana lukee sarajevo 84. Aika harva oppilas muuten tietää mitä tuo itselle hyvin tuttu sana-numero -yhdistelmä tarkoittaa. Aivan vastahan sitä oltiin 5 B:n ympin tunnilla ja pyytämällä pyydettiin opelta, että katotaan kisoja!! Ja niitähän katsottiin, ja isänmaallinen urheiluinnostus täytti luokan ja ladut..
Kotoa löytyy myös päivitetympi suksipari omia hiihtoreissuja varten, mutta ikää noillakin, työtoverilta ostetuilla rossignolin suksilla, lienee kuitenkin jo yli kymmenen vuotta. Aivan tuore ei ole voitelukaan pohjassa, mutta niin vaan niillä sai taas syöpäpotilaalle soppelin viitosen lenkin kierrettyä. Illalla aion suunnata vielä jumppaan, päälle vanhat verkkarit ja siivoustossut.
En siis varsinaisesti ole väline- enkä tekstiiliurheilija. Lapsiperheessä rahalle riittää käyttökohteita, ja toisaalta, jos olemassa olevilla välineillä pääsee vielä kokemaan urheilun iloja, miksi hankkia uusia. Ehkäpä mukana on myös ripaus ekologista tietoisuutta. Viime talvena tosin oli investoitava lasketteluvälineisiin, kun haluttiin viritellä perheharrastusta, ja entisistä välineistä ei ollut tietoa.
Hyvä että tuli mutkamäkisukset hankittua. Ensimmäisiä ajatuksia sairastamisen alkupolulla oli nimittäin juuri omat tavarat ja hankinnat: ei kannata ostaa mitään, kohta kuitenkin kuolee. Pari viikkoa jaksoinkin sinnitellä, mutta vähitellen naisellisuus voitti, ja vaaterekki uudistuu (lähes) entiseen malliin. Mutta isompien investointien kohdalla huomaan edelleen miettiväni, ehdinkö käyttää tuotetta tai hyötyä siitä arvonsa verran..
Tämänkaltainen ajattelu on täysin ristiriidassa perusoptimistisen sairastamisasenteeni kanssa, mutta on kaiketi muillekin vakavasti sairastuneille tuttua. Asennemuutokseen tarvittaneen vain aikaa, ja ehkä hyviä uutisia sairaalareissuilta. Sekä tervettä itsekkyyttä, ja itsensä hemmottelemisen taitoa. Näitä kaikkia toivon muillekin matkaajille!
Mitä mieltä äänikirjoista?
5 viikkoa sitten
2 kommenttia:
Tutulta kuulostaa tuo ajatusmallisi hankintojen kohdalla.
Oman kotini sistuspuuhat ovat lähes kahden vuoden asumisen jälkeen vieläkin hieman vaiheessa, mihin on epäilemättä vaikuttanut sairastumiseni kohtapian muuton jälkeen. En ole suotta pitänyt hyllyjen ja taulujen asentamisella kiirettä, kun "tiedä sitten miten pitkään niistä ehtii nauttia". Ei kovin fiksu ajatusmalli sinänsä, sillä tällä tavoin en ainakaan ehdi niistä nauttia. Vaan olenpa toisaalta nauttinut siitä, että asiat ovat voineet olla hieman keskeneräisellä tolalla ilman, että ottaisin siitä suuria paineita. Positiivista kai sekin!
Kolikolla on siis aina kaksi puolta, vai miten se meni?
Tuo näkökohta onkin oikein terve. Keskeneräisyyden sietämisen oppiminen on elämänmittainen prosessi...
Lähetä kommentti