tällä viikolla tarjoamme

Luin päiväkodin seinällä olevasta listasta peltoselle viikon ruokia. Maanantaista perjantaihin tarjolla oli possukastike ja potut, lihaperunasoselaatikko, puuro ja marjasoppa, kalapyörykät sekä lihakeitto, suomalaista perussapuskaa siis.

Ruokalistan alapuolella oli lappu, jossa tarjoiltiin jotain ihan muuta. "Meillä on vesi- ja parvorokkoa", tiedotettiin tarhalaisten vanhemmille. Jep jep, kumpaakaan en tiedä vielä peltosen sairastaneen, joten töihinpaluuni ajoitus kuulosti heti alkuunsa täydelliseltä. Rokkotauteja vielä odotellaan, mutta yksi nuhakuume (oksennuksineen) sekä märkäruveksi äitynyt angiina on huushollissamme hoidettu, ja tänä viikonloppuna kylään tuli perusyrjö. Itse olen välttynyt vielä kaikilta näiltä, vaikka joka laatua on tarjolla työmaallakin.

Tautien sijaan työ on tarjonnut parin viikon aikana itselleni lähinnä virkistystä ja piristystä -kuten kuvan pakollinen ulkoilu perjantaina. Mittari näytti kahtakymmentäneljää pakkasastetta vielä yhdentoista maissa, mutta kuudensadan oppilaan koulussa on käytävä kehnoimmillakin keleillä vähintään kerran päivässä pihalla tunteita viilentelemässä, myös opettajien. Tai ainakin välituntivalvojan:)

Työ on myös terapeuttista. Työpäivän pyörityksessä en muista olevani edes äiti (varaamatta jäävät hammaslääkäriajat esikoiselle ja kuusivuotisneuvola peltsille) saati syöpäpotilas (verikokeita varten piti puhelimeen laittaa kolme hälytystä). Puhumattakaan, että ehtisin seikkailla netissä etsimässä vastauksia päivänpolttaviin kysymyksiin (maksaetäpesäkkeisen syövän uusimmat hoitomuodot tai kotikuntani tarjoamat saattohoitomahdollisuudet).

Vastaanotto on ollut iloisen lämmin niin opettajan- kuin luokkahuoneessakin. Miten maltoinkaan olla puoli vuotta pois? Myös kodeista on tullut tervetulotoivotuksia sekä sähköisesti että kasvotusten, samasta lähikaupasta kun maitoa ostamme ja samoja lenkkipolkuja iltaisin sauvomme. Suhtautuminen sairauteeni on luontevaa ja (kymmenvuotiaan) mutkatonta. Oppilaat olisivat halunneet nähdä kaljuni, mutta kaikki pertsan käyttäjäthän tietävät, että peruukki on hyvä kiinnittää parilla liimatipalla päähän nolojen tilanteiden välttämiseksi.. Ei siis millään onnistunut:)

Ja kiitos kysymästä, hyvin olen jaksanut, mitä nyt perjantaina sammuin saunalyhdyn lailla ennen iltakymmentä ja nukuin kellon ympäri. Mutta nyt tullaankin yhteen työnteon parhaista puolista, eli viikonloppuvapaisiin. On kuulkaas kiva pistää perjantai-iltana pitkäkseen soffalle, kun arkena ei sitä ehdi tekemään.

Paitsi että tulevana arkena ehdin, sillä kolmen viikon hoitoperiodi alkaa olla taas lähtökuopissaan. Kahdeksatta ja tällä erää toivottavasti toiseksi viimeistä kertaa. Verikokeet olivat hoitajan mukaan "juuri siinä kinttaalla", eli maanantaisen ystävänpäivän kunniaksi pääsen tapaamaan sairaalaan ystävistä parhaimpia, niitä suonensisäisiä, ja sen jälkeen soffa vetää taas puoleensa. Vielä on kuitenkin jäljellä tätä ihanaa, ansaittua viikonloppua. Nautitaan tästä!

työtämme ohjaa, meitä älä heitä

Ajanvaraushoitaja muisti minut näppäiltyään sosiaaliturvatunnukseni koneelle.
- Sinähän olet se tiina-opettaja! Muistatko meidän matin?

Totta minä matin muistin, hellyttävän ilkikurisen katseen ja kekseliään mielen, sekä monta kohtaamista koulun käytävillä. Muistin minä äidinkin, ja muistan ihmetelleeni, kun en ole häntä juuri nähnyt, kotipihallakaan.
- No sinullako on syöpä? Millä mallilla hoidot on tällä hetkellä? kyseli vielä matin äitee, kun varmisteltiin, että ekg-aika oli kummankin ajanvaraussysteemissä samana päivänä.
- Kyllä tässä nyt ihan hyvällä mallilla ja mielellä ollaan, hoitotaukoa pitäisi olla luvassa, selvittelin ja annoin oikein reippaan vaikutelman itsestäni jatkamalla, että yritän tästä taas vähitellen lenkille suoriutua.
- Ne on kuule minullakin lenkit jääneet vähiin, tuumasi matin äitee, ja kertoi sairastuneensa pari vuotta sitten aivoverenvuotoon. Selviytymistä ja kuntoutumista pidettiin ihmeenä, mutta niitäkin tapahtuu.
- Kyllä se jälkensä jättää, tauti kuin tauti. En ole mikään ruudinkeksijä nykyään, mutta kyllä minä tämän työni hoidan ihan siinä kuin ennenkin, summasi tämä sinnikäs kuntoutuja, ja kehotti pitämään lippua korkealla. Lenkillä nähtäisiin.

Siitäkö se ajatus sitten lähti? Vai lähtikö se jo aiemmin? Lähtikö se sinä harmaana aamupäivänä, kun neuloin kohoneuletta ja kuuntelin ykkösen aamun tiedeohjelmaa, jossa vertailtiin inuiittien ja muiden pohjoisen kansojen d-vitamiinin tarvetta? Vai jo edellisellä viikolla, kun aiheena oli kanadan ulkopolitiikan nykylinjaukset? Vai kenties silloin, kun opiskelin carmenin librettoa innokkaan radio-oppaan johdolla (vau, jose onkin itse asiassa carmenia syvempi henkilö, vaikka ooppera onkin tämän mukaan nimetty). Koska lie ajatus tulikaan, mutta vähitellen se kypsyi: tämän sairastelijan on aika palata leipätyönsä ääreen.

Viis etovasta olosta, jos se pysyy lääkkeillä kurissa. Viis jalkojen ja käsien kivuista ja tuntopuutoksista niin kauan, kun ne eivät haittaa luokassa kiertelyä ja pianon soittoa. Viis unettomista öistä ja kortisonituntemuksista, jos vain koen jaksavani tehdä työtä. Viis sytoaivoista ja ajatuksen harhailuista, en edes väitä olleeni joskus ruudinkeksijä. Kyllä minä tämän työni osaan hoitaa siinä kuin ennenkin, ja ennen kaikkea haluan. Ei sairaslomani syyt ole tähänkään asti olleet vain fyysisiä, vaikka diagnoosinumerot niin väittävätkin. Työhön olisi ollut vaikea sitoutua ja keskittyä tilanteessa, jossa tunnelin päässä näkyy vain taivaallista valoa, mutta tammikuun viimeisenä päivänä armon vuonna 2011 tilanne ja mieli on kirkkaampi. Paljon kirkkaampi.

Joten. Huomenna siis jatkamme yhteistä kulkuamme luokkani kanssa, ja heti aamulla etsimme valkeuden teitä. "Jos mikä murhe, meitä täällä kohtaa, voittamaan auta" -nuo topeliaaniset sanat sopivat uuteen alkuumme, ne sanat minä haluan jakaa. Jos vain neljänteen säkeistöön asti pääsen. Nähdään, rakas luokka ja ihanat kollegat! On upeaa saada palata joukkoonne.

kaksi kattausta

Maanantai-aamuna lompsin gynen avohoitoyksikkö -nimiseen täyden palvelun ravintolaan, varasin tutun pöytäpaikan nro 4 ja tein arvioivan silmäyksen ravintolasaliin. Muu asiakaskunta näytti osittain tutulta, viereisestä looshista löytyi aune, 74 ja vastapäätä lempi, 76 (selvyyden vuoksi mainittakoon, että rouvien kohdalla strategiset numerot eivät olleet suinkaan syntymävuosia). Tarjoilijatkin olivat tuttuja, pirkko oli palannut lomilta ja saanut kaverikseen liisan ja minnan, joten mukavaa ruokaseuraakin oli luvassa. Myöhemmin asiakkaita tuli pari lisää, yllättävän suosittu maanantai tässä anniskelupaikassa.

Homma aloitettiin aperitiiveilla, joiden annettiin nousta päähän ja laskeutua jalkoihin ennen kuin päästiin edes alkupaloihin. Yhdentoista maissa alkupalat tulivat viimein jakelukeittiöstä, ja pitkän kaavan mukainen palitakselin nautiskelu saattoi alkaa. Kolmen tunnin aikana ehdin nautiskella myös puolikkaan jauhemaksapihvin ja kaaliraastetta, sillä alkupala itsessään oli melko mauton ja pliisu, kuten aina.

Kahdelta päästiin itse pääruuan kimppuun, ja edellisistä kerroista viisastuneena tilasin tähän kuuluvan aperitiivin hyvissä ajoin. Tunnin karboplatiiniannos tapaa olla tiukempi pala purtavaksi, joten hyvinvointicoctailin annettiin vaikuttaa muutama minuutti suonissa ennen ruokailua. Ruokailu sujuikin aivan mallikkaasti siihen saakka, kunnes tarjoilivat kuulivat aivasteluni, ja nostivat päätään tiskin takaa. Kiirehdin vastaamaan, ettei tässä mitään, hyvin sujuu, mutta kuten paremmissakin paikoissa, tuli tarjoilija kyselemään, että onko kaikki kunnossa.

Eikä saliemäntä pirkolta jäänyt mikään huomaamatta, vaikka kuinka yritin esittää vesiselvää: asiakkaan nenä oli tukossa, kaula punoitti ja kohta punoittivat posket ja kädetkin -ei kuitenkaan nenä:) Paikalle hälytettiin pääkokki jaana, joka tulikin juoksujalkaa paikalle, stetoskooppi kaulalla heiluen ja kielsi tarjoilun jatkamisen tältä asiakkaalta. Yritin vängätä vielä viimeiset viidesosat pullosta, mutta henkilökunta oli tiukkana. Täällä ei haluttu ruokamyrkytyksillä tappaa potilasta.

Jälkiruuan sain kuitenkin suunnitelmien mukaan, sillä ruokailun keskeyttämisen jälkeen oireet hävisivät kokonaan. Avastin-jälkkäri meni kevyesti alas, suussa maistui enää pääruuan tuhti maku, viipyilevänä ja muovisena. Muut ruokailijat olivat poistuneet jo aikapäiviä sitten, ja valomerkkikin oli annettu, joten laitoin laskun pitkään piikkiini ja jätin juomarahat pöydälle (sinne ne bussirahat taisivat jäädä, kun sain yllättäen taksitarjouksen kaupunkiin). Kiittelin henkilökunnan ja yritin puhua seuraavalle lounaalle tuhdimpia aperitiiveja, jotta saisin jatkaa samalla, tutulla ruokalistalla vielä jäljellä olevat kaksi kertaa. Luultavampaa kuitenkin on, että pääruoka vaihtuu karboplatiinista cisplatiiniin, mikä tarkoittanee enemmän ja vahvempia hyvinvointi-aperitiiveja ja jälkiruokaviinejä.

Kahdeksan tunnin lounaan jälkeen oli aika vaihtaa laadukkaampaan ravintolaan. Kirjaesittelijä oli saapunut kaupunkiin, mikä tarkoittaa paitsi hyödyllistä ammatillista tietoa, myös kulinaristisia nautintoja. Ja niin upposi tähän rouvaan toinenkin kattaus, paljon makoisampi ja paljon paremmassa seurassa. Tarjoilukin pelasi viimeisen päälle, eikä lautasta tultu hakemaan pois kesken ruokailun:) Kiitos ihanan pöytäseurani, oli vatsassani illalla tuntuva polte enemmän naurulihasten kramppausta kuin etovaa oloa. Kyllä näiden maanantaisten kattausten voimin on taas ikää pidennetty!

pikkujoulujen pöytäkirja

Mamma on palannut pappansa luokse ja muumitalossa tuoksuu taas pulla -vaasan leipureiden esikäsittelemänä ja mamman paistamana, huusholleeraamista riittää muumitalossa ilman pullanpaistoakin. Pyykin, yleisen epäjärjestyksen ja elämänäänet -jos elämänilonkin- tarjoavat hello kitty, blondi ja pelimies, koirusta unohtamatta, sillä työläydessään se pesee joskus villilän pikkuväen 1-3. Pikkupojukin teki tarpeensa sentään vaippaan eikä parketille, eikä aamuviiden herätykseen tarvinnut tädin reagoida millään tavoin.

Tampereen reissulla toteutui kaksi hartaasti odotettua tapahtumaa. Koiramäen serkukset pääsivät junan kyydissä korkean paikan leirille mummolaan, ja mamma pääsi vertaisblogistien pikkujouluihin. Kumpikin tapahtuma onnistui yli odotusten, ikävä ei vaivannut ketään ja villilän residenssiin palattiin kummastakin vasta viimeisellä mahdollisella kyydillä. Mummolareissun tapahtumista kuulee ainakin kahta eri versiota, pikkujouluista versioita on kaksitoista, mutta sihteeri saa päättää, mitä pöytäkirjaan laitetaan:)

Pahanlaatuisen blogikansan hyvänlaatuiset pikkujoulut

paikka: viikinkiravintola harald, tampere

läsnä: sanna, tee, kitsune, betty, pirtsakka, rk, leena, tilu, pikku pirulainen, adelheid, aprillipila ja tiina

1. Laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Kokous todettiin kokoon kutsutuksi, laillisuudesta ei ole tietoa eikä väliä. Päätösvaltaisia kuitenkin oltiin. Tai ainakin arvovaltaisia - tällä joukolla on laaja kokemus syöpähoitojen uusimmista linjoista suomenmaan eri sairaanhoitopiireissä.

2. Puheenjohtajan valinta.

Puheenjohtajan valintaa ei tässä porukassa kannattanut suorittaa. Jo parista kokoukseen osallistujasta lähti sen verran ääntä, ettei kokouspaikalle saapujan tarvinnut etsiä oikeaa pöytää. Jos illan aikana suoltunut puhe olisi jaettu puheenvuoroina, istuisimme haraldissa edelleen. Nyt saatiin sentään puhe katkaistua valomerkin jälkeen.

3. Kiitollisuus.

Palattiin edellisen kokouksen kiitollisuus-teemaan. Ärkoo tarkensi olevansa kiitollinen the taudin kautta saamistaan ystävistä, vaikka itse tauti on ihan pissis. Tai tissis. Puheenvuoro sai aikaan huutoäänestyksen ja äänivyöryn uusille ystäville. Nostettiin ihanien ihmisten malja, kippis! Kippistettiin myös vertaisille, joiden kanssa treffaamme verkossa, mutta jotka eivät nyt olleet kanssamme tonttuilemassa.

4. Työ.

Työnteosta todettiin yleisesti, että se on vähän niin kuin avioliitto: "Sinne ne hinkuu ja siellä ne sitten vinkuu". Saikulla olevat haikailevat töihin, ja työssä käyvät kaipaisivat edes hetken huilitaukoa. Osa-aikainen sairasloma, työhönpaluuraha ja työkokeilu kuulostavat tukilisäjenkalta, mutta ovat kokeilemisen arvoisia vaihtoehtoja pitkän sairasloman jälkeen, kun mieli askartelee vielä taudissa ja tuonpuoleisessakin enemmän kuin työssä.

Leena ilahdutti kanssasiskoja laulamalla puolison etsinnästä. "Jos sinä aiot naimisiin, älä sinä tee sitä silimät kii". Todettiin, että sama mikä sopii elämän onnen etsintään, sopii työpaikankin etsintään. Hyvä työpaikka ja työyhteisö voivat olla valtava voimavara kaiken sairastamisen keskellä, mot. Tai sitten ei, tästäkin kuulimme sisarten todistavan.

5. Syövän torjunta.

Vertailtiin kokousedustajien sairastumisprosesseja ja sairastumiseen ehkä, jos ja mahdollisesti vaikuttaneita tekijöitä. Läsnäolijoiden keskuudessa virisi epäilys, että antioksidantteja on tullut nautittua aivan liian vähän. Otettiin hörppy punaviiniä. Pitkitettiin ikää myös nauramalla, kovaa ja paljon.

6. Pikkujoulut.

Syövän sairastaneilla on taviskansaan verrattuna joitakin erivapauksia. Asioita saa tehdä niin kuin parhaaksi näkee, eikä Yleisestä Mielipiteestä tahi Kirjoittamattomista Säännöistä tarvitse välittää. Pikkujouluja voi juhlia yhtä hyvin ennen joulua kuin joulun jälkeenkin, ja aperitiiviksi voi nauttia jälkiruokajuomia. Vegetaristi voi tilata lihaa ja pihvin saa syödä vaikka raakana. Ravintolan kaakaosta saa tehdä minttukaakaon, opm-meiningillä, niin kuin nuorna.

Ja koska oltiin pikkujouluissa, jaettiin ja vaihdettiin lahjoja. Jotka olivat antajiensa lailla täynnä ajatusta ja lämpöä. Kitsunen ansiosta nyt säteilevät hekin, joita ei hoitavan tahon puolesta ole sädetetty. Kiitämme lämpimästi ja muistamme tee, että eräät jäivät vielä kiitollisuuden velkaan.

7. Laulujen aiheet.

Kiellettyjä puheenaiheita ei syöpäkansan keskuudessa ole, joten kokouksen asialistalla voivat hyvinkin olla peräkkäin vuorotteluvapaa ja saattohoito.

Muisteltiin lämpimästi jo edesmenneitä blogisteja, annukkaa, eijaa, tiinulia ja leen@a, ihailtiin heidän voimaansa elää täyttää elämää loppuun saakka ja rohkeuttaan jakaa kipeimmätkin tunnot lukijoiden kanssa. Muistellessa saattoivat silmänurkat kostua, mutta todettiin ystävien esimerkin antavan toivoa ja tuovan tyyneyttä kohdata omia vaikeuksia. Hiljaista hetkeä ei tällä väellä saatu aikaan, eikä ollut tarviskaan. Ystävät elävät mielissämme, vahvasti.

8. Kokouksen päättäminen.

Päätetään kokous hilpeissä tunnelmissa joskus valomerkin jälkeen, viimeisten bussien lähtiessä keskustorilta kohti yöpaikkoja. Seuraava kokous päätettiin pitää roosa-nauha -kävelyn yhteydessä, tarkempi aika ja paikka sovitaan myöhemmin. Jos nyt roosa-nauhaan saakka maltamme odottaa.

Ja virallinen kokouskuva tulee tähän, jos kokousedustajat sanovat hep:)

..puoltoääniä tuli sen verran, että tässähän me säteillään! Muistettiin me syödäkin, vaikka kovin nestemäiseltä näyttää tuo kattaus vielä tässä vaiheessa iltaa.

pohjoisessa

joskus joulun jälkeen

sihteeri tiina

poikaserkut johtaa 4-2

Villilästä kantautui ensiparkaisu ja kolminkertainen kutsuhuuto:) Poika oli syntynyt, joten ylpeät kuusinkertainen täti ja apuhoitaja pakkasivat laukkunsa ja ottivat äkkilähdön koiramäkeläisten luokse. Ja täällä sitä ollaan, ihanassa vauvantuoksuisessa valtakunnassa pikkuihmettä ja isompia hoivaamassa, tai ainakin hämmentämässä soppaa ihan lahjakkaasti.

Käsissä on vuoroin vauva, kauha, luutu tai kudin, joten tietoliikenneaalloilla on hetken hiljaisempaa. Täti on nyt hiukka busy, ihanaa. Ja terveiset vielä espoon jokipojille ja itävallan keisarinnalle!

hernekeittoa, pannukakkua ja tiukkoja kysymyksiä

Yritin lanseerata selkäviikkojen käsitettä perheessämme. Että juhla on taas kivempaa kun välillä kärvistelee arkea, tyhjentää pakastinta keittokattilaan ja kaivelee kaapinperältä näkkäripaketin jämät iltapalaksi, eikä osta karkkia, edes suklaata, edes lauantaina. Yleisö oli vähän vaisua. Isommat valittivat, että koulukeittolassa on ainaiset selkäviikot, eikä köyhäily ole oikeasti kivaa, ja heillä on kyllä tilillä rahaa, ei tarvitse säästää. Peltonen ei suostunut edes karkkilakkoon, ja päivälliseksi porisevaa hernekeittoakin hän vierasti. "Äiti, mää kyllä söisin mielummin vuohenjuustotomaattikeittoa". Pahuksen kulinaristit.

Pidin kuitenkin pääni, sillä yritän pitää myös linjani -niin fyysiset kuin kasvatuksellisetkin. Hernekeitto, makkarakeitto, seisoppa, välillä tarjousbroileria tai -jauhelihaa arkisen kekseliäästi, ja säästäväisesti. Ennakkomarkkinoinnista ja vastalauseyrityksistä huolimatta ruoka uppoaa ja maistuu, niin kuin hernekeitto viime sunnuntaina, ja maanantaina ja..

- Ihan hyvää tää on, mutta perjantaina on koulussa hernekeittoa että älä sillon tee, tyytyy esikoinen kommentoimaan.
- Ei oo hyvää, toteaa peltonen, ja kyselee, onko hänenkin "koulussa" perjantaina hernekeittoa. On on.
- Onko pakko syödä lautanen tyhjäksi? jatkaa neiti vielä, vaikka tietää vastauksen.
- Totta kai.

Keskustelun aihe vaihtuu moneen kertaan lennosta syönnin aikana, mutta ruokaan palataan samalla kun vaihdetaan keittolautaset pienempiin jälkiruokaa varten.
- Muumeilla on aina pannukakkua, sää olet äiti kuin muumimamma, ilmoittaa peltonen, ja äidille tulee ihan muumimamma-olo, hykerryttävä onnellisuusaalto, joka ei ole kuuma laisinkaan. - Mutta tee ens kerralla vaan pannukakkua, ei ollenkaan hernekeittoa.
- Muumeilla on kaikki paremmin, sutkauttaa tähän neitonen, ja jatkaa, että kouluun on tullut uusia ompelukoneita. Että nyt ei tartte käyttää käsityötuntia koneen korjaukseen tai toimivan koneen odotteluun, vaan voi tehdä koko tunnin käsitöitä.
- Teenkö määkin sitten käsitöitä koulussa? utelee taas peltonen.
- Kyllä vaan, kolmannella luokalla ruvetaan käyttämään ompelukonetta, valaisen tulevaa, ja viisivuotias näyttää onnelliselta. Hänkin pääsee kouluun, tulee isoksi niin kuin sisko ja sen veli, ja saa tehdä isojen tärkeitä asioita.

Sitten, aivan ilman ennakkovaroitusta tulee taas tiukka kysymys. Ihan kuiskaamalla, niin kuin kaikki tärkeimmät asiat.
-Äiti, oletko sää mun äiti sitten vielä kun mää menen kouluun?

Siihen ei ole kuin yksi oikea vastaus. Totta kai.
Eikä pannari edes yskittänyt kulkiessaan muumimamman suusta kohti muumilaaksoa.

gastrologiasta gastronomiaan, astrologiaa unohtamatta

Jo vetäessäni saapikkaita jalkaani tänään aamutuimaan, alkoi ylävatsalla tuntua pientä kuvotusta. Edellisiltana ja aamuna napatuista lääkkeistä, prednisonista ja omepratsolista se tuskin johtui, eikä luonnonjogurttiaamupalanikaan poikennut normaalista, joten sytostaattien aiheuttama pahoinvointi lienee ainakin osittain henkistä. Lääkärin vastaanottoa odotellessa pahoinvointi näytti olleen yleinen olotila sohvalla istujien keskuudessa, vaikuttipa miehenikin aavistuksen kalpoiselta. Ei olisi tarvinnut jännittää, jaanalla oli ihan selkeät kuviot jatkosta, täysin yhtenevät oman suunnitelmani kanssa:)

3.1.2011 Dekursus

Gyn.capkl Tiina potilas

Tulee sytostaattihoitoon sovitusti. Vuonna 2008 operoitu radikaalisti stage IIIc gradus 3 seröösi molemminpuolinen ovario ca. Ennen ovariokarsinooman leikkausta kuukautta aikaisemmin vasemman rinnan duktaalinen karsinooma gradus 3, T2 N0 operoitu. Postoperatiivisesti doketakseli - karboplatiinihoito -hoito, doketakseli valittu lähinnä vastaleikatun rintasyövän vuoksi. BRCA1 -mutaatio todettu. Nyt 9/2010 todettu maksametastaasi (virhe, se oli 8/2010, muuten jaana vaikutti lukeneen paperini kiitettävän hyvin), jonka katsottu olevan ovariolähtöinen (javisst on, tarkistin sen yhdellä kysymyksellä syksyllä, hormonipositiivisuus viittaa minun kohdalla munasarjasyöpään). Aloitettu paklitakseli - karboplatiinihoidot. Neljännen hoidon jälkeen (oli kyllä kolmannen, mutta mitäs tuosta) tehty vatsan ultraääni, jossa todettu aiemman tuumorimuutoksen seudussa 2 vierekkäistä pesäkettä. Jatkettu entisellä sytostaattikombinaatiolla vielä 2 kertaa.

Nyt 30.12 tehty vastearviona vatsan ultraääni, jossa yksittäinen metastaasipesäke maksassa kooltaan 0,8X1,4 cm (itse muutos oli pienempi, selvästi alle senttinen, mutta radiologi päätti laittaa kokoarvioonsa epätasaiset reunan rippeet mukaan) eli pienentynyt edelliseen tutkimukseen verrattuna. Ca 12-5 matala 8 (ollut yhtä viitosen poikkeusta lukuun ottamatta hoitojen ajan tuo 8). Lisäksi potilaalla tehty peräsuolesta tulleen (runsaan) verisen vuodon (ja kipujen) vuoksi colonoskopia, jossa normaali löydös. Nyt ei enää vuotoa näyttäytynyt (ja kivutkin on selitetty leikkausalueen kiinnikkeillä). Colonoskopiatutkimus ollut teknisesti erittäin vaativa.

Koska tässä ei puhuta mitään paksusuolen tähystyksen vaativuudesta potilaalle, muistelen hetken tuota uudenvuoden aaton aamua. Siinä vaiheessa, kun aika-arvion mukaan olisi tutkimuksen pitänyt loppua ja opettajan mielessä kilisi jo välituntikello, tunnustivat lääkäri ja hoitaja olevansa tähystimen kanssa vasta per(ha)nan mutkassa. Siellä se tähystimen valo loisti, tulimerenä kiehuvan vatsani lävitse, eikä auttanut kuin jatkaa epäjumalien nimien lausumista ja ajoittaista ulinaa, jota viimeksi on suustani kuultu kätilön läsnäollessa. Sillä kyllähän rouva jaksaa, jaksaa, vaikka alennuin jo anelemaan tutkimuksen päättämistäkin, siitä kun ei näyttänyt tulevan palkinnoksi sitä lasta, eikä kyllä pas..aan, vaikka niillä suunnilla oltiin. Viimein kuitenkin anatominen poikkeavuuteni ja ahtaat mutkat oli selätetty, ja toinen 40 minuuttinen sujui huomattavasti helpommin, vain epämukavan normaalisti. Palkinnoksi sain kuitenkin puhtaat paperit, mikä oli huojentavaa. Sitä lasta en kaivannutkaan, enää tällä erää:)

Mutta taas decursukseen:

Konsultoitiin päve-lääkäriä jatkoista. Saa tänään kuudennen paklitakseli - karboplatiinihoidon, tämä kombinaatio jo valmiiksi tilattu. Päve-lääkärin ohjeen mukaan tämän jälkeen vielä 3 hoitoa, jolloin nykyiseen hoitoon kombinoidaan myös avastin. Avastin siksi, että entisellä kombinaatiolla hitaahko vaste (kyllähän vaste ja vauhtikin on ihan tyydyttävä, mutta täytyy kait tuossa virallisessa paperissa olla jokin sana kalliin lääkkeen puolesta). Kolmen hoidon jälkeen ultraääni. (Jatko onkin sitten tähtitiedettä).

Jaana-erikoislääkäri

Näitä tuloksia kävimme juhlimassa jo uuden vuoden aattona, kunhan olin toipunut aamuretkestäni gastrologian osastolle. Koska tällä diagnoosilla eletään carpe diem -elämää, ja haetaan once in a lifetime-kokemuksia, suuntasimme kaupungin parhaaksi valittuun ravintolaan, viis tilin saldosta tai muusta maallisesta. Vaikka juuri tällä hetkellä imeskelen vuoroin mynthoneita ja salmiakkipastilleja, eikä mieleni tee mitään perjantain palkintoherkuista, voinen kuitenkin kirjoittaa teille tuon gastronomisen elämyksen ilman suurempia kuvotuksen tunteita. Ihan vain saadakseni teille tammikuun paastoajille veden kielelle. Vegevalinnat jätettiin suosiolla väliin, kun tarjolla oli totista gastronomian juhlaa, joka kylläkin luonnollisesti vaihtui gastrologian juhlaksi.

Menu Dining

Uusi vuosi 2011

keittiön yllätys:

veripalttujäätelöä

hanhenmaksaa creme brulé

omenaa balsamicokastikkeessa

***

Kuohuviinillä kuohkeutettua

hernesosekeittoa ja porsaankylkeä

***

Poron ulkofileetä, tummaa

puolukkakastiketta ja

katajanmarjamaustettua perunakakkua

***

Pala juustoa ja viikunaa

***

Omenaa, päärynäsorbettia ja

ananasvaahtoa

***

Juomat:

alkuun Gosset Brut Excellence AC Champagne

pääruualla La Montesa Crianza

jonka jälkeen emäntä siirtyi jääveteen, mutta

tarjolla olisi ollut vielä

Dow´s LAte Bottled Vintage Port

sekä

Moscato d´asti, Italia