Kahdenkymmenen asteen pakkanen tuntuu lauhempiin säihin tottuneena kylmältä. Jos kylmyys meinaa tulla esteeksi ulosmenolle, pitää muistutella mieliin kuuden vuoden takaista uutta vuotta, jolloin nautimme uuden kotimme takkatulesta erityisen hartaasti: ulkomittarin mukaan pakkanen laski -42 celsiusasteeseen. Virallinen pakkaslukema taisi olla vähän vähemmän, mutta peltoaukealla puhaltava viima lisäsi luultavasti pakkasen kokonaisvaikutusta. Pihallamme seisoneista omista ja vieraiden autoista yksi toimi, ja sillä kyydein käytiin lähikaupassa pari kertaa. Ulkomaanvieraille suunnitellut kiertokäynnit ja päiväkävelyt jäivät odottamaan ilmastonmuutosta tai kesälomaa. Viime päivien aikana pakkanen ei ole alimmillakaan laskenut yli kahteenkymmeneen, eli ei mitään tekosyitä luistaa päivittäisestä lenkistä.
Kovin autioksi taajamamme raitti talvi-iltoina hiljenee, ja pimeässä saa sauvoa tai juosta aivan rauhassa, välistä yksin, välistä miehen kanssa tai joskus ihan rouvaporukalla. Naapuri kerran ihmetteli, miten uskallan yksin lenkkeillä. Eipä ollut omaan mieleen uskaltaminen tullutkaan -omat möröt sisälläni ovat kaiketi paljon vaarallisempia kuin tämän kyläpahasen koltiaiset. Ja pienemmät poikaset tunnenkin hyvin, ja heille voi aina sanoa, että ope käskee nyt mennä tekemään läksyjä kotiin. Turvallisempaa lenkkeilypaikkaa saa siis hakea, kun vain muistaa pistää heijastinliivin päälle ja varoa paria nuorta toyota-kuskia, jotka joskus intoutuvat kokeilemaan, kuinka hyviä pomppuja "pääväylälle" asetetusta hidastetöyssystä saa.
Yllättäviäkin tapaamisia lenkkipolulle mahtuu. Eräänä iltana lenkiltä palatessa huomasin kotipihallamme tuoreet jäniksen jäljet vastasataneessa hienossa lumipeitteessä. Eipä tarvinnut kauaa tiirailla, kun jälkien jättäjäkin näkyi pensasaidan alla. Siellä se istui, komearaaminen, aito metsäjänes, hyvin itsetietoisen näköisenä eikä säikkynyt minua enempää kuin minä mörköjä. Hyvin on häntä muistettu ruokkia (viime vuonna pätkä orapihlaja- ja aronia-aitaa sekä neljän omenapuun alimmat oksat), niin iso ja kesy tuo otus näytti olevan. Yritin haastella kaverin kanssa hetken, ja tehdä sopimusta pensasaidan ja omenapuiden leikkaamisen suhteen, sillä mielelläni hoitaisin tuon velvollisuuden itse (tai pistäisin miehen asialle). Saapa katsoa, ymmärsikö pupu puheitani. Ainakin sai kylliksensä ohjeista ja ojennuksesta, ja lähti naapurin puolelle kylään, mokoma koltiainen.
Mitä mieltä äänikirjoista?
5 viikkoa sitten
2 kommenttia:
Hei Tiina ja kiitos kirjoituksistasi! Käyn itse läpi samantapaista elämänkoulua kuin sinäkin ja löydän monesti teksteistäsi itseni; puet sanoiksi sen, mitä itsekin ajattelen ja tunnen. Uskon, että meitä on monia, joita tekstisi auttavat jaksamaan eteenpäin. Voimia sinulle taisteluusi ja parantumista, sitä todella toivon sinulle!
Kerroit olevasi flunssakaranteenissa...onko sinulle suositeltu influenssarokotteen ottamista?
Olen iloinen jos juttuni auttavat muita -itse rankalla taipaleella olevia tai saattajia. Itse olen saanut myös paljon vertaistukea muiden kokemuksista ja mm. blogikirjoituksista -meitä on aika paljon.
Tämä kirjoittelu on siis paitsi terapiaa, myös hyvän kierrätystä..
Lähetä kommentti