keskiviikko 27. tammikuuta 2010

kotisohvalla

Kotona taas, letkuineni päivineni. Etukäteen aristelin kotiutumista dreenin kera, sillä sisuksistani verta ja kudosnestettä keräävä laskuputki-imu-nestepussi-viritys on kiinni ihossani vain hataralla ompeleella. Ajatuskin putken irtoamisesta kotileikin tiimellyksessä ällötti, mutta niin vain kaksi yötä sairaalassa tekivät tehtävänsä. Aamukierrolla vakuuttelin olevani valmis muuttamaan kotisohvalle vaikka leikkausliinat kaulassa ja katetri jalkojen välissä, kunhan vain saisin nukkua yöni rauhassa.

Ihmeparantumiseeni oli kaksi syytä ylitse muiden: olkoot he vaikka ritu ja pike. Ritu saapui ensin, aivan siihen viereen. Haima oli poksahtanut puheista päätellen jo kerran aiemminkin, ja nytkin oli tullut kuulema alkkomahoolin kanssa hiukkasen läträiltyä, ja elin oli lääkärin arvion mukaan menossa hyvää vauhtia kuolioon. Ritun haima ei minua haitannut (ei kyllä rituakaan), eikä sairaalassa alkokaan ollut ongelma. Edes ympärillä leijuva vahva nortinhaju ei tehnyt tiukkaa, mutta limaiset yskökset ja flunssainen pärskinä tekivät sen, että aika ajoin tarkistin välissämme lepattavan verhon olevan kutakuinkin kiinni. Viinanhimo ja tupakantuska eivät tarttuisi, mutta flunssaa en halunnut.

Pike taas oli saapumisestaan lähtien huoneemme kuningatar. Lyhykäisestä operaatiosta toivuttuaan hän jakeli käskyjä alamaisilleen, myös meille kanssasiskoille. Piken osa oli olla vuodepotilaana seuraavat kolme päivää, joten tavarat ja asiat piti toimittaa hänelle ja hänen puolestaan. Mainosteeveen pauhun päälle pike kertoili itsestään ja sairauksistaan, haetti kaapistaan ja kasseistaan milloin lääkettä, osoitekirjaa, kännykkää, ja kun palveluorganisaatiomme osoitti väsymisen merkkejä, rupesivat tavarat tippumaan käsistä. Ja mehän nostelimme. Piken mieskin kävi vieraisilla, mutta malttoi viipyä paikalla vajaan viisi minuuttia, mahtoi olla kiire vapaapäivän viettoon:)

Hoitohenkilökunta ei päässyt piken kanssa yhtään vähemmällä. Soittokello hälytti huoneeseemme tasaisin väliajoin, päivällä ja yöllä. Seuraavassa muistinvaraisesti laadittu lista piken vaateista hoitajille vajaan vuorokauden ajalta:
- toisenlainen insuliini
- toisenlainen verensokerimittari
- luetteloa ruokien hiilihydraattipitoisuuksista
- verensokerimittaus (palveluna, hän kun oli nyt potilas)
- pari puhdasta paitaa ja tyynyliinaa
- sänkypesut
- kipu- ja unilääkkeitä (sen verran, että omien kokemuksieni jälkeen jo nimien kuuleminen oksetti)
- alusastia x 10
- kestokatetrointi
- kolmenlaista ulostuslääkettä
- vatsahierontaa suolen suuntaisesti
- asennonvaihtoja ja kevyttä hierontaa lihasjännitykseen
- perusrasvaa ja kortisonirasvaa, tietyn merkkistä
- keskusteluapua ahdistukseen (yöllä klo 04.00)

Ja olkoon tuo lista samalla kunnianosoitus hoitohenkilökunnalle: kaikkiin toiveisiin vastattiin, ammattitaitoisesti, tehokkaasti ja viivyttelemättä. Aamukuudelta kuulin piken juttelevan yökön kanssa vielä peräruiskeen mahdollisuudesta, josko se suoli sitten toimisi kun ei melkein vuorokauteen ollut.. ja juuri samalla hetkellä päätin kotiutua, a.s.a.p = as soon as possible.

Mutta kotisohvalla on kivaa, kiitos pike ja ritu. Toivon sydämestäni iloa ja terveyttä elämäänne ja paljon päivänpaistetta päiviinne!

11 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Kotona on varmaan mukava olla kun on vähän vertailupohjaa. :)
Ja mieluummin omat kotipöpöt kuin sairaalabakteerit.
Tervehtymistä!

rk kirjoitti...

Et silleen! Muuta tuohon ei voi lisätä! Toivottelen edelleen hyvää ja nopeaa paranemista, kun ei se leikkaus mikään läpihuutojuttu kuitenkaan ollut. Kotileikit jätät nyt sikseen ja otat mallia Pikestä palveluidesi suhteen.

Anna kirjoitti...

Pikaista paranemista sinne kotisohvalle! Jälkimmäinen oli jotenkin tutunkuuloinen potilas sillä erotuksella ettei hoitoja ja palveluksia tarvinnut antaa kuhan huvinvuoksi soitteli kelloa.

Leen@ kirjoitti...

Näytit tosiaan pirteältä sairaalapostauksen kuvassa, taisit olla vielä ihan huumeessa? :)

Tuotahan se sairaalan arki niin helposti on. Minun muistikuvissani siintää se palvelutaloissa asuvien huone, johon jouduin pariksi yöksi, tosi kipeänä vielä. Hoitajat kyllä olivat ihania ja tekivät parhaansa kuten tapahtui sielläkin ja pyytelivät minulta vielä anteeksi, että jouduin siihen härdelliin mukaan. Toisen suolentoiminnan seuraaminen (vaipanvaihtoineen) ei ole mitenkään mielialaa kohentavaa. Toisaalta sitten itsekin leikkauksenjälkeisen suolilaman kokeneena voin kertoa, että asianosaiselle se nousee hirveän isoksi asiaksi!

Nyt ota Piken opeista vaikkapa n. 10% käyttöön siellä kotisohvalla. Kyllä leikattu saa vähän hemmottelua vaatiakin!

Tilu kirjoitti...

Kyllä sairaaloissakin pitäisi pienetää ryhmäkokoja, yksi tai pari potilasta/huone olisi kaikin puolin mukavampaa.

Eivät nuo leikkauksen vaivat sinulta ainakaan huumorintajua ja asennetta ole nitistäneet, hyvä sinä!

tiina kirjoitti...

Yön yli nukkuneena pike lähinnä hymyilyttää, toisin kuin edellisaamuna. Toisaalta aivan ihailtavaa, että joku osaa tehdä draamaa sairaalassaolostaan, ja ottaa näytelmään mukaan vielä yleisönkin. Se on sitä interaktiivista teatteria!

Muitakin sisaria suuressa huoneessamme oli ja käväisi, kuten ihana elma, surullinen raija ja reipas terttu. He jäivät suotta huomioimatta kirjoituksessani. Monia hyviä ajatuksia saimme vaihtaa parin vuorokauden aikana, ja se ei ollut teatteria vaan sitä kuuluisaa vertaistukea.

Kotiutuminen oli kuitenkin paikallaan. Täälläkin hoitajia riittää, eikä ihan mitään tarvitsisi tehdä, mutta kun ei osaa olla tekemättäkään. Miehen mielestä olen täysin vahdittava, ja itsekin olen suunnitellut teippaavani käden housuntaskuun, etten sillä niin kärkkäästi tarttuisi toimeen. Haavaa kun ei aina muista, olo on hyvä ja kivuton -ilman niitä huumehöyryjäkin. Buranaa otankin vain sen tulehduseston vuoksi, muuten pärjäisin kait ilmankin.

Aurinko paistaa, on kahvetunnin aika. Kippis auringolle ja ihanalle pakkaspäivälle!

Sanna kirjoitti...

Onnittelut kotiapääsystä. Kyllä koti on niin ihana paikka. Tuli niin muistot mieleen syyskuun omasta sairaalakäynnistä, kun vieressä oli..aikas mielenkiitoinen naapuri. Muistan vieläkin nenässäni, kuinka hänen kaikki kosmetiikka tuoksui (sillä hetkellä haisi). Oli kun olisi ollut kampaajalla sairastamassa, niin vahvoja tuoksut olivat. Huh. Onneksi sulla oli suht lyhyt tuo visiitti :)

Nyt otat hissukseen ja parantelet itseäsi rauhassa. Olethan kiltisti, äläkä riehu.

Nina kirjoitti...

dreenin kanssa pärjäät varmasti ihan hyvin:) Muistan tyttäreni kommentin sairaalavisiitillä (silloin 11v)"et sitten tuu kyllä ton letkun kans ruokapöytään kotona"..no kun kuitenkin sitkeästi kotiin väännyin, letkuineni ja dreenihaitarin kera katselee hän kiinnostuneena ruokailun aikana sitä ja kysyy" kumpaan suuntaan toi veri tossa kulkee?" Eli erittäin hyvin sujui kotiutuminen tyttären lievästä ällötysreaktiosta huolimatta:)

Ainoa kova urakka oli sitten kun katsoin sopivaksi dreenistä irtaantua ja menin kamuni hoitajavastaanotolle ja yhdessä tuumin jouduimme kiskomaan ko letkua irti, oli nimittäin niin tiukassa, että ei todellakaan ollut pelkoa sen irtaantumisesta ihan noin vain:)
Tsemppiä kotioloihin!Ihana toi kertomuksesi, näin kyllä kaiken tapahtuneen sielunisilmin;)

Piuku kirjoitti...

Voi pyhä sylvi noita 'naapureita' mutta toisaalta aika pirunhyvä motivaattori intoutua kotiutumaan!

Hyvää ja rauhaisaa paranemista sinne kotisoffalle!
Voi hyvin!

Kiara kirjoitti...

Hienoa. Kotona on lähes aina parempi kuin laitoksessa. Toki jos on niin sairas, ettei liikkumaan kykene eikä kotona ole hoitajaa, voi sairaala olla huomattavasti parempi osoite.

Meillä on kokemusta kotisairaalastakin. Se oli hyvä palvelu, kun oli niin terve, että kotona pärjäsi, mutta sen verran sairas, että tarvitsi tiputettavaa lääkettä. Onneksi oli sellainenkin keksitty.

Jaksamista ja toipumista toivotan. Muista olla rehkimättä liian aikaisin kotihommia (se vaara siinä on kun kotona toipuu).

tiina kirjoitti...

Kiitos vielä tsempityksistä! Kotona parempi, ja kotisairaalakin kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta jos sellaisen tarvista joskus on.

Dreeni herättää lapsissa kiinnostusta, varsinkin peltonen etsii aina paitani alta "sen punaisen letkun". Saapa katsoa saako tätä letkua ollenkaan irti, se joutuu olemaan maksimipäivät elimistössäni kiinni, tk kun on viikonloppuna kiinni, mutta runsaan vuodon vuoksi en sitä uskaltanut käydä vielä tänään poistattamassa. Hmm.. nyt olisi se kotisairaanhoito kätevä:)