maanantai 14. syyskuuta 2009

ensi-illassa tänään

Torstain kontrollireissu toi paitsi huojennuksen, myös kalenterintäytettä. Moni asia on odottanut toteutumistaan tähän asti, mutta nyt varataan, tilataan, sovitaan ja lyödään lukkoon, buukataan seuraavat kolme kuukautta. Hammas- ja silmälääkäri, diabeteskontrolli, mop-päivä opettajille, tätiyhdistyksen hallituksen kokous meille, virkistysilta, jalkahoito ja shiatsu. Äiteen oma viikonloppuvapaa, kaveriperhekyläilyä, roosa-nauha -kävely, syysloma siskon luona alppimaisemissa..? Kaikki on taas mahdollista, mitä nyt tilin saldo rajoittaa villeimpien suunnitelmien toteuttamista.

Suunnitelmia riittää, elämäniloa ja virtaa löytyy, ainakin näin alkuviikosta. Olettehan nähneet kaavion, joka kuvaa työvireyttä viikon aikana? Piirustuksessa on kaksi käyrää, joista toinen kuvaa nuorta työntekijää, toinen vanhaa. Nuoren työntekijän käyrä lähtee nollasta, ja kiipeää tasaisesti ylöspäin viikonloppua kohti tultaessa. Vanhemman työntekjän vireyskäyrä taas on laskeva, ja on perjantai-iltapäivänä kutakuinkin pohjassa. Taisi olla pari vuotta sitten, kun ymmärsin käyräni noudattelevan enimmäkseen tuota jälkimmäistä.

Vaan ollapa peppi! Pepin voimilla, kultarahoilla ja elämänasenteella arki olisi kevyttä, helppoa ja hauskaa. Maailman vahvimmalle tytölle eivät pärjänneet kukkanen, jymyjuntunen eivätkä poliisit, ei edes sosiaalitantta rissanen. Vai pärjäsikö sittenkin? Uusimman version pepin lastenkotijupakasta näet täältä. Asialla jälleen vw-filmsin tuotantotiimi, peltonen, sisarukset & isä. Vanhimmainenkin on lahjottu jollain ilveellä (tai pelillä? ämppärillä?) lompsimaan virkavallan saappaissa:) Nautinnollista ensi-iltaa !

13 kommenttia:

Kiara kirjoitti...

Sinullahan hommaa pukkaa... Tätiyhdistyksen hallituksen kokoun ja jalkahoito kuulostavat mukaville. Toi hammaslääkäri - ööö - vähemmän mukavalle.

Reippaasti syksyyn!

Tilu kirjoitti...

Hauskaa sisarusten yhteispeliä-
Vai tuli pepistäkin viimein kunnon kansalainen. Filmihän sisälsi oikein action kohtauksia, taisi isoveli kuitenkin nauttia osastaan.
Aplodit tähtitriolle ja taustajoukoille.

Unknown kirjoitti...

No just joo, sitä ollaan kuin lentoon lähdössä! Nauti siitä!
Kiitos ensi-illasta, aamun piristyksestä. Peppi on ilmeinen teatteripersoona, eikä ihme jos "tantta" ja "poliisi" tunsivat olonsa hieman vaivaantuneiksi!

Emmi kirjoitti...

Ihan huippu vilimi! :D Rouva Rissanen oli kyllä hyvin osuva. :D Älähän liikaa pukkaa kalenteriin tavaraa, voi mennä vielä ressin puolelle! :) Mukavaa syksyä!

Nina kirjoitti...

juuri toi uskomaton voimantunne ja jollain tapaa kuvaisin riemuksi, sitä patoutunutta energiaa kuullostavat tutulta. Jep, sama täällä ainoastaan tilin saldo asettaa rajat elämälle ja sen sisällölle;)Elämännälkää sanoisin?

Päivitin jokin aika sitten nassukirjan etusivulle uuden mietelauseen..Paavilaisen kirjasta kokonaisena, rintasyövästä huolimatta: "jatkoajalla ei tarvitse tyytyä korulauseisiin, voi sanoa miltä tuntuu".. eli kaiken riemun ja voiman tunteen kokemisen jälkeen on sitten seurannut hetkiä kun ei tahdo kärsivällisyys riittää siihen, että ihmiset jahkailee asioita;)eli asioiden pitäs tapahtua heti nyt ja samantien;)...hieman huono asenne työpaikka palaverissa, työkuvioissa, yt-neuvotteluissa jne;)..mutta jospa tämäkin kärsimättömyys olis vaan ohimenevä vaihe:) Kauniita syyspäiviä sinne nurkille, peppi-viedon katson sitten kotikoneella ja siitä kommentit myöhemmin:)

Leen@ kirjoitti...

Kommentoisin tuota viikonloppua kohden nousevien ja laskevien käyrien todellisuutta: sitten kun samassa taloudessa pyörii näitten eri käyrien mukaan eläviä niin yhteentörmäystä ei voi välttää. Onneksi nuoret ymmärtävät haluta pesästä poiskin.

Peppi pilisti aamuani! Kiitos! Peltsi-tarinoita lisää...?

Nina kirjoitti...

pakko oli vielä lisätä kommentti Peppi-elokuva pätkästä:) hymyssä suin tytön kanssa katseltiin filmiä:)Elämän realiteetit tulevat lopputeksteissä loistavasti esille;)

tiina kirjoitti...

Heh, terveiset vaan rissaskalle:) Äitiyden iloja ja seesteistä syksyä vauvan kanssa! (nuo kaksi mahtuivat ainakin samaan lauseeseen..).

Kummasti arjen hulina vie mukanaan. Elämä on taas tutun turvallista ja lennokasta, perheenisän kanssa vaihdetaan vuoroa ovensuussa ja päivät ovat aikataulutettuja. Turhaa kiirettä osaa kuitenkin välttää, ja omat rajansa tuntee ehkä paremmin.Sairauden tuomaa nämäkin taidot.

Stressin puolelle ei ole vielä kallistunut. Ehkä tämä on juuri sitä elämännälkää. Nyt pitää tehdä niitä juttuja, joista sairauden ja hoitojen takia jäi paitsi, ja toisaalta myös niitä, jotka pitää hoitaa "alta pois", jos taas sairastuu. Näihin lukeutuu hammaslääkäri..

Peltsi on eittämättä esiintyjäpersoona, jolle salaa ja avoimesti hymyilemme koko perhe, naurammekin aika usein. Ikäeroa on sen verran, että nuorimmainen on etuoikeutetussa asemassa kaikkien lellikkinä -ja on myös tietoinen siitä. Juttua ja juttuja riittää, täytyypä tässä taas kirjoittaa pikkuneidin edesottamuksista tänne blogiinkin, muistissa kun nuo jutut eivät tahdo pysyä.

Anonyymi kirjoitti...

Hihhii - ainakin tytöt ovat selvästi äitinsä lapsia ;)
Leena

Sipulix kirjoitti...

Peltoselle terkkuja fanilta!
Kiitos illan piristyksestä!

Anonyymi kirjoitti...

Teidän poppoolta syntyy upeaa kuvamateriaalia! Eetukin tykkäsi ja ihmetteli kovasti tuttua Peppiä kuvaruudussa! Täällä aplodeerataan: We want more!

Leena ja pojat

Leen@ kirjoitti...

Kiitos kannustavista sanoistasi blogiossani. Doubataan...

Kati kirjoitti...

Heh, olen tavannut tuon rva Rissasen yli 20 vuotta sitten, prikuulleen! Täydellinen kopio!