maanantai 28. syyskuuta 2009

roosanauha, here i come again

Täällä taas, itseasiassa sekä kahden päivällisen että jumpan jälkeen. Sunnuntai-illan naisvoimistelu on jo perinne, jonka lisäksi kiiruhdan viikon ensimmäisen työpäivän päätteeksi liikuntasaliin kollegoiden jumppa- & juttukerhoon, naisvoimistelua sekin kun miesopet eivät ole kuntopiiriämme komistamassa. Liikunnallisen aloituksen jälkeen voikin loppuviikosta valita sohvan lenkkareiden sijaan, jos taivaalta tulee sitä, mitä huomisen sääennuste taas puolen vuoden tauon jälkeen lupaa: lunta. Argh. Lumentulolle on perheessämme tuulettanut vain peltonen.

Ensi sunnuntaina lenkkarini ovat kuitenkin tiukasti jalassa. Roosanauha-kävely helsingissä on syöpävuoden mieluisin tapahtuma, jonne lennän letit liehuen jo toistamiseen. Itse kävely on toki vain pieni osa viikonlopun antia, johon luonnollisesti kuuluu tutustumista pääkaupungin ostosmahdollisuuksiin, kahvittelua ja kulttuuririentoa. Lauantai-illaksi aiottu kvartetti huippunäyttelijöineen jää vieläkin kokematta, vaikka lippupisteen sivuilla aluksi näkyikin lupaavasti "varaa lippu". Ehkä ensi vuonna, mutta nyt nautimme salarakkaasta ja picassosta, maitokahvin ja leivosten lisäksi.

Viime vuonna kahlasimme roosanauha-viikonlopun läpi yhdessä sisareni kanssa oikein reippaasti, kulttuurit, kaupat ja neljän kilometrin sunnuntailenkin. Emme olleet ilmoittautuneet etukäteen, mutta tiimimme olisi voinut olla vaikka "raskautetut", siskolla kun oli vatsansa(=lauri-poika) ja itselläni kolme viikkoa vanha leikkaushaava sekä kuukauden ikäinen syöpädiagnoosi. Mukavaa oli, mutta ensikertalaisinakin uskalsimme jälkikäteen hieman arvostella tapahtuman järjestelyjä. Suurin pettymys oli luonnollisesti scandinavian hunksien paidat -siis se, että ne pysyivät päällä koko alkuverryttelyn ajan. Tätä epäkohtaa moittivat muutkin kävelijät.. Toinen kehittämisen arvoinen ajatus oli kävelyn tekeminen oikeasti sosiaaliseksi tapahtumaksi, jossa olisi voinut kohdata vertaisiaan, syöpäläiset syöpäisiä ja tsemppaajat muita laukun kantajia.

Vieläköhän sunnuntain ohjelmaa ehtisi vähän rukata? Kello 12 alkavaksi ilmoitettu info rintasyövästä kuulostaa tylsältä. Mitäpä jos väliin mahdutettaisiin perinteisiä suomalaisia tutustumisleikkejä, aivan kuten serkkutytön häissä. Kaikki joilla on syöpä vasemmassa rinnassa/ sädetetty/ voitettu/ todettu vasta/ lähisuvussa.. nostakaa käsi ylös ja sanokaa nimenne yhteen ääneen än yy tee nyt, hyvä. Ja nyt täällä taustalla soi "mahtava peräsin ja pulleat purjeet", ja liikutaanpa sitten kappaleen tahdissa, kas näin, ja kun musiikki loppuu niin esittele itsesi kolmelle ihmiselle, juuri noin, aivan vieraita pitää olla. Tutustumisleikkien jälkeen luvassa olisi silikoniproteesin heittoa joukkueittain, jotka luonnollisesti kasattaisiin proteesimallien mukaan, anita neloset vastaan amoena kuutoset.

Pääsisinköhän mukaan järjestelytiimiin..? Saisi roosanauha-tapahtumakin julkisuutta, eikä jäisi vain hesarin kaupunkisivujen pikku-uutiseksi:) Sillä tapahtuman sanoma on oikeasti sosiaalisuutta vielä tärkeämpi: hyvät naiset, huolehtikaa itsestänne, tarkkailkaa terveyttänne! Syöpä ei katso ikää eikä sukua, ei elämäntapoja, cv:ta eikä todistuksia. Tänä päivänä 10% naisista sairastuu jossain elämänsä vaiheessa rintasyöpään. Vaaralliseen tautiin, jolla on kuitenkin ajoissa löydettynä hyvä ennuste. Tautiin, jonka kanssa olen matkannut vuoden ja 24 päivää. Vuoden ja 24 päivää hyvää elämää, syövästä huolimatta.

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kannatan - ehdottomasti - Tiina järjestelytoimikuntaan joo. Luennoilla tuskin on meille syöpäasiantuntijoille (1 vuoden ja 7 päivän intensiivikurssi takana) paljoa annettavaa. Nauttikaa matkasta ja Picassosta!

Kiara kirjoitti...

Rämäkästä reissua! Ohjelmaehdotuksessasi vielä vähän viilauksen tarvetta, mutta kohtuuhyvälle kuulosti ;) Biisivalinta oli hyvä!

Anonyymi kirjoitti...

Ikävää lukea kollegasi kuolemasta ja sen syystä. Koetahan jaksaa sinäkin! Minä olin viime viikolla myötätuntouupumus-koulutuksessa, joka oli oikein tarpeen tällaiselle "kaikkien murheiden kantajalle". Kurssin omakohtainen lopputulos: olen ylikiltti ja haen jatkoa tälle osittaiselle hoitovapaalle. Ja haen elämästä niitä positiivisia asioita! Niitähän sinäkin olet blogissasi etsinyt jo vuoden verran;-)
Mukavaa roosa-nauha vaellusta!

T. Maikki

Anonyymi kirjoitti...

Voi Tiina, sinun pitää päästä järjestelytoimikuntaan, kuulostaa niin kivalta ! Sitten mäkin hyppään junaan ja tulen yes-minä-elän -kävelylle ! Tosin olen nytkin miettinyt asiaa, mutta en vaan saa aikaiseksi. Pitäisi saada, sillä ei tosiaan koskaan voi tietää milloin on enää se 'kymmenen päivää'...

Hauskaa ja aurinkoista Hesan reissua !

betty

Tilu kirjoitti...

Hah-hah-haa:-D. Olipa sinulla taas hauskat ideat. Vanhahkon ukkoni (täytti eilen 50) kanssa naurettiin niille vedet silmissä.

Sinä saat kyllä jutuillasi tämän taudin tuntumaan paljon paljon helpommin käsiteltäväksi asiaksi.
Vaikka tauti onkin vakava ja joskus jopa tappavakin, ei turha synkistely ja apeus auta. Positiivisella asenteella pystyy nauttimaan näistäkin päivistä ja arkistoimaan ne elämänkokemukseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Viime sunnuntaiaamuna teevessä oli Aamusydämellä niminen ohjelma,jossa 2 naista kertoi rintasyöpätarinansa. Molemmilla erilaiset elämäntilateet,mutta kummallakin pienet lapset.