Lukion toisella luokalla istun ikkunapaikalla jonon puolivälissä. Siitä oli hyvät tarkkailuasemat sekä luokkaan että pihalle, eli koulutunnit sai kulutettua elämän ihmettelyyn, jos tiedonjano ei vaivannut. Eikä se vaivannut juuri tilastomatematiikan kurssillakaan, vaikka kaiken derivoinnin jälkeen oli virkistävä opiskella jotain lähes puppua.
Kiinnostuksen puute kostautui kurssin päättävässä kokeessa. Ensimmäinen tentti oli mennyt nappiin, ja olinkin ajatellut paikata tällä kurssilla lukion laajan matematiikan arvosanojeni keskiarvoa. Viimeisessä tehtävässä kuitenkin tuli pulma. Kaavakirjasta löytyi kaksi todella hyvännäköistä kaavaa, joilla tehtävän olisi voinut ratkaista, mutta luonnollisesti vastaus olisi ollut eri. Tilastomatematiikan kurssilla kun oltiin, päätin ottaa satunnaistekijän mukaan. Käyttäisin siis kaavaa a, jos ensimmäinen koulun pihalla näkemäni henkilö on tyttö. Ja kaava b käyttöön,jos ohikulkija olisi poika. Ja niinpä minua lykästi. Tilastomatematiikan kurssista taisi napsahtaa 9 (mikä jatkossa kohotti lopullista arvosanaa mukavasti).
Tarinan opetus on se, että tilastoja ja todennäköisyyksiä on aina olemassa. Viimeisen parin kuukauden aikana ne eivät ole kuitenkin kohdallani olleet alkuunkaan luotettavia, vaan sairauteni on täysi tilastoharha. Se mitä opin tilastomatematiikan peruskurssilla 18v sitten pätee siis yhä edelleen: asiat joko tapahtuvat tai eivät tapahdu. Huomenna sataa lunta tai ei sada. Kuukauden päästä hiukset lähtevät tai eivät lähde. Vuoden päästä olen terve tai en ole terve. Siksti fifti vai miten se meni.
Mitä mieltä äänikirjoista?
5 viikkoa sitten
3 kommenttia:
matematiikan superlehtorillamme Leksalla vois mitä tod.näk. olla tähän joku kommentti - vaikka että periksi ei anneta m.o.t!
Tästä matemaattisesta pohdiskelusta tuli itselle ajatuksia...
Opiskelin aikanaan sen lyhyen matematiikan;) ja siksi varmaan en ole koskaan ollut kovin hyvä näissä tilastojutuissa..enkä myöskään siinä todennäköisyyslaskennassa..ja siksi vaikea välillä uskoa niitä hyviä tilastotietoja ja ennusteita..Halu olisi kuulua siihen "parempaan" ryhmään tulevaisuuden osalta, mutta kyllä sitä oikeasti miettii välillä, että kun tähän asti ei ole ollut tilastojen suosiossa, miten olisi jatkossakaan...
Ei vain mahda mitään, mutta nämäkin ajatukset ajoittain päässä pyörii. Täytyy vain pitää huoli (ja ystävät/läheiset yleensä siinä hommassa hyviä) että nämä hetket ovat vain käymässä, eivät pysyviä.
Välillä sitten turhauttaakin ihmisten kommentointi, että kyllähän tuosta nyt tänä päivänä selviää, kaikki ennusteet ja tilasot näin kertovat..mutta kun siihen ei itse aina,kaikkina aikoina, jaksa uskoa..
Mutta tänään...lumi peittää vaan täällä pohjois-pohjanmaan eteläosassa..ja kaikki näyttää hieman valoisammalta:)
Sitkeyttä sinulle ja perheellesi.
Eihän elämä! –
voihan se huutaa päin kasvojasi
temmata sinut myrskyssä pyörryksiin, mutta
sinä
sinä ystäväiseni
et luovuta!
Voimia paljon koko perheelle!
Lähetä kommentti