tiistai 12. tammikuuta 2010

pari vuotta maamme-laulua

Peltonen sai kutsun päiväkotikaveri kallen synttäreille. Neiti tuntuu kaveeraavan kovasti "menninkäispoikien" kanssa, ainakin jutuissa vilisevät kalletvilletoskarit enemmän kuin siiritroosatannit, ja päiväkodin pihalla on hakijaa vastassa yleensä tuttu rymyporukka: peltonen ja pojat. Ja mikäs poikien kanssa kaveeratessa, mukavahan heidän kanssa on leikkiä myöhemmälläkin iällä:)

Perjantain juhlia varten on jo ehditty miettiä niin pukeutumis-, syömis- kuin lahja-asiatkin. Neiti halusi varmistaa osuutensa juhlan tarjoiluista, ja kehotti, että "tekstaa kallen äitille että mää otan maitotapletin niin saan kakkua". Juhla-asu on vielä hakusessa, sillä sukkahousut ovat nykyään out, ja neiti haluaisikin pukea juhlamekon alle joulupukin tuomat hiirikalsarit. Tokko kalle tuosta pahastuisi tai muutkaan viisivuotissynttärivieraat, mutta yritän vielä puhua perinteisemmän valinnan puolesta. Lahja-asia sitä vastoin oli valmiiksi mietitty. Kallelle pitää ehdottomasti ostaa pehmokissa. Syy on päivänselvä: kotisleikissä peltonen on aina äiti ja kalle kissa. Komentosuhteet ovat kunnossa.

Itse en saanut yhtä miellyttävää kutsua, odotetun kutsun kylläkin. Odottelin postipojalta muistamista sairaalasta, mutta arikariharri yllätti ja soitti minulle kesken kiireisen maanantaihyörinän. Leikkaus on jo kahden viikon kuluttua, maanantaina 25.1. Kuten arvelinkin, ei syöpälääkäreiltä (ylilääkäriltä?, kollegiolta?, tissitiimiltä?, kanttiinista?) herunut lupaa kalliiseen rintarekonstruktioleikkaukseen. Sovintoesityksenä minulle ehdotettiin ehtaa silikonia, josta kuitenkin kieltäydyin. Tällä haavaa ei tähän haavaan laiteta mitään toppinkeja, vaan työnnän silikonit perinteiseen tapaan liiveihini, jatkossa vain molempiin.

Silikoni-implantti ei kait sen huonompi vaihtoehto ole kuin omasta kudoksesta muotoiltu rintakaan, mutta ajatus loppuelämän viettämisestä vierasesine nahoissa tuntui näin äkikseltään oudolta. Vasen rinta olisi kuitenkin jäänyt entiselleen, siihen ei tässä vaiheessa ollut edes aikeita kajota -väittävät, että paikallinen uusiuma on helpompi löytää latteasta rinnasta, ja kuulostaahan se järkevältä. Korkean riskin potilaana minulla lienee mahdollisuus rintojen rekonstruktioleikkauksiin vasta parin vuoden päästä. Siihen saakka ylävartaloni on kuin pätkä maamme-laulua: ei laaksoa ei kukkulaa. Tottuu kai siihenkin.

8 kommenttia:

umbramaj kirjoitti...

Peltoselle halit ilon tuottamisesta tännekin!

Voimia leikkaukseen, kyllä se varmasti laittaa miettimään kaikenlaista vaikka iso rääkki onkin jo takana päin!

Kiva kun olit käynyt kommentoimassa toisessa blogissa, olin jo samaan aikaan täällä lueskelemassa kuulumisia. Minullakin matka jatkuu kontrollien kautta, viikko sitten vetästiin okasolusyöpä pois. Siitä muistona on vielä kurjannäköiinen rupi huulessa ja nenän alla - mutta onneksi se paranee äkkiä. Puolen vuoden päästä taas katsellaan luuraako se vielä jossakin.

Nina kirjoitti...

harmi kun homma ei mennyt ihan niin putkeen kun olit ajatellut. Mutta kuten tässä matkan varrella on opittu, asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella ja tämä on nyt näin tällä kertaa. Ei siis vie kokonaan pois toivoa siitä, että korjausoperaatioon myöhemmin pääsisi.

Taatusti ei ole helppoa sopeutua uuteen ulkomuotoonsa, vaikkakin hyvällä asenteella oletkin:)..luulisin kuitenkin, että kun olet pahemmastakin tähän mennessä selvinnyt, selviät tästäkin. Ajatukset toki saavat vaihtua ja tunteet, olet kuitenkin selkeästi itse tehnyt leikkauksen suhteen valintasi ja se auttaa hyväksymään tosiasiat mitkä nyt eteen tulivat. Voimia ja jaksamista operaatioon ja toipumiseen.

Sipulix kirjoitti...

Peltonen on yliveto! Anna mennä hiirikalsareissa! Päivän naurut roolijaosta!

Ja sinulle halaus ja valoisia ajatuksia leikkausarkeen. Kyllä se järjestyy arkikin taas.

Kiara kirjoitti...

Onpa nopeaa toimintaa. Jo kahden viikon päästä. Yleensä aina valitellaan, ku kaikkea pitää odotella pitkään. Toki tiedän ihan omakohtaisesti, että monasti päästään nopeastikin toimenpiteisiin tarpeen niin vaatiessa. Toivottavasti korjausoperaatioonkin irtoaa lupa sitten joskus myöhemmin. Mikäli itse sen koet tarpeelliseksi.

Peltonen on näpsäkkä tapaus. Hyvä kun on valmiiksi asiat miettinyt. Hiirikalsareista keskustelisin minäkin tyttären kanssa vielä ;) Joten toivon mukaan saatte hyvän kompromissin aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan joutuu taas huokaisemaan, en tiedä kummasta, pettymyksestä vai helpotuksesta, tekstiäsi lukiessa. Ehkä eniten siitä miten vaikeita päätöksiä (?) ihminen voi joutua tekemään. Tuntuu ihan kohtuuttomalta ja liian vaikealta.
Helpottunut olen siksi, että tällä suunnitelmalla pääset kipujen ja toipumisen puolesta paljon helpommalla fyysisesti. Psyykestä ei nyt kannata puhua, mutta onneksi se on sinulla vahva. Se ja hyvät tukijoukkosi kannattelevat kyllä tämänkin yli. Voimia sinulle ja perheellesi. T.rk

Leen@ kirjoitti...

Täälläkin ilmoittautuu yksi peltosfani! Ymmärrän hyvin perustelut hiirikalsarien valinnalle: ajattele nyt, uudet mitkä uudet ja tuomittu aina pysymään piilossa. Synttärikutsut ovat mainio estradi lempikalsareiden esiintulolle! Ymmärrän kyllä äitiäkin. Minun viisivuotiaani ilmoitti olevansa prinsessa, olihan hänen hoitokaverinaan aito Ruusunen! Sitä kateuden määrää, kun sukunimi on noin kaunis. 5-vuotias on kuvassa sitten jokainen sillä hetkellä löytynyt röyhelöpinni päässään, rusetti tietysti myös tukassa, ja mekossa monessa kohdin. Mikäli sitä helmien alta huomasi. Pitsisukkahousut kävivät kyllä. Mutta olisi niillä röyhelöilläkin joku rajansa ehdotteli tämä äiti. - Ja sekin tyttö leikki poikien kanssa, yksi oli jo valittu tulevaksi puolisoksi.

Tsemppiä sinne leikkaukseen ja työmaalle ennen sitä. Kuinka moni lukijoista tajuaa, että kunnon ope suunnittelee tarkkaan poissaolonsa ohjelman - sitä minä surin kun en viime keväänä ehtinyt suunnitella, vaan luokkani kevät jäi kuin tabula rasa heitteille. Kyllä se sijaisen palkka kattaa sen suunnittelutyönkin!

Unknown kirjoitti...

Peltonen on ihan ässä :) Ihana! Niin sitä pitää!!
Hirmu nopeasti pääset leikkaukseen ja rohkean päätöksen teit, en minäkään ehkä olisi silikoneja ottanut? Tai oikeastaan vaikea miettiä, kun ei ole sellaista päätettävänä.
Voimahalitus!

tiina kirjoitti...

Kiitos tsemppauksesta! Näillä rohkaisuilla jaksaa taas.

Aivan hyvillä mielin olen leikkaukseen lähdössä, tällä hetkellä on tavoite vain saada tilanne "nollattua" ja tautiriski pienemmäksi. Uuden kehon aika on myöhemmin ja aivan hyvä niinkin.

Ehdin jo kuitenkin ajatella isompaa leikkausta "järkevänä vaihtoehtona", kuten lääkäri sen esitti. Kieltävä vastaus kollegiolta taas muistutti itseäni siitä, että uusimisriski on tässä vaiheessa suuri, kaiketi suurempi kuin mahdollisuus puhtaisiin tuloksiin. Mene ja tiedä.

Episodi kuitenkin nostaa taistelutahtoa. Pahus soikoon.. minähän pysyttelen terveenä ja näytän taivaan merkit ennusteille, ja kirurgeillekin siinä sivussa. Parin vuoden päästä olemme uudestaan koolla tissiasian tiimoilta:)

Siihen saakka, saanpahan valita kuppikokoni ihan itte:)

Ihania, kauniita talvipäiviä teille kaikille!