tiistai 25. tammikuuta 2011

kaksi kattausta

Maanantai-aamuna lompsin gynen avohoitoyksikkö -nimiseen täyden palvelun ravintolaan, varasin tutun pöytäpaikan nro 4 ja tein arvioivan silmäyksen ravintolasaliin. Muu asiakaskunta näytti osittain tutulta, viereisestä looshista löytyi aune, 74 ja vastapäätä lempi, 76 (selvyyden vuoksi mainittakoon, että rouvien kohdalla strategiset numerot eivät olleet suinkaan syntymävuosia). Tarjoilijatkin olivat tuttuja, pirkko oli palannut lomilta ja saanut kaverikseen liisan ja minnan, joten mukavaa ruokaseuraakin oli luvassa. Myöhemmin asiakkaita tuli pari lisää, yllättävän suosittu maanantai tässä anniskelupaikassa.

Homma aloitettiin aperitiiveilla, joiden annettiin nousta päähän ja laskeutua jalkoihin ennen kuin päästiin edes alkupaloihin. Yhdentoista maissa alkupalat tulivat viimein jakelukeittiöstä, ja pitkän kaavan mukainen palitakselin nautiskelu saattoi alkaa. Kolmen tunnin aikana ehdin nautiskella myös puolikkaan jauhemaksapihvin ja kaaliraastetta, sillä alkupala itsessään oli melko mauton ja pliisu, kuten aina.

Kahdelta päästiin itse pääruuan kimppuun, ja edellisistä kerroista viisastuneena tilasin tähän kuuluvan aperitiivin hyvissä ajoin. Tunnin karboplatiiniannos tapaa olla tiukempi pala purtavaksi, joten hyvinvointicoctailin annettiin vaikuttaa muutama minuutti suonissa ennen ruokailua. Ruokailu sujuikin aivan mallikkaasti siihen saakka, kunnes tarjoilivat kuulivat aivasteluni, ja nostivat päätään tiskin takaa. Kiirehdin vastaamaan, ettei tässä mitään, hyvin sujuu, mutta kuten paremmissakin paikoissa, tuli tarjoilija kyselemään, että onko kaikki kunnossa.

Eikä saliemäntä pirkolta jäänyt mikään huomaamatta, vaikka kuinka yritin esittää vesiselvää: asiakkaan nenä oli tukossa, kaula punoitti ja kohta punoittivat posket ja kädetkin -ei kuitenkaan nenä:) Paikalle hälytettiin pääkokki jaana, joka tulikin juoksujalkaa paikalle, stetoskooppi kaulalla heiluen ja kielsi tarjoilun jatkamisen tältä asiakkaalta. Yritin vängätä vielä viimeiset viidesosat pullosta, mutta henkilökunta oli tiukkana. Täällä ei haluttu ruokamyrkytyksillä tappaa potilasta.

Jälkiruuan sain kuitenkin suunnitelmien mukaan, sillä ruokailun keskeyttämisen jälkeen oireet hävisivät kokonaan. Avastin-jälkkäri meni kevyesti alas, suussa maistui enää pääruuan tuhti maku, viipyilevänä ja muovisena. Muut ruokailijat olivat poistuneet jo aikapäiviä sitten, ja valomerkkikin oli annettu, joten laitoin laskun pitkään piikkiini ja jätin juomarahat pöydälle (sinne ne bussirahat taisivat jäädä, kun sain yllättäen taksitarjouksen kaupunkiin). Kiittelin henkilökunnan ja yritin puhua seuraavalle lounaalle tuhdimpia aperitiiveja, jotta saisin jatkaa samalla, tutulla ruokalistalla vielä jäljellä olevat kaksi kertaa. Luultavampaa kuitenkin on, että pääruoka vaihtuu karboplatiinista cisplatiiniin, mikä tarkoittanee enemmän ja vahvempia hyvinvointi-aperitiiveja ja jälkiruokaviinejä.

Kahdeksan tunnin lounaan jälkeen oli aika vaihtaa laadukkaampaan ravintolaan. Kirjaesittelijä oli saapunut kaupunkiin, mikä tarkoittaa paitsi hyödyllistä ammatillista tietoa, myös kulinaristisia nautintoja. Ja niin upposi tähän rouvaan toinenkin kattaus, paljon makoisampi ja paljon paremmassa seurassa. Tarjoilukin pelasi viimeisen päälle, eikä lautasta tultu hakemaan pois kesken ruokailun:) Kiitos ihanan pöytäseurani, oli vatsassani illalla tuntuva polte enemmän naurulihasten kramppausta kuin etovaa oloa. Kyllä näiden maanantaisten kattausten voimin on taas ikää pidennetty!

16 kommenttia:

Kiara kirjoitti...

Nonni, monet kattaukset tuli siis nautittua... Tsempitystä täältä.

olga kirjoitti...

Olipa tosiaan tomakka kattaus , hirveesti ei tuohon ravintolaan lis mieli tehnyt, kun asiakas parka melkein ruokamyrkytyksen saa. Onneksi toisessa sentään oli parmpaa tarjolla.

Kovat on aineet, mutta on vastustajatkin.
Voimia krapulan hoitoon:)

Anonyymi kirjoitti...

Heissan, olen siinä käsityksessä, että joku päivä minäkin nautin sen ensimmäisen tapaista kattausta. Talletan kirjoituksesi rohkaisuksi, kun kattauksen odottelu varmaan aiheuttaa pelkoa tai ainakin empimistä. Kiitos taas kerran. terv. Taina

rk kirjoitti...

Henkeä pidätellen piti taas lukea tarinasi alusta loppuun! Ei noin mahotonta kirjoittajaa voi ollakaan. Kateeksi käy tuo sinun mielikuvituksen lento. (Täällä kun väännetään (as you know) hiellä ja tuskalla niitä 400 - 500 sanaisia esseitä ja tekstitaitotehtäviä loputtomasti, eikä päähän, saati ruudulle tunnu muodostuvan yhtään tolkullista lausetta!)
No, nyt ollaan jo keskiviikossa, joten alkaisikohan se pahin ähky ja krapula tällä erää jo helpottamaan? Toivon niin.

Terhi kirjoitti...

Sinä se osaat kirjottaa aiheesta kuin aiheesta niin, että sitä lukee mielellään - mua ei edes puistattanut, vaikka ruokamyrkytys iski.. Kovat on tosiaan aineet, mutta niinpä on vastustajakin.

Toivottavasti olo on jo kohenemaan päin ♥

sanna kirjoitti...

Jaiks. Karboplatiini saa täällä palan nousemaan kurkkuun...yllättäen vieläkin. Tohon "ruokalaan" minäkään en kyllä takaisin kaipaa, vaikka oikean ruuan perään olenkin perso. Jaiks. Yöks. Tekipä pahaa, vaikka suupielet korvissa sai tekstiä lukea. Sä oot niin sanaseppo :D
Onneksi tuo toinen kattaus oli jo PALJON paremman kuuloinen!!!!!

Nina kirjoitti...

hui..oli melkonen jännitysnäytelmä taas toi ravintolakeikkasi;) osaat sinä kyllä kirjoittaa kuten muutkin ovat tässä edellä todenneet.

hassu ilmiö joka seurasi omalla kohdallani saatuani sen rajumman puoleisen reaktion koitin vaan tingata myös että eikös tosiaan vois tiputella loppuun...ja kait sitä vois jo vaikka huomenna koittaa uusiks;)eivät tarjoilijat suostuneet..kummallista;) Mutta onneksi repertuaaria riittää ja eiku tsemppiä jälkimaininkeihin nyt ensin!

Tilu kirjoitti...

Taas hyvä kirjoitus, Taattua Tiina-laatua. Sinä se saat ikävämmätkin asiat kuullostamaan mukavilta.

betty kirjoitti...

Kyllä se 4/5:kin hoitaa hommat ! Harmillista kuitenkin tuo reaktio, toivottavasti oli ohimenevää laatua, mistä lie pöpöstä johtui. Tsemppiä jälkimaininkeihin, voi hyvin !

Anonyymi kirjoitti...

Meidän poppoolta myös hyvän olon toivotukset ensimmäisen illallisen krapulaan. Toivottavasti olo on jo ok.

Toinen kattaus oli taatusti ratkiriemukas! On meillä vaan ihania työkavereita! :)

Rt Leena

Anitta kirjoitti...

No olipa todella pitkän kaavan mukaan lounastettu ja toiset lounaat päälle. Toivottavasti iltapala kuitenkin vielä maistuu ettei jää paperinmaku suuhun.
Muistithan pureskella hyvin.
Ainakin meillä blogisi lukijoilla ikä piteni roimasti selostustasi lukiessa. Vaikka eihän vakavalle asialle saisi nauraa, mutta minkäs teet. Ja oma vikasi kun nauratat.
Kauniita talvipäiviä!

tiina kirjoitti...

Huomenta ystävät ja kiitos! Neljäntenä aamuna vointi jo parempi, eikä tarvitse ensimmäisenä lääkepurkille suunnistaa.. eli suunnistankin työmaalle jatkamaan tämän viikon orientoitumisjaksoa:) Työt kutsuvat ensi kuussa, tässä hoitojen ohessa, näin päätin. Päätökseen johtaneista syistä vielä kirjallinen selonteko.

Tainalle tsemppiä tähän hetkeen! Odotuksen hetket tapaavat olla niitä hankalimpia, uutisten kuin uutisten kanssa sitten kummasti pärjää -on se ihmismieli vaan ihmeellinen. Uusia jäseniä tähän syöpäklubiin ei totisesti toivota, mutta kaikki toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi verrattoman vertaistuen pariin!

Jälkimmäinen kattaus oli muuten aivan mainio, italialaistyyppinen kolmen ruokalajin päivällinen antipastoineen. Voisi maistua jo uudestaankin.. toisin siis kuin tuo eka satsi.

Se on tammikuu kohta selätetty ja kaamos kaadettu, eilen paistoi aurinko ensimmäisen kerran meidän pihasaunan katon yli sisään saakka. Jipii! Kauniita talvipäiviä kaikille!

rk kirjoitti...

Töihin noin rankkojen hoitojen välissä ja hiihtolomalle tikkaripäivät!!! Olet kyllä melkoinen sisupussi, se viimetalvisen talvisotakuvan sissi.
Sama täällä, onneksi eilen tuli aurinko, kun alkoi jo tuntumaan, että marraskuun puolivälin jälkeen ei ole muuta ollut kuin lumisadetta non-stop.

Kitsune kirjoitti...

Huhhuh, onneksi siltä pahemmanlaatuiselta ruokamyrkytykseltä sentään vältyttiin! Ja toivottavasti noita kattauksia ei sitten tarvitse enää kovin montaa nauttia.

Kati kirjoitti...

Ihan heti ei ruoka maittanut, kun kirjoituksesi luin, nyt jo menee. Joskus on vaikea uskoa, että jokaiselle annetaan sen verran kuin jaksaa kantaa. Että on paiskattu noin pientä ihmistä noin isolla taakalla!
Onneksi se ei näytä lannistavan. Hyvät, paremmat voinnit ja terveiset koko katraalle.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa aurinkoista elämää kaiken tuon satsin jälkeen ! Orientoitumassa työhön - kylläpä sinulla on fysiikka kohillaan ; ) Hienoa Tiina !
Kaikkea hyvää !
pirtsikka