varjoseurat

Kesäkuun viimeinen viikonloppu tyhjentää tienoomme talot ja pihat. Arviolta puolet kylämme väestä pakkaa karavaaninsa ja suuntaa suviseuroille, missä päin suomenniemeä niitä kulloinkin vietetään. Meidän kujaltamme pari perhekuntaa lähti tänäkin vuonna kauas oripäähän, ja me jäljelle jääneet pidämme tyhjentyneitä taloja tiukasti silmällä. Reissun jälkeen tapaan kysellä hilkalta ja muilta matkaajilta seuroista, joten lienee luontevaa kirjoittaakin niistä pari riviä. Suviseuroista, seuroista ja varjoseuroista.

Ymmärrän hyvin jokavuotisen suurtapahtuman vetovoiman -sen miksi vanhoillislestadiolaisten perheiden lapset alkavat jo heti joulusta päästyä vartoomaan kesää ja seuroja. Ja ehkä aikuisetkin, lapset vain tuovat sen ihanan luonnollisesti julki. Arvaa ope että mää sain joulupukilta uudet kumpparit että jos suviksissa sataa niin voin sitten pitää niitä.. Ystävien ja suvun tapaaminen ja massatapahtuman ilmassa leijuva henki lienevät yhtä merkittäviä tekijöitä hengellisen annin rinnalla, ja toisaalta, tuskin provinssirockiinkaan saapuu junalasteittain väkeä pelkästään yhtyeitä kuulemaan. Näin ainakin otaksun, itsekin nuorempana monenlaisilla kesäpäivillä aikaani viettäneenä, hengellisillä ja tyystin hengettömillä. Ihmisillä on tarve koota samanmielisiä ihmisiä ympärilleen, hengittää samaa ilmaa -ja olla samaa mieltä.

Me seuramatkasta osattomiksi jääneet olemme järjestäneet kotikujallamme sitten varjoseurat. Luultavasti silkasta kateudesta toisten odotettua, vuotuista suurtapahtumaa kohtaan kannamme terasseiltamme tuolit ja pöydät jonoksi kuntakaistaleelle, "ei kenenkään -maalle", ja vietämme iloista iltaa kaikki yhdessä. Tänäkin vuonna grillialttarin ympärillä hääri seitsemän perhekuntaa. Varjoseuroissamme ei ole seurapuheita, mutta kuitenkin hyvää seuraa ja paljon puhetta. Samanhenkisten naapurusten kesken juttu luistaa kaikesta maan ja taivaan välillä, mutta siinä kulkeekin raja. Maan alle eikä taivasjuttuihin kajota, ne jäävät kunkin yksityisasiaksi.

Maanpäällisiä vaikeuksia on kasautunut vähän jokaisen ruokakuntaan, ja olisi väärin luulla olevansa ainoa, joka näillä tienoin joutuu miettimään elämän mielekkyyttä ja kaiken katoavaisuutta. Meidän varjoseuramme ravitsi osallistujia pihveillä ja salaateilla, mutta tärkeämpi anti oli iltamme sosiaalisella puolella. Se, joka keksi sanonnan ihmisistä susina toisilleen, ei kai koskaan päässyt kokemaan lähimmäistensä hoitavaa yhdessäoloa. Keräilimme naapureiden kanssa tavaroita kokoon hellepäivän päätteeksi kylläisinä ja tyytyväisinä illan antiin, ja päätimme ottaa taas ensi vuonna uusiksi. Totta mooses! Toivon, että myös hengelliset kesäjuhlat ravitsisivat seuravieraita yhtä kokonaisvaltaisesti. Tämän vuosituhannen julistuksen toivoisi jo olevan armollisempaa kuin nuoruuteni muistoissa, ja niin se kaiketi onkin.

Varjoseurojen päätteeksi kokoontuivat miehet pihasaunamme löylyihin. Kellon lähetessä seuraavaa vuorokautta päätimme naisten kanssa siirtää oman saunomisemme parempaan ajankohtaan, vaikka tarkoitus oli saunottaa eräs varsin muhkeassa kunnossa oleva naapurin rouva synnytyssaliin. Uuden tulokkaan saamiseksi ei kuitenkaan tarvittu sauna-apua, sillä synnytys käynnistyi seuraavana yönä aivan itsestään. Saimmepa seuravauvan, josta iltasella vitsailimme:) Tervetuloa maailmaan ja naapuriin pikku-jaakko! (ja ensi kesänä seuroihimme..)

näkemiin

Peltosen ikkunan alla rehottava juhannusruusu kukkii vihdoin. Kuivuudesta, lannoituksen puutteesta ja kaikesta hoitamattomuudesta huolimatta se kukkii tänäkin vuonna upeasti sadoin kukin. Sitkas pensas tuo heleena, entiseltä työkaverilta saatu ja hänen mukaansa nimetty kukkija.

Tänä vuonna pensas ei ehtinyt toivottamaan hyvää juhannusta, sillä puutarhamme näyttää olevan muutenkin myöhässä keskivertokesään verrattuna. Sen sijaan valkeat kukat kukkivat loman aloittajille ja moninaisten juhlien viettäjille (kesäkuun viimeinen lauantai lienee suosittu hääpäivä, kuten myös kolmetoista vuotta sitten).

Kauniit ja tuoksuvat kukat viekööt myös vielä surunvalitteluni annukan läheisille heidän viettäessään tänään surujuhlaa. Kaikista aikestani huolimatta en saanut lähetettyä oikeata korttia. Kuva heleena-pensaasta välittäköön kuitenkin ajatukseni annukasta: sitkeä taistelija, joka kukki aivan liian lyhyen aikaa -mutta tuotti kuitenkin suurta iloa ympärilleen.

Runoilija Nazim Hikmetiä mukaillen:

Meristä kaunein on vielä purjehtimatta,
lapsista kaunein on vielä kehdossaan.
Sanoista kaunein
jonka haluaisin sinulle sanoa
on vielä sanomatta.

Näkemiin on kaunis sana.
Näkemiin, annukka!

siivousta ja shiatsua

Tilausajo tai pikemminkin tilattu ajo kainuun korpimummolaan starttasi pihastamme hieman ennen iltakuutta. Täyteen pakattuun asuntoautoon mahtui mummolaväen ja lasten lisäksi täti ja sen koira, joten tunnelma "sikaosastolla" lienee ollut hauska ja tiivis.

Eivät kotiin jäävien vanhempienkaan tunnelmat kovin haikeat olleet, johan tässä viikon ehdimme kauniita kesäpäiviä lasten kanssa viettää.. Iltamyöhään matkalaisilta saapui perille pääsy -viesti, johon mies vastasi toivottamalla hyvää kesän jatkoa:) Ei sentään, toki aiomme kullannuput noutaa kotiin, jahka saamme isommat kotihommat alta pois. Sillä.. mitä tekee kohtsillään kolmetoista vuotta aviossa ollut pariskunta lasten lähdettyä mummolareissulle?

Väärä vastaus. He raivaavat ensin keittiön ja siirtyvät sitten pihamaalle työskentelemään. Pihamaan perillä odotti pihamökkimme lattianlaiton jälkeiset kalustus- ja siivoustalkoot, joista kahteen pekkaan suoriuduimme joutuin. Parin yrityksen jälkeen lankkulattia on juuri "myrskyn" värinen, ja tuvassa kelpaa taas majoittaa vieraita ja istuskella iltaa saunomisen jälkeen. Kesämökki omassa pihassa on kertakaikkisen kätevä ratkaisu! Kolmekymmentä metriä kotiovelta on aivan toista kuin kolme tuntia autossa viikonloppuruuhkassa.. Järvimaisemaa tosin edustaa lasten kahluuallas, joka tällä hetkellä odottaa pesua peltosen tunnustettua pissineensä sinne pari kertaa.

Mukavampaakin tekemistä on toki lomapäiville varattuna. Huomenna tiedän senkin, mitä on seitai-shiatsu, ja miten käy miehille, jotka vihaavat naisia (tai vaihtoehtoisesti selvitän pappi jaakobin postin arvoituksen, riippuu näytösajoista). Mies tienaa leipää ja saunottaa työkavereita.. Työnjako tämäkin.

viisaita sanoja

Jussivapaiden jälkeen mies lähti kohtaloonsa tyytyen sorvin ääreen muun perheen kääntäessä vielä aamukahdeksalta kylkeä. Koska talossa oli rauhaisaa, loikoilin sängyssä yhdeksään saakka uhraamatta ajatustakaan työnteolle tai muille velvollisuuksille. Kalenteri oli tyhjää täysi, kuten lomalla pitääkin olla, ja sää saisi määrätä päivän kulusta.

Aurinko armas aloitti työnsä heti aamusta. Pohjoisen lapset olivat revetä riemusta korkeassa 18 asteen lämmössä, ja pihalle vaadittiin jo uima-allaskin. Pian nurmikollamme kirmasi omien kolmen lapsen lisäksi seitsemän muuta, mikä ei ole lähelläkäään yleisöennätystä -taitaa naapuriväki olla jo osittain lomareissuillaan. Ääntä ja vilskettä sai tämäkin porukka aikaiseksi, ja sisäinen välituntivalvojani heräsi puolella korvalla seuraamaan menoa. Sen verran vahtihommista on kokemuksen mukana tuomaa tietoa, että säännöt pitää olla simppelit ja helposti noudatettavat. Vaikka mieli tekisi kieltää uudella nurmikontekeleellä (multaa ja siemeniä vielä) juoksentelu ja pensaiden yli hyppiminen, kannattaa aivan oman mielenrauhansa vuoksi olla välittämättä moisista. Kaksi perussääntöä pitää kuitenkin tämän valvojan pihalla muistaa, eli kielenkäyttö pitää olla kohteliasta ja siivoa, eikä ketään kiusata. Tänään ei tarvinnut muistutuksia jaella:)

Välituntivalvonnat suoritin kukkapenkissä kyykkien, mutta lakisääteiset kahvipaussit istuskelin terassilla ihaillen maisemaa -ja lukien syöpälehtiä. Laatikkoon kolahti vastikään sekä syöpäjärjestöjen aikakauslehti "syöpä" (mikä mielikuvituksen lento.. eipä ainakaan nimi johda harhaan) että rintasyöpäyhdistyksen tiedotuslehti "rinnakkain" (no siinä on jo enemmän ideaa). Voisi luulla, että hoidoista juuri selvinneenä ja ensimmäisen kerran kontrolloitunakin syöpä ei voisi vähempää kiinnostaa. Mieskin ehätti jo huolehtimaan, että nyt ei taida ennen syyskuun sairaalareissua olla juuri syövästä kirjoitettavaa, ja hetken mietin itsekin, josko perustaisin tämän sairastelublogin rinnalle toisen, terveemmän version. Vaikka nimellä "tautivapaata elossaoloaikaa" (tuohon kivaan termiin törmää syöpäsivustoilla tuon tuosta).

Ehei. Sairaus on käsittelemättä vielä monelta kantilta, eikä syövästä niin vain erota, siis henkisellä tasolla. Ja tähän pohdiskeluun ja prosessointiin on vielä aivan lupa ja määräyskin. Seuraavassa suoria lainauksia psykoterapeutti eva nilson-niemen artikkelista tuosta äsken mainitsemastani rinnakkain-lehdestä.

"Psyyke toipuu hitaammin kuin ruumis. Se myös reagoi viiveellä ja tajuaa verkkaisemmin... Hoidot ja poliklinikkakäynnit nostavat sängystä ylös ja lähettävät liikkeelle.. eikä tuolloin ole tilaa alavireisyydelle...Varsinainen prosessointi ja koostaminen tapahtuvat kuitenkin vähitellen hoitojen jälkeen. Mitä tämä oikein tarkoittaa?"
Ja sitten kaksi erityisen osuvaa lausetta:
"Vakavaan sairauteen sopeutuminen ei tarkoita samaa kuin ei odottaisi parantuvansa. Sopeutumiselle vain on annettava aikaa".
Vielä nilson-niemi kehuu minua, sillä seuraava kappale kertoo itsestäni juuri tällä hetkellä.
"Sinä olet sankaritar. Voittajana selviytymisesi huomaat siitä, että
1. arjen pienet vastoinkäymiset taas potuttamaan
2. syöpä ei ole joka hetki mielessä
3. ajatukset suuntautuvat menneen sijasta nykyiseen ja tulevaan
4. mielesi tekee jotain kivaa -mansikkajätskiä ja kukkamekkoa.
Onneksi olkoon! Sinulle kuuluu onnellista elämää. Siitä on hyvä jatkaa."

On siinä viisas nainen. Ja hyvä lehti. Hyvän lehden kunniaksi pistän blogiini linkkejä syöpäjärjestöjen ym sivustoille, josko aivan tietotietoa joskus tarvitset.

aatto kuin aatto

Keskikesän juhla pääsi yllättämään. Matkan jälkeinen välitila vaivaa vielä, eikä normieloon ole vielä laskeuduttu lentokorkeudesta. Arjen askareisiin solehdetaan vähitellen, ihan kuten kesäkuisen hyytävään järveen. Juhannussiivot rajattiin leikkimökkiin, sillä talo näytti lastenhoitotiimin jäljiltä puunatulta ja puhtaalta, mutta kauppaan kuitenkin tyttöjen kanssa toimerruttiin. Mikä oli ihan fiksu liikku, kun jussivieraitakin on luvassa.

Aattoaamu on kulunut paprikoita täytellessä. Isommat lapset lähtivät isänsä kanssa absille hiilienhakureissulle, ja peltonen jäi viihdyttämään pääemäntää. Lastenhuoneen puuhailumusiikiksi neiti valitsi riitan ja nallejen joululevyn, ja lelukorin pohjalta löytyi tunnelman täydentäjäksi tonttulakki. "Jouluaatto on nyt herttainen" kuuluu suljetunkin oven läpi, ja alan vähitellen päästä mukaan fiilikseen.

Aatto kuin aatto, tärkeintä on tunnelma ja yhdessäolo. Mittari näyttää kahtatoista astetta, ja kesäksi hankittu lasten uima-allas saa jäädä vielä tehdaspakkaukseensa odottamaan loppukesää (jos siis nyt vietetään keskikesän juhlaa..). Pihalla pörräävästä sääskilaumasta tietää kuitenkin vuodenajan, jos se sattuu mittumaarin juhlijoilta unohtumaan.

Mukavaa keskikesän juhlaa kaikille! Pysykää pinnalla ja pitäkää huolta kaveristakin!

toscanan aurinko

Kotona taas. Auton mittari näytti kymmentä astetta, kun köröttelin kapoista hiekkatietä kentältä kotiin ja pälyilin puskiin yöllisten hiippareiden pelossa. Kohtaaminen metsien sarvipään kanssa ei kiinnostanut ihanan lomamatkan päätteeksi, enkä halunnut loukata tien yli hyppiviä kotikissojakaan. Onnellisesti ja ilman haavereita saavuin uinuvaan kotiimme ja hipsin lastenhuoneesta toiseen laskemassa lampaat. Enempiä laskutoimituksia ei unen saamiseksi tarvittukaan.

Kyllä vain -kirjoitin edellisen kappaleen yksikön imperfektissä, mutta ei hätää. Mahduimme miehenpuolen kanssa mainiosti samaan koneeseen paluumatkallakin, mitä yleisesti pidetään onnistuneen reissun mittarina, mutta työteknisistä syistä johtuen hänen kannatti jäädä helsinkiin odottelemaan seuraavan aamun palaveria. Se kun sattui olemaan espoossa. Seitsemän tuntia yöunta hotellissa oli selkeästi parempi vaihtoehto kuin kolme tuntia kotona.

Yhdessä reissaaminen on kivaa. Kahdestaan matkatessa päivien suunnittelu on väljää, ja aamupalan jälkeen pääsee matkaan heti, ilman turhia kitinöitä. Mies osaa huolehtia itse juomisistaan, vessassa käynneistään ja päivänokosistaan, ja kulkee kuningattarensa repunkantajana reippaasti. Välillä sovitaan treffit parin tunnin ja korttelin päähän, jotta saan katsastettua pari ylimääräistä freskoa tai ostosparatiisia miehen keskittyessä murhamysteeriin paikallisessa pubissa tai puistossa. Toimii hyvin. Yhtä hyvin kuin tehokas lastenhoitotiimimme, jonka ansioista aina silloin tällöin, yleensä kerran vuodessa, pääsemme kaksistaan liikenteeseen. Loistavan isovanhempiavun ansiosta olemme päässeet näille matkoille, kauas, lähelle tai lähemmäksi, riippuen nuorimmaisen ravitsemussuosituksista, rintalasta kun ei voi yli vuorokaudeksi jättää hyväänkään hoitoon. Kyllähän se vauva kestäisi mutta rinnat eivät, joten välillä lomamme on ollut päivä porijazzeilla. Viisi päivää italiassa oli matka pisimmästä päästä, ja tästähän ne vain pitenevät -ihan siitä syystä ettei imetys ole enää ongelma:)

Viidessä päivässä pääsee mukavasti kiinni eteläeurooppalaiseen elämänmenoon ja -rytmiin. Varsinaisten nähtävyyksien lisäksi matkalla voi ihmetellä muutakin, kun malttaa pysähtyä, piazzan laidalle, sivukadun varjoisaan porttikongiin, linnan puistoon, katedraalin nurmikolle tai penkille. Suurta iloa tunsin löytäessäni pittin palatsin kukkapenkistä juolavehnää -nyppäsin jopa muutaman pois ihan vain kokeillakseni paikallislajikkeen juuriston vahvuutta. Kaikki rajat ylittävää kansojen yhteenkuuluvuuden tunnetta koin katsellessani isoäitiä, joka patisti pikkutytön ostamaan hänelle lottoa parilla eurolla. Matkan aikana koluamissamme museoissa mietin kaiken muun ohessa, minkälainen koulutus museovahdiksi tarvittaisiin. Opettajahistoria takaa tarvittaessa kuuluvan äänen ja tuiman katseen, silenzio!! Virkatakin osaan, mikä tuntuu olennaisena osana kuuluvan museo- ja vessavahtien työnkuvaan.

Jos siis elämänmuutos ja toscanan aurinko rupeaisivat toden teolla houkuttelemaan. Juhannuksen sääennustetta katsellessa ainakin jälkimmäinen houkuttaa..

blogiystava on poissa

Sunnuntai-iltapaivana teimme lahtoa uffizin taidegalleriaan, ja mies sukkuloi puhelimen valityksella netissa odottaessaan minua. Tutuilta sivuilta loytyi ikava uutinen. Blogiystavani annukan tila oli heikentynyt nopeasti. Alkuviikosta han odotti viela uutta sytostaattihoitoa, mutta veriarvot kertoivat toista. Parantamiseen tahtaavat hoidot taytyi lopettaa, ja keskittya kivun ja olon helpottamiseen, kuolemaan saattamiseen.

Annukan uutiset olivat kevaan mittaan huonontuneet kerta kerran jalkeen, mutta sinnikkaan taistelijan kirjoituksista huokui viimeiseen saakka toivon kipina. Syovan voima ja vimma, milla se nuoressa ihmisessa etenee, tuntuu kauhistuttavalta. Sita vastoin syopa itsessaan ei tunnu lainkaan niin kauhealta, milta se tuntui viime elokuussa odottaessani omaa diagnoosiani, jolloin loysin annukan blogin. Kirjoitustensa valityksella annukka naytti, etta syopasairaana voi elaa hyvaa elamaa, hyvaa tata paivaa.

Taidegalleriassa, kaikkien aarteiden keskella mieleni askaroi ymmarrettavasti viela ikuisempien asioiden parissa. Mielessani lahetin kauneimman nakemani renessanssi-enkelin annukan vuoteen viereen huolehtimaan hanesta ja laheisista. Myohaan illalla luimme suruviestin: annukka oli kuollut illalla. Ehka juuri silloin, kun ihailin rafaellon taivasaiheita, ja toivotin annukalle hyvaa matkaa.

Annukan kirjoitukset ovat luettavissa viela hanen blogissaan muutaman paivan, linkki blogiin loytyy lukemistostani nimella diagnoosi:rintasyopa. Sielta kirjoituksista, riveilta ja niiden valeista loytyy upea ihminen, jonka poismenoa suree valtaisa joukko ystavia, omaisia seka meita syopasisaria ja -veljia.

Grazie, annukka. Arrivederci, ci vediamo!

viisi

Kontrollivisiitti sairaalassa ylitti kaikki odotukseni. Heti aamutuimaan tapasin potilaskollegan, joka istuskeli labran aulassa samoilla töin kuin minäkin. Kaiken jännityksen keskellä oli mukava vaihtaa tunnelmia ja kuulumisia. Päivävisiittini tutkimusajatkin olivat kohdillaan ja tapaamani lääkärit sieltä huipulta. Kaiken kruunasi kuitenkin saamani tulokset: ultra täysin puhdas (jopa maksassa luurannut kystanpoikanen oli kadonnut), palpoiden tilanne erittäin rauhallinen ja syöpäarvo 5. Siis viisi. Siis kaksi VÄHEMMÄN kuin viimeksi.

Näissä tunnelmissa.. italian aurinkoon!

pip-oireyhtymä

Kuulin taannoin ammatillisessa illanvietossa vitsin. Osaamme toki opettajaporukalla puhua muustakin kuin työasioista, mutta oppilaiden aineet ja koevastaukset ovat ehtymätön huumorilähde, josta riittää ammennettavaksi tilaisuuteen jos toiseenkin.

Uskonnon kokeessa kysyttiin, miksi äidit toivat lapsiaan jeesuksen luokse. Selkäytimestä nousee täydellinen vastaus "jotta hän siunaisi heitä", mutta kalle oli eri mieltä. Hänen mielestään äitien piti päästä rauhassa shoppailemaan.

Ehdottomasti olisin antanut osuvasta ja ajan hermolla olevasta vastauksesta yrityspisteen, mutta tarina ei kerro saiko kalle sellaista. Tarina ei myöskään kerro kallesta sen enempää, ei edes äidistä. Tai siitä, oliko kallella isää tai sisaruksia, olivatko mummolat kaukana jne. Oleellista tietoa siis puuttuu.

Samaistuin kallen äitiin, sillä olen itse törmännyt lähes 12 äitivuoden aika lastenhoito-ongelmaan sangen usein. Mainitaan syistä nyt ajan säästämiseksi vaikkapa vain läsnäoloa velvoittavat yliopisto-opinnot ja tyttöjen viisikymmentä korvatulehdusta höystettynä miehen työmatkoilla, lisäksi tietysti tulee virkistäytymiset ja kaikenmoinen vapaaehtoispuuhastelu. Koska suku on kaukana, ovat ystävät tarjonneet mahdollisuuksien mukaan auttavaa kättä, mutta vuosien aikana tutuiksi ovat tulleet myös mari, leena, sini, paula, ville, miia, sofia ja monet muut mll:n hoitopalvelusta tai puskaradion kautta löydetyt aarteet. Olen itse ollut sen verran iloinen hoitopalvelutoiminnasta, että osin sen innoittamana liityin itsekin lastensuojelujärjestöön ja kohtpian sen paikallisyhdistyksen puuhatätiksi.

Sattuipa sopivasti juuri tälle viikolle tulevien hoitajien 35 tunnin mittainen lastenhoitokurssi. Sitä järjestellessä on aika kulunut mukavasti, itse asiassa jo muutaman viikon. Kouluttajia ja kurssilaisia on pitänyt värvätä, ja kumpienkin saamisessa onnistuttiin piirin puuhanaisten kanssa täydellisesti. Oikeat ihmiset saatiin oikeaan aikaan yhteen. Kouluttajia olen pitänyt ajantasalla tavoitteiden ja tehtävien suhteen, ja lupauduinpa itsekin pitämään maanantaina pari tilaisuutta, terveyskeskuskeikkani molemmin puolin:) Olikin ihana kokemus opettaa 16-18 -kesäisiä fiksuja nuoria! Ekaluokan ope jaksaa hämmästyä, kun askartelun jäljiltä ei tarvitse laastaroida sormia, eikä pehmoeläinteatterin esityksiä pitänyt johdatella eikä keskeyttää kakka-sanojen vuoksi. Kukaan ei edes itkenyt.

Kurssipuuhailu on ollut erinomaista pip-hoitoa (pip=pidän itseni puuhakkaana). Huomenna koittava ensimmäinen munasarjasyöpäkontrolli on yhtä hirviömäinen kuin siitä muodostuva yhdyssana, jos sitä liikaa rupeaa pohtimaan. Kaiken puuhakkuuden keskellä kontrolli käy vain ajoittain mielessä, pitäähän sitä toki olla valmistautunut kuulemaan, missä mennään. Olivat uutiset sitten hyviä tai huonoja. Kaikkeen ollaan miehenpuolen kanssa valmistauduttu, mutta yhdestä ei tingitä. Helsinginkone ja sitä myötä matkamme pisaan ja firenzeen starttaa perjantaiaamuna klo 06.00:)

nestemäinen synttäripaketti

Olen jälleen mykistynyt läheisteni ihanuudesta. Vieraat saapuivat kutsutusti kuudelta, tavoilleen uskollisesti tasan tarkkaan tai akatemisen vartin viipymäajalla, ja täyttyivät talon, trampoliinin, kukkavaasit ja piharuukut. Eräänkin, kovasti lahjalta näyttävän paketin päällä oli kortti "tämä ei ole lahja". Parasta tietysti olivat ihmiset, jotka jälleen osoittivat, ettei yhteenkokoontumisen juontajaksi tarvita kippo- tai kynttiläkonsulenttia, alusvaatteiden esittelystä puhumattakaan. Loppuillasta ymmärsin kuuluvani jo 37 vuoden vähäisessä iässä lähestyvän keski-iän kerhoon. Männä vuosina jutut muuttuivat siinä iltayhdeksän jälkeen lapsille soveltumattomiksi, mutta eilen, tuona kellonlyömänä aloimme puhua politiikkaa. Tiedä sitten sen aiheen soveltuvuudesta lasten korville.

Lahjavuoren lisäksi hommasin myös itse itselleni lahjan. Lahja annettiin paikallisen terveyskeskuksen vuodeosastolla synttäripäivänä klo 12-13.30. Tuon nestemäisen paketin juuret juontuvat alkutalven iltaan, jolloin silmäilin netissä iltalehteä tehden sieltä mielenkiintoisen löydön. Kansainvälinen tutkijaryhmä oli todennut zometa-nimisen lääkkeen ehkäisevän rintasyövän uusimista nuorilla naisilla, joiden tauti ei ollut levinnyt diagnoosivaiheessa. Tuon ihmelääkkeen tavalliset käyttöindikaatiot ovat luustometastaasien hoito rintasyövässä sekä osteoporoosin ehkäisy, mutta nyt siitä tutkimuksen mukaan hyötyisivät myös kaltaiseni nuoret, hyväkuntoiset potilaat. Iltalehti on varteenotettava tiedelehti,sanon minä, ja veinkin päässäni syntyneen hoitosuunnitelman lääkärilleni.

-Ehei. Meillä on kansallinen päätös siitä, ettei näin aikaisessa tutkimusvaiheessa tätä lääkettä anneta vielä rintasyövän uusimisen ehkäisyyn.
- Harmin paikka.
- Hmm. Sinullahan on molemmat munasarjat poistettu?
- Javisst, on, haluatko kuulla..
- Sinullahan on suurentunut riski saada osteoporoosi kun vaihdevuodet ovat alkaneet näin tavattoman aikaisin..
Sitten lääkärin kasvoille nousi kettumaisen viekas ilme.
- Tämä lääkehän voisi sopia sinulle osteoporoosin ehkäisemisen hoitoon..

Aloin päästä jyvälle. Aivan sama mihin vaivaan lääke olisi kirjoitettu kun annos ja mahdollinen vaikutus olisi toivottu. Voin tosin tunnustaa, ettei osteoporoosi ole mielessäni väikkyvistä uhkakuvista se päällimmäisin:) Asian varmistamiseksi tarvittiin kuitenkin problemameetingin kokous ja kollegoiden hyväksyntä. Se tuli pari viikkoa sitten.

Veriarvojen varmistuksen jälkeen matkasin siis kansanterveyslain syntyvuonna rakennettuun terveyskeskukseen, jonka vuodeosasto näytti ja tuoksui juuri siltä, mitä päälle päin voi olettaa. Taimin kanssa pötköttelimme puolisentoista tuntia vierekkäin, kirkas infuusio juoksi suoneeni jonka jälkeen olin vapaa lähtemään. Toisin kuin jussi ja kaverinsa, jotka olisivat kovasti halunneet kesäilmaan hevosia kattoon. Seuraavan kerran tämä toistuu puolen vuoden päästä.

Lahjasta oli kuitenkin omat ongelmansa. Kuumeen noustessa synttärijuhlien jälkeisenä yönä muistin lääkelaitoksen sivuilta pikapikaa lukemani lääkkeen sivuvaikutukset: vilunväristyksiä, kuumetta, flunssaoireita, luustokipua jne. Kaikkea on tässä vuorokauden mittaan koettu, mutta turvallista tietää niiden johtuvan hyvästä asiasta. Ja italiaanhan me lähdemme vaikka mikä olis..

Sangen turhamaisena ihmisenä täytyy myös tunnustaa, että vuodeosastolla saamani kehut lämmittävät vieläkin, kuumeen lisäksi. Tippaiita kun kurvaili käytävällä ees taas kärrynsä kanssa ja tuli viimein luokseni utelemaan infuusioon tulevasta potilaasta.. että onkos täällä näkynyt sellaista.. Olin kuulema liian hyvännäköinen potilaaksi:) Täti tietysti tarkoitti että syöpäpotilaaksi mutta silti, silti.

tötteröä raekuurossa

Jokavuotinen alkukesän huvittelupäivä tivolissa vaati tänään tavallista enemmän lapsenmieltä ja äidinrakkautta. Maailmanpyörä pyöri, valot vilkkuivat, musiikki pauhasi ja rakeita tuli taivaan täydeltä, lämmintä noin viisi astetta (plussaa kuitenkin..). Esikoisen pitkät kalsarit farkkujen alla eivät tänä vuonna suven päivänä herättäneet muissa perheenjäsenissä hilpeyttä vaan kateutta, sillä perinne on, ettei poika niistä ennen juhannusta luovu. Todellista uskallusta löytyi niiltä huvittelijoilta, jotka rakeiden rummuttaessa jäätelökojun kattoon seisoskelivat seinustalla caprishorteissaan ja nauttivat jäistä herkkua. Sitkasta tekoa nämä pohjoissuomalaiset!

Iltapäivällä aurinko rupesi lämmittämään, ja tarkenimme miehen kanssa pyöräillä koululle suorittamaan kansalaisvelvollisuutta. Itselleni sangen tutun opettajanpöydän takana istui sijastani kolme sangen tuttua vaalivirkailijaa -näillä perin ei juuri henkkareita tarvitse vilautella äänestyslapun saamiseksi. Numeron rustaaminen vaati jo enemmän ponnisteluja, sillä päivänpolitiikan seuraaminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle, eikä puolueuskollisuuteni yllä koskaan vaaleista toisiin. Lienen vaali-ikäni aikana äänestänyt ainakin kaikkia suuria puolueita, sillä puolueen sijasta olen aina yrittänyt löytää sopivan ehdokkaan. Joka nytkin löytyi -eikä ollut iines ankka.

Ilta on kaunis ja kesäinen, ja täältä ruudun takaa lämminkin. Siltä näyttää myös ennuste huomiselle, onhan viisitoista astetta kuitenkin kymmenen enemmän kuin viisi.. Täytynee varata riittävästi juomista huomisiin pirskeisiin, ettei lämpöhalvaus pääse yllättämään:) Peltonen ehti jo kysyä, koska se kesä taas tulee. Ehkä jo huomenna?

tervetuloa keltaiseen kotitaloomme

Jalankulkijat juoskoot, astukoot lätäköihin,
kiiltäköön, asfaltti, vetinen.
Eihän tietää voi kansa, joka märkänä kulkee,
miksi oon tänään niin iloinen.

Minä soitan harmonikkaa,
ihmiset on kummissaan.
Voisin viettää juhlapäivää
jälleen maanantaina.

Lapsena harmittelin syntymäpäivän osumista loman alkuun. Kaverit olivat karanneet joka niemeen ja notkoon, mummolaan ja mökeilleen, joten syntymäpäiväjuhlat jäivät usein pienen piirin kakkukesteiksi. Isommalla iällä olen korjannut lapsuuden traumoja viettämällä jonkun kerran vähän suurempia kekkereitä. Ainakin kolmekymppisiä juhlittiin yhtä aikaa gradun kanssa, ja pari vuotta sitten yhdistettiin miehenpuolen kanssa voimat ja otettiin vastaan 70-vuotisonnitteluja. Ja mainita täytyy vielä sananmukaisesti ikimuistoiset 18-vuotiskekkerit, joihin kuokkavieraaksi saapunut ystävän ystävä on tätä nykyä kummityttöni äiti, ja minä taas äiti hänen kummitytölleen.

Lähestyvä juhlapäivä ei ole mikään pyöreä eikä edes puolipyöreä virstanpylväs, mutta ikää karttuu yhtä kaikki. Jos jotain olen kuluneina kuukausina oppinut, on se "sitten kun -elämän" välttäminen. Viisikymppisiä on tässä vaiheessa turha ruveta vartoomaan, jokainen täyttyvä vuosi olkoon yhtä suuri ilonaihe, jota on syytä juhlistaa kutsumalla ystävät koolle (vaikka jokunen tunti sitten väitin puhelimessa aivan toista.. mieli voi muuttua).

Joten..
Ystäväni, tuttavani, notkoissa ja saarelmissa, kesälaitumilla tahi vielä työn raskauttamina!
Tervetuloa keltaiseen kotitaloomme maanantaina 8.6. Juhlitaan yhdessä itse kunkin täyttyneitä vuosia ja alkavaa kesää!
Iltakuudelta napsautan kahvinkeittimen päälle ja mies aukaisee samppapullon. Frödingen täti on luvannut leipoa kakkua ja moilasen mamma niitä kuuluja karjalanpiirakoita. Kaikki tarjoillaan tyylikkäiltä paperilautasilta. Helikopteria, taikuria tai viittäsataa jätskiä emme tänne saa, emmekä muutenkaan stressaa. Älä siis stressaa sinäkään.
Jätä lahjomiset väliin (numerot on jo annettu, saitte kaikki pelkkiä kiitettäviä), ja tuo vain ihana itsesi! Dementikoille tarjolla ajo-ohjeita sähköpostilla.
Kiva jos ilmoitat tulosta, kuokkavieraat myös tervetulleita!
Tulkitaan kuuroille ja mitä tähän vielä lisäisi. Nähdään!

joka uniinsa uskoo..

Sairastumisestani koituneisiin hyviin asioihin kuuluu tuttavapiirissä virinnyt kiinnostus omaa terveyttä kohtaan. Naispuoliset ystäväni ovat sankoin joukoin rynnistäneet vuosikatsastukseen gynekologin pakeille, ja rinnatkin on muistettu tutkia omatoimisesti -ainakin muutaman kuukauden verran. Hienoa siskot, jatkakaa tutkimuksianne!

Rintasyövän yleisin oire on kyhmy rinnassa, mutta aina ei kyhmyä tunnu. Vasemman rinnan yläneljänneksessä, lähellä kainaloa tuntuneen patin lisäksi itselläni oli oireita, joihin olisi voinut tarttua aiemminkin. Pieni painontunne rinnassa ja maidonnousun kaltaiset tuntemukset olivat vain lieviä ja ohimeneviä oireita, jotka sivuutin hormonikiertoon kuuluviksi. Löytämäni kyhmynkin kuittasin rasvapatiksi, se kun tuntui niin tutulta ja siinä aina olleelta. En aikuisten oikeesti ajatellut itselläni olevan syöpää, edes silloin kun lääkäriaikaa itselleni varasin, vaan koin lähinnä suorittavani kansalaisvelvollisuutta. Tuudittauduin ajatukseen nuoruudesta ja siitä, ettei lähisuvussani ole tiettävästi ensimmäistäkään rintasyöpätapausta. Ja avioliiton kautta tulleita ei kai lasketa..

Munasarjasyöpä on petollisempi. Oireet tulevat hiljalleen tai jättävät tulematta kokonaan, ja syöpä löytyy useimmin, kuten itsellänikin, vaiheessa 3c, joka on toiseksi levinnein luokka. Syksyllä tunsin vatsakipua, ja se oli selkein oire. Tuolloin sen katsottiin johtuvat kuitenkin psyykestä, olinhan juuri saanut rintasyöpädiagnoosin- erehdyinpä itsekin luulemaan kummia tuntemuksia psykosomaattisiksi. Jälkikäteen mietittynä keksin myös viime kesältä pari tapausta, jolloin olisi kannattanut uhrata pari ajatusta terveydelle. Pyörän selkään noustessa piti huokaista muutenkin kuin rasituksesta -tuolloin tuntunut vihlaisu lantion pohjassa ei sitten johtunutkaan kohdun laskeumasta, kuten luulin. Eikä kesken pyörälenkin iskenyt vatsakramppi ollut vatsatautia. Jälkiviisaus on parasta viisautta..

Mielenkiintoisin oire oli uni. Reipas vuosi sitten näin hyvin todentuntuisen unen, jossa sain tietää sairastavani munasarjasyöpää. En muista unesta juuri muuta kuin sen toden tunnun, jonka vuoksi muistan käyneeni netissäkin seikkailemassa syöpäsivustoilla. Ensimmäistä mutten valitettavasti viimeistä kertaa. En yleensä muista uniani saati usko niihin, mutta tämä on jäänyt mietityttämään. Mistä uni tuli? Olisiko tuolloin kannattanut varata lääkäriaika varmuuden vuoksi, kertoa terveyskeskuksen ajanvaraukseen että on ihan unia nähnyt syövästä.. Ja olisiko noin selvällä oireella aika hellinnyt kaiken ruuhkan keskellä? Ja kirjoittaisiko lääkäri edelleen epikriisien alkuun, että "kyseessä aiemmin terve, asiallinen rouva..". Jaksaa muuten aina naurattaa tuo aloitus. Mitä jos joku kerta paperissa ei luekaan että asiallinen:) Ja minkälaista olisi olla epäasiallinen rouva? Tekisi melkein mieli kokeilla.

Mutta asiaan taas. Oireita voi siis olla monenmoisia, ja itseään kannattaa tarkkailla sillä tavalla sopivasti ja säännöllisesti. Omaan itseen kannattaa tutustua myös fysiikan tasolla, jotta osaa kiinnittää huomiota mahdollisiin muutoksiin. Intuitioon kannattaa myös luottaa, ehkä myös uniin? Olkaa valppaat. Tuntekaa itsenne, tarttukaa oireisiin ja tarvittaessa luuriin, varatkaa aika lääkäriin. Lääkärillä käydessä vaatikaa tarvittavat tutkimukset, sillä lääkäreidenkään sormenpäissä ei ole röntgenkatsetta, ja kaikki ylimääräiset tuntemukset vaativat tunnustelun lisäksi näköhavainnon.

Tässä terveiseni tällä kertaa. En totisesti toivo lisää jäseniä tähän syöpäklubiin, mutta totuus on, että varhaisessa vaiheessa löydetty syöpä on aina helpompi hoitaa. Tämän ymmärtämiseen ei tarvita lääketieteellistä koulutusta, vaan järkeily onnistuu ihan tällä naisen logiikalla.

puutarhaunelmia

Alkava kesä on seitsemäs kesämme keltaisessa kotitalossa, kotilehdossa. Joskin osuvampi osoite olisi kotipelto, kuten erääseen postin kuljettamaan joulukorttiin oli freudilaisittain lipsahtanut. Entinen maanviljelijä on korjannut elämänsä sadon, kun parkkeerasi traktorinsa talliin ja palasteli pellot tonteiksi. Jo ensimmäisenä kesänä saimme todeta, että näillä tuulisilla aakeilla laakeilla viljely ei lyö leiville. Puutarhan perustaminen vaatii erityistä sinnikkyyttä ja uskoa tulevaan. Sekä euroja.

Nurmikon siementä on 1800 neliön tontillemme kylvetty kymmeniä kiloja ja kertoja, viimeksi tänään. Multaa, turvetta, hiekkaa, soraa, haketta, kiviä ym eloperäistä ja elotonta ainesta on roudattu pihallemme milloin kuorma-autolla, milloin peräkärryllä, milloin säkeissä. Taimia on tilattu tai kannettu ruokaostosten kylkiäisinä lassilalta, aleniukselta, viherpihalta, säästökuopasta, prismasta, viherkeskuksesta, merikoskelta, hietasaaresta -ainakin. Pääpuutarhuri on kaivanut isommille istutuksille yli 80 kuoppaa, mihin lukuun tulee päälle vielä pitkät aitarivit kahden puolen tonttia. Lisäksi kukkapenkit, kiveykset, istutusaltaat, piharakennukset, terassit ja muu mukava puuhastelu kotipihallamme on vaatinut hikeä ja verta, välistä myös niitä kyyneliä.

Epätoivo on meinannut iskeä useampaan otteeseen. Ensimmäiset epätoivon kyyneleet eivät olleet kaukana, kun hartaasti odotimme sadetta haravoituamme priima-luokan nurmikonsiemenet maahan. Sade tulikin, rankkana heti kylvön perään, mutta tämän jälkeen esteri jäi viiden viikon kesälomalle. On selvä, ettei tämän kokoista pihaa voinut keinokastella viikkokaupalla, joten heinäkuussa pihallamme heilui heinän sijasta koko rikkakasvien kirjo. Nurmea on paikkailtu sittemmin joka vuosi useaan otteeseen, mutta edelleenkin pihallamme vihertyy varmimmin juolavehnä -tuo sitkas selviytyjä, jota ystäväni aikoo ehdottaa aseeksi aavikoitumista vastaan.

Kuivuuden lisäksi riesana ovat jänikset, joita olemme ruokkineet tunnollisesti joka talvi, suojauksista huolimatta. Ovelia otuksia ovat, osaavat nimittäin hypätä kantohangella, jolloin ulottuvat korkeammalle kuin mikään aita. Ja onpa nähty sellainenkin rusakko, joka on rysäyttänyt itseään kanaverkkoa päin, jolloin verkko on taipunut ja herkullinen omenapuun kuori on saanut kyytiä. Se, mikä jäniksiltä jää maistamatta, kelpaa myyrille. Viime vuoden kehuttiin olleen "hyvä" myyrävuosi, miltä kantilta tuota hyvää sitten tarkasteleekin. Orapihlaja-aitaamme on tullut myyrien ansiosta muutama kulkuaukko naapuriin, ja ainakin yksi pihlajanraato päätyy kompostiin.

Eläinkunnan lisäksi ihmisistäkin on riesaa. Poikien jääkiekkopeli ei pysy millään asfalttialueella, vaan pelikenttä pakkaa laajentumaan kukkapenkin puolelle. Ei uskoisi, että ainavarman vuorenkilvenkin saa tapettua kun tarpeeks sitä talvella tallaa. Kuvan ottamisen jälkeen olen perannut kukkamaastani neljä jätesäkillistä kuolleita lehtiä, ja tällä hetkellä näky on kutakuinkin toiveita herättävä. Samoin kuin nurmikkomme, jossa lumileikkien aikaansaama jääpolte on häviämässä joka keväistä taisteluaan vihreydelle.

Toiveikkain mielin olemme jälleen pääpuutarhurin kanssa käyneet talikon varteen, tai pikemminkin siten, että miehelläni on lapio ja talikko, itselläni istutuslapio ja hara. Rintaleikkauksen aiheuttamat fyysiset rajoitteet selventävät entisestään työnjakoamme puutarhassa. Vasemman käden kuormitusta tulee välttää samoin kuin infektioita, mistä syystä olen kylvänyt kaikkialle puutarhahanskoja -paljain käsin puutarhahommat ovat ehdottomasti kiellettyjen listalla. Rajoituksista huolimatta pihahommat ovat täydessä käynnissä. Tänä vuonna uuden kodin ovat saaneet jo yksi siperian pihta, terijoen salava ja pallotuija sekä viisi isotuomipihlajaa. Mansikkamaa sai muovit ja kohta myös mansikantaimet, salaatti ja ruohosipuli näyttävät jo itävän. Tästä tämä taas lähtee. Ja jos epätoivo meinaa iskeä, kaivetaan muutaman vuoden takaiset perhealbumit esille ja tutkaillaan miltä pihalla näytti vuonna 2003, 2004...