leipää ja sirkushuveja

Suunnittelemani pohjanmaan valloitus jätettiin peltosen kanssa suosiolla väliin. Viikonlopun sääkartat puolsivat kotiseutumatkailua, joten päiväretkivarustus autoon ja menoksi. Pariin päivään olemme onnistuneet tiivistämään olennaisia kesäjuttuja: piknikin kaupunginpuistossa, tötteröt torin rannassa, kahvit kaupungilla ja kreikkalaisen lounaan kavereiden kesken. Edellistä lausetta lukiessa ja vaa`lla huomaan, ettei ainakaan nälkää ole nähty.

Kummityttö ja äitinsä olivat käyneet sirkuksessa ja kehuivat kokemusta. Tartu hetkeen -elämänohjetta noudattaen läksimme suoraan rouvaosaston kokoontumisesta kohti sirkushuveja. Lippuja oli vielä vajaan tunnin päästä alkavaan näytökseen, joten hankimme peltosen kanssa hattarat käteen ja kiertelimme sirkuskylässä. Bajamajat ja eläimet haisivat, taustalla soi posetiivi ja kauempana kumisi ukkonen, tunnelma oli sähköinen ja hilpeän odottava. Eikö kolmekymmentäseitsemän vuotta ole ihan sopiva ikä käydä eka kertaa elämässä sirkuksessa?

Olimme aivan myytyjä sirkustaiteelle aina ensimmäisestä viimeiseen numeroon asti. Kädet kuumottivat taputtamisesta jo ensimmäisen vartin jälkeen, ja vatsalihakset saivat naurujumppaa. Ja vaikka eläinihmiset ovat kovasti huolissaan suurista eläimistä sirkuksessa, olivat näkemämme pikkuhepat ehdottomasti illan veikeimmät esiintyjät. Hieno elämys kaikkiaan, ja tähtien asemesta arvioin kokemusta kahden kriteerin avulla. 1. Neljävuotias jaksoi koko 2t 15min istua paikallaan (haltioituneena) eikä kysynyt kertaakaan kotiin lähdöstä, ja 2. äidin mielessä ei käynyt esityksen aikana kertaakaan mielessä syöpä, puuttuva rinta tai edes kohtsillään loppuva loma.

Trapetsitaiteilua seuratessamme peltonen tyytyi huokailemaan moneen otteeseen, että "tuota mää en kyllä osaa tehä.. osaatko sää äiti?". Totesin, etten valitettavasti osaa kiikkua sirkuksen katon rajassa yhden käden varassa ja lennättää siitä itseäni kaverin olkapäille. Seuraavan huiman keinutempun jälkeen peltonen huokasi jälleen, että "en kyllä osaa tehä tuotaakaan..". Lausetta seurasi pieni tauko, jonka jälkeen tuli ponnekas ja merkityksekäs "vielä".

Seuraavien päivien aikana lienee tarpeen pitää tyttöä hieman tarkemmin silmällä kotipihallakin, sillä pihasta löytyy isän nikkaroimat lastenkiikut. Nelivuotias kun mielestään osaa kaiken... Mikä sinällään on ihan kadehdittavaa, mutta aiheuttaa suojelusenkeleille kovasti ylitöitä:)