Puoleen päivään asti jaksoimme peltosen kanssa leikkiä kotista, sitten oli jo päästävä reissuun. Neiti pakkasi hello kitty -käsilaukkunsa (ja kolme muuta käsveskaa), laittoi päähänsä hello kitty -aurinkolasit ja istahti istuimeensa. Suuntana keskipohjanmaa ja 320 kilometrin mittainen yhteislaulutuokio saattoi alkaa.
Perinteisten lastenlaulujen lisäksi peltonen taitaa aikuistenkin veisuja. Kauppakärryni radiosta pitää volyymit vääntää koht kovalle, jotta musiikki peittoaa rengasmelun (sallituissa nopeuksissa toki), mutta niin vain heikommankin äänentoiston avulla yhteislaulelot sujuvat. Peltsi tunnistaa kesän ykköshitit jo alkutahdeista, ja pyytää suosikkikappaleiden kohdalla vielä lisää ääntä. Niinpä laulelimme yhdessä juha tapion päälle "kaksi vanhaa puuta sateenpieksämää..", ja lauri tähkän kanssa venyttelimme jotta "suuuudeeeeelllaaaan". Monista lauluista peltsi tietää myös artistin, ja ilmoittaa, että tää on se eppujen tahloja papelilla.
Jos ollaan perheen ykkösautolla liikenteessä, neiti saattaa esittää kappaletoiveita. Suosittu on cd nro 3, kappale 3: sata vuotta. Herra ylppö on laulanut itsensä peltosen sydämeen, ja itsekin pidän artistin kevyemmän bändin eli ihmisten tuotannosta, maj karma on melko painavaa tavaraa. Mikko-poika laulaa "sinä olet niin kaukana, toisessa maassa..", ja mietin että näin se on. Mikko, tai herra ylppö, kuten artistiksi muuttunut naapurin poika nykyään haluaa itseään nimitettävän, tuntuu olevan ainakin sadan vuoden päässä, kaukana lapsuudessa. Leikkimökin salapoliisitoimistossa tai kulman takana nurkkajussina, silloin kun poikien kanssa leikkiminen ei vielä ollut inhottavaa. Siitä tuntuu toisaalta olevan sata vuotta, toisaalta vain hetki.
Jokunen vuosi sitten vaihdoimme artistin äidin kanssa kuulumisia tutulla postilaatikkorykelmällä. Silloin vielä mikko oli äidin sanojen mukaan "meidän huutosolisti", mutta tällä hetkellä perhekin lienee ylpeä jalat maassa olevasta menestyneestä laulajasta, joka kulkee omia polkujaan. Kuten teki sata vuotta sittenkin. Ylpeä olen minäkin samalta tienperältä ponnistaneesta rokkarista ja iloitsen solistin ja bändien menestyksestä. Vau.
Herra ylppö onkin ainoita kotikontujen ikätovereita, joiden kuulumisia voi lukea lehdistä (hmm.. lisäksi on niitä yhden palstan uutisia joissa ei ole nimiä, mutta puskaradio tietää jonkun entisen luokkatoverin tekijäksi "kaljaa saaliiksi myymälävarkaille" -tyyppisiin juttuihin..) . Mitähän kaikille tutuille kuuluu? Välivuonna on ollut aikaa mietiskellä lapsuusystävien kuulumisia. Monen ystävän kohdalla jäljet päättyvät opiskelupaikkakunnalle.. Minnehän kirsti on lappeenrannasta lähtenyt? Tuula tuskin enää asuu kortepohjan opiskelijakylässä?
Kesällä hankkiuduin vihdoin viimein virtuaalikaveerauksen pariin facebookiin, ja siellä olen monia vanhoja(kin) tuttuja tapaillut. Mutta.. yllätys yllätys.. eniten kontakteja on viimeisen kymmenen kuukauden aikana syntynyt tämän blogin välityksellä. Ei tämä syöpä siis läpeensä paha juttu ole ollenkaan:) Sana sairaudesta on kiertänyt, ja blogikin tuntuu löytyvän hyvin hatarilla hakusanoilla. Profiilista löytyvään emailiin postia ja ei kun kuulumisia vaihtamaan. Olen ollut äärimmäisen ilahtunut vanhoista kavereista, jotka ovat yhteyttä ottaneet (ja uusista myös). On ollut mukava jakaa kokemuksia kirjeitse ja nähdäkin joidenkin kanssa. Ei siitä nyt sentään sataa vuotta ole, kun lintsattiin liikuntatunnilta ja pyöräiltiin pirkkalan discoon. Neljännesvuosisata vain:)
Mitä mieltä äänikirjoista?
5 viikkoa sitten
3 kommenttia:
Kiitos Tiina kun tulit kommentoimaan blogiini. Ilahduin kovasti kun löysin uuden hengenheimolaisen myös tässä syövästä avautumisasiassa. Tulen vielä varmasti toistekin. Saanhan merkata sinut vertaistukilinkikseni?
Lueskelin tarinaasi viime vuodelta. Vaikka syöpämme ja sen hoito on eri niin samanlaisia ajatuskulkuja on käytävä näköjään läpi. Kaikke se rohkaisee minua kovasti, kiitos kun olet kirjoittanut!
Lukuvuoden alku läheee ja sinä pääset sinne mukaan, minä ilmeisesti jään rannalle roikkumaan "vuosi eläkkeellä" kirjoitit, ihan samalla tavalla minä olen itseni johonkin eläkeläiseen rinnastanut.
samoja ratoja näemmä ajatukset ovat kulkeneet:) Itse virittäydyin tämän välivuoden aikana myös tuonne nassukirjaan..he he..minä, joka olin aina sanonut, että ihmiset joilla ei ole elämää roikkuvat siellä ja blogeissa...ja kuinka väärässä olinkaan:) Ihanaa myöntää olleensa väärässä ja vielä hymyillen. Joitakin lapsuuden aikasia tuttuja kavereina, joitakin joiden kanssa vain arjen pyörityksessä jäänyt soittelut vähemmälle aiemmin. Mutta ennen kaikkea paljon sellaisia ystäviä ja tuttuja joiden oikeasti tiedän kiinnostavan minun kuulumiseni ja asiani ja näiden virtuaalimaailman yhteyksien kautta onnistuu välittämään isolle joukolle kerralla kuulumisiaan..ja sitten on ihan jokaisen oma asia kuinka vastaa: soittaa, kommentoi nassukirjaan, blogiin tai tavataan kun liikun jonkun lähikaupungin nurkilla....Ja rehellisesti sanoen..hulluksi olisin tullut tällaisena sosiaalisena eläimenä ilman näitä virtuaaliyhteyksiä kun kaikki normikamut olivat töissä ja minä kotosalla pötköttelin välillä vähemmän hyvässä fysiikassa..
Ja esim. ulkomailla asuva pikkusiskokin pystyy "kaikelle kansalle" välittämään reaaliajassa perheen kuulumisia blogin kautta ja lasten kasvamisen ihanuutta on helppo seurata tällaisen kanavan kautta, kun muutoin ekakertalaisen äidin kaksosten hoidon lomassa tuskin puhelinkeskusteluun isosti aika riittäisi:)
Niin..ja sitten ne päivän parhaimmat uutiset. Vaikka tällä dg:lla ei voi kokonaan heittäytyä huolettomaan olotilaan vuodeksi..tuntui silti ihanalta kuulla lääkärin sanovan, että haluavat nähdä meikäläisen vasta vuoden päästä seuraavan kerran:)
Ole hyvä leena -on suorastaan ilo, että kirjoituksistani on vertaistueksi. Merkitsen sinunkin blogisi tuonne omaan listaani, kunhan pääsen kotikoneelle.
Ninalle kaunis loppukesän kimppu näin virtuaalisesti. Hienoa, toivottavasti olet muistanut juhlistaa virstanpylvästä! Varmasti huokaiset nyt syvään.
Nassukirja on yllättänyt positiivisesti. (Sinne pääsy vaati hieman viitseliäisyyttä, kun kone ei ymmärtänyt prepositiota sukunimeksi..) Monet ystävät ovat ajatuksissa usein, ja facebookissa voi ilmaista ajattelunsa parilla hiiren näpäyksellä. Soittaminen vaatii paljon enemmän viitseliäisyyttä ja aikaa, ja näkemiseen ei aina ole mahdollisuutta. Esimerkiksi juuri itävallan siskon kanssa:) Ja itse voi päättää, miten paljon koneen ääressä aikaa viettää..
Lähetä kommentti