puutarhaunelmia

Alkava kesä on seitsemäs kesämme keltaisessa kotitalossa, kotilehdossa. Joskin osuvampi osoite olisi kotipelto, kuten erääseen postin kuljettamaan joulukorttiin oli freudilaisittain lipsahtanut. Entinen maanviljelijä on korjannut elämänsä sadon, kun parkkeerasi traktorinsa talliin ja palasteli pellot tonteiksi. Jo ensimmäisenä kesänä saimme todeta, että näillä tuulisilla aakeilla laakeilla viljely ei lyö leiville. Puutarhan perustaminen vaatii erityistä sinnikkyyttä ja uskoa tulevaan. Sekä euroja.

Nurmikon siementä on 1800 neliön tontillemme kylvetty kymmeniä kiloja ja kertoja, viimeksi tänään. Multaa, turvetta, hiekkaa, soraa, haketta, kiviä ym eloperäistä ja elotonta ainesta on roudattu pihallemme milloin kuorma-autolla, milloin peräkärryllä, milloin säkeissä. Taimia on tilattu tai kannettu ruokaostosten kylkiäisinä lassilalta, aleniukselta, viherpihalta, säästökuopasta, prismasta, viherkeskuksesta, merikoskelta, hietasaaresta -ainakin. Pääpuutarhuri on kaivanut isommille istutuksille yli 80 kuoppaa, mihin lukuun tulee päälle vielä pitkät aitarivit kahden puolen tonttia. Lisäksi kukkapenkit, kiveykset, istutusaltaat, piharakennukset, terassit ja muu mukava puuhastelu kotipihallamme on vaatinut hikeä ja verta, välistä myös niitä kyyneliä.

Epätoivo on meinannut iskeä useampaan otteeseen. Ensimmäiset epätoivon kyyneleet eivät olleet kaukana, kun hartaasti odotimme sadetta haravoituamme priima-luokan nurmikonsiemenet maahan. Sade tulikin, rankkana heti kylvön perään, mutta tämän jälkeen esteri jäi viiden viikon kesälomalle. On selvä, ettei tämän kokoista pihaa voinut keinokastella viikkokaupalla, joten heinäkuussa pihallamme heilui heinän sijasta koko rikkakasvien kirjo. Nurmea on paikkailtu sittemmin joka vuosi useaan otteeseen, mutta edelleenkin pihallamme vihertyy varmimmin juolavehnä -tuo sitkas selviytyjä, jota ystäväni aikoo ehdottaa aseeksi aavikoitumista vastaan.

Kuivuuden lisäksi riesana ovat jänikset, joita olemme ruokkineet tunnollisesti joka talvi, suojauksista huolimatta. Ovelia otuksia ovat, osaavat nimittäin hypätä kantohangella, jolloin ulottuvat korkeammalle kuin mikään aita. Ja onpa nähty sellainenkin rusakko, joka on rysäyttänyt itseään kanaverkkoa päin, jolloin verkko on taipunut ja herkullinen omenapuun kuori on saanut kyytiä. Se, mikä jäniksiltä jää maistamatta, kelpaa myyrille. Viime vuoden kehuttiin olleen "hyvä" myyrävuosi, miltä kantilta tuota hyvää sitten tarkasteleekin. Orapihlaja-aitaamme on tullut myyrien ansiosta muutama kulkuaukko naapuriin, ja ainakin yksi pihlajanraato päätyy kompostiin.

Eläinkunnan lisäksi ihmisistäkin on riesaa. Poikien jääkiekkopeli ei pysy millään asfalttialueella, vaan pelikenttä pakkaa laajentumaan kukkapenkin puolelle. Ei uskoisi, että ainavarman vuorenkilvenkin saa tapettua kun tarpeeks sitä talvella tallaa. Kuvan ottamisen jälkeen olen perannut kukkamaastani neljä jätesäkillistä kuolleita lehtiä, ja tällä hetkellä näky on kutakuinkin toiveita herättävä. Samoin kuin nurmikkomme, jossa lumileikkien aikaansaama jääpolte on häviämässä joka keväistä taisteluaan vihreydelle.

Toiveikkain mielin olemme jälleen pääpuutarhurin kanssa käyneet talikon varteen, tai pikemminkin siten, että miehelläni on lapio ja talikko, itselläni istutuslapio ja hara. Rintaleikkauksen aiheuttamat fyysiset rajoitteet selventävät entisestään työnjakoamme puutarhassa. Vasemman käden kuormitusta tulee välttää samoin kuin infektioita, mistä syystä olen kylvänyt kaikkialle puutarhahanskoja -paljain käsin puutarhahommat ovat ehdottomasti kiellettyjen listalla. Rajoituksista huolimatta pihahommat ovat täydessä käynnissä. Tänä vuonna uuden kodin ovat saaneet jo yksi siperian pihta, terijoen salava ja pallotuija sekä viisi isotuomipihlajaa. Mansikkamaa sai muovit ja kohta myös mansikantaimet, salaatti ja ruohosipuli näyttävät jo itävän. Tästä tämä taas lähtee. Ja jos epätoivo meinaa iskeä, kaivetaan muutaman vuoden takaiset perhealbumit esille ja tutkaillaan miltä pihalla näytti vuonna 2003, 2004...