tiistai 17. elokuuta 2010

tiedusteluretki 2

Päivi, tuo hoitajista herttaisin soitti minulle vielä viittä yli työajan. Ca-polin vakihoitaja on palannut lomilta, ja tietoliikenneyhteyteni sairaalaan ovat jälleen kunnossa. Päivi muistaa potilaat, tilanteet ja lupaukset, ja maanantainkin hän lupasi kytätä koneelta näytevastauksiani, siinä muun homman ohessa. Ja tulivathan ne vastaukset, viimein.

Vaan kun mitään ei selvinnyt. Viikon takaisen tiedusteluretken anti oli se, että vihollinen on edelleen tuntematon. Ohutneulanäytteessä oli havaittavissa ainoastaan luokka kolmosen soluja, kun varsinaiset syöpäsolut ovat luokkaa viisi (I=normaali solu, II=lieviä muutoksia, esim. tulehdukset, III= lievä epäily pahanlaatuisuudesta, IV=syövän esiaste, V=selkeitä syöpäsoluja). Luokka kolme on kait sellaisia puolisotilaallisia joukkoja, joiden perusteella ei sodankäyntiä vielä voida aloittaa, vaan nyt tarvitaan lisää todistusaineistoa sille, että vihollinen on aloittanut hyökkäyksensä. Ja taas lähetetään partio retkelleen, uusi yritys tehdään jo torstaina, ja tällä kertaa vihollisen pesää sorkitaan vähän paksummalla neulalla.

Hoitaja-päivi harmitteli kovin uutta toimenpidettä, kyseli että jaksanko varmasti ja eihän sattunut ja tuleeko tästä nyt teille lisäjärjestelyjä ja voinko tosiaan käydä heillä labrassa. Ja miksen jaksaisi ja voisi - nuori ja terve ihminen:) Vaikka olen enemmän kuin valmis hoitojen aloitukseen, ymmärrän että vihollisesta pitää ensin ottaa selvä, sitten tehdä selvää. Täsmäaseilla. Sillä pahanlaatuista tässä edelleen epäillään ja jahdataan, siihen viittaavat anamneesi, ultralöydöksen käyttäytyminen, muuntuneet solut ja pesäkkeen nopea kasvu - tätä mieltä on kolmiyhteys onkologi-radiologi-patologi. Vaan mitä sanoo blogi? Voisikohan asiasta järjestää kansanäänestyksen?

Lippu heiluu edelleen korkealla, takapakista huolimatta. Fiilis on hyvä ja seesteinen, mitä nyt vähän kiireinen, pitäisi sinne labraan ehtiä (harjaa hampaita ja kääntää tukkaa tässä koneen naputtelun lomassa...). PVK ja trombit tällä erää, ei kiitos syöksyvirtauksia. Aurinko paistaa.

24 kommenttia:

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

"Vaan mitä sanoo blogi? Voisikohan asiasta järjestää kansanäänestyksen?" - Jos tämä olisikin meistä kiinni, niin tuo kolmonen olisi ihan sitä pahinta mitä sieltä löytyy! Vaan eipä taida olla tämä(kään) asia meidän hallussamme..

Onneksi olet noin positiivinen taistelija! Ja hyvä, ettei uusi yritys siirtynyt tuon pidemmälle, vaikka olisikin saanut olla jo tänään...

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Toivotaan korkeitaan tuota kolmosta.
Aikamoinen sissi olet.
Tsemiä!

Anonyymi kirjoitti...

Väärä hälytys kokonaan. Mikä lie maksaan eksynyt sappikivi. Nimim. merisairas soutaja.

Nina kirjoitti...

tuota kolmiyhteyttä vastaan kyllä tästä blogiväestä löytyy melkonen rintama jos se siitä kiinni olisi kuten Tee:kin sanoi:)

Karkeammalle kairalle parempilaatusia otoksia toivottelen, jotta asia saataisiin vihdoin selville. Onneksi perheenäidillä riittää näin koulun ja arjen alkaessa riittävästi puuhaa ootellessa. Jaksamista edelleen toivottelen sinulle täältä lomaltapaluuni jälkeisen työvuoron suoritettuani ja vapaalle heti jääden;)

Anonyymi kirjoitti...

Blogi sanoo, että korkeintaan kolmosta ! rk:n lailla sappikiveä veikataan. Ainakin olet hyvässä kunnossa ja huumorimielellä. Se on niiiiin hyvä. Siis ei muita oireita/oireiluja. Hyvä Tiina ! Vihollisesta selvä ja sitten siitä selvää. Näin on !
pirtsikka

Kiara kirjoitti...

Uusi yritys siis.

Jännittäviä aikoja. Tottamooses liputan kolmosen puolesta. Onneksi tutkivat uudelleenkin. Olisi varmaan epävarmaa jäädä kellumaan tuon kolmosen varaan yhdellä kokeilulla.

*iskee aironsa veteen ja soutaa kolmostahtia*

Anitta kirjoitti...

Kansanäänestys päättää, että väärä hälytys. Kolmonenkin enempi kakkosen puolella. Sappikivi korkeintaan.
Täällä tuulee puuskittain, puolipilvistä, lämmintä noin 20 astetta. :)

Adelhaid kirjoitti...

Toivotaan parasta mahdollista tulosta, mikä se nyt voikaan olla.

Tovottavasti uuden näytteen otto sujuu hyvin ja saadaa edustava otos vihollisesta.

Sanna kirjoitti...

Enintään kolmonen! Jookos-kookos!!
Mun veikkaus on, että kameran linssissän on ollut joku tahra, joka on osunut juuri maksan kohdalle.
Soutujoukot pitelee edelleen airoista kiinni ja tarjoaa merisairaille oksupusseja :) (Hih, Ärkooo !!)

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kuten pikku-Myy sanoo muumeissa. " ettei vaan olisi ollut kärpäsenkakkaa" siellä ultraruudussa. Uusi otos tämän todistanee kunhan savat ruudun pyyhittyä puhtaaksi. Tsemppiä! Kirsi

Kati kirjoitti...

Jos kerta äänestämään aletaan, niin Espoosta tulee 3-!

Anonyymi kirjoitti...

Entistä opettajaani lainaten: No news, is good news. Ajattelinkin näin, kun soittoa ei kuulunut.Jäi vain kommentoimatta:)

Kitsune kirjoitti...

Parasta tietysti ottaa asiasta tarkempi selko, mutta olisipa helpotus jos ei paksummallakaan neulalla löytyisi kolmosta pahempaa. Vai olisiko? Jäisikö sitten kuitenkin epäilys kytemään?

tiina kirjoitti...

Selvä, päätös kymmenkertaisesta ja väärässä paikassa piileskelevästä sappikivestä tehty:) Voin kertoa tämän torstaina radiologillekin, jos älyää kysyä potilaan omadiagnoosia. Tai voin kertoa sen ihan muutenkin.

Viimeksi ainakin meillä oli lähes hilpeä tunnelma pimeässä huoneessa, sattui rento lääkäri-hoituri-kaksikko,vaikka tuo radiologien ammattikunta pakkaa olemaan vähän juron puoleista. Katsotaan kuka tällä kertaa tulee taikatemppua tekemään -minä kun keskityn siihen akrobatiaan.

Jos saisi ne kuuluisat kolme toivomusta, nii-in, mitkähän ne olis..?

Zelda kirjoitti...

Peukkusia täälläkin pidellään, että sujuvasti ja mahdollisimman kivuttomasti menisi tuo uusi näytteenotto. Tilaukseen roppakaupalla hyvää onnea.

Anonyymi kirjoitti...

"Vaan mitä sanoo blogi?"
Veikkaan, että tämä on maksasodan prologi.

Tässä kaikki, sanoi Maikki.

Anonyymi kirjoitti...

Uskomaton sissi olet.Onnea matkaan.

Anska kirjoitti...

Uusi lukija täällä kurkkii. Toivotaan, että tulokset selviävät pian ja siitä sitten hyvin seurauksin eteenpäin! Vaikea tietää, mitä sanoa, mutta toivon todella, että kaikki menisi hyvin!

Leena kirjoitti...

Enemmän kuin mielelläni olisin päättämässä, että tällä kertaa ei ole mitään suurempia ongelmia. Tai ainakin sitten kyseessä on helposti parannettavissa oleva pikkukasvain. Kolmosta äänestän.

Leena kirjoitti...

Tai oikeastaan muutan kolmosen kakkoseksi. Anteeksi. Minä tein virhearvion. Leena

olga kirjoitti...

Täytyy sanoa, että huumoria ja taistelumieltä sinulta löytyy, vaikka on tosi vakavasta asiasta kyse. Niinhän se on, että aina on se päivä elettävä mikä on. Niin on päivämme, kun on voimamme.

vintti kirjoitti...

Blogiäänestyksen tuloksesta ei taida olla epäselvyyttä!

Enintään kolmosta!

olga kirjoitti...

Kyllä minut voi mielllään liittää omaan seurattaviin, minä ainakin seuraan sinun. Vaikka asia on rankkaa on sitä myös hauska seurata. Saa itsekin tsemppiä päivään.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhaa sanontaan mukaellen; Hyvin suunniteltu on puoliksi "tuhottu" :). Sotastrategiallasi (= positiivinen asenne) saadaan vihollinen kuin vihollinen väistymään takavasemmalle. Blogi äänestykseen-> aikuisopiskelijana toivon tässä kohtaa "kokeesta" kerrankin arvosanaksi ykköstä.