karmeita prosentteja

Varsin mainio hoidon jälkeinen päivä. Aamulla heräsin vähän epämääräiseen oloon, joka tosin saattoi näin tottumattomana johtua lääkkeen sijasta puolista lasillisista hehku-, puna- ja kuohuviiniä. Primperan ja nukkuminen puoli kahteentoista auttoi asiaa mukavasti, samoin seitsemän kilometrin sauvakävely pikku pakkasessa. Kortisoneja en suinkaan ole unohtanut, joten nukkumattia saanee tänä iltana odotella pikkutunneille saakka. On tuosta piristyslääkkeestä hyötyäkin: kerrankin uuten vuotena puolille öin valvominen ei tuntunut tiukalta urheilusuoritukselta.

Eilen sairaalassa kyselin ihan uteliaisuuttani, käykö polilla hoidossa muita alle nelikymppisiä munasarjasyöpäpotilaita. Ei käy, ei. Turha siis odotella ikätovereita hoitokavereiksi huoneeseen, ja kyllähän meillä juttu luisti hyvin viime kerralla tutuksi tulleen 74-vuotiaan entisen maatalon emännän kanssa. Tässä iässä kahden syövän kantajana olen siis todellinen tilastoharha. Kolmenkymmenen vuoden hoitajakokemuksella syöpähoitajani ei muistanut edes toista potilasta, jolla olisi rinta- ja munasarjasyöpä yhtä aikaa akuuttina ja hoidettavana. Pari ikäistäni munasarjasyöpäläistä hoitaja muisti vuosien takaa, epäili heidän olevan seurantapolin asiakkaina, kun ei ole hoidoissa näkynyt. Toivoa sopii.

Harvinaisen tilanteeni ymmärsin jo aiemmin, ja hakeuduin perinnöllisyyspoliklinikalle tutkimuksiin. Sepä olikin erilainen lääkärikäynti. Ei paitaa pois, ei muita tutkimuksia kuin sukutaustan selvittäminen ja ulkomaisen perinnöllisyyslääketieteellisisen kirjallisuuden selailu kaavioineen, pyöreän pöydän ääressä, vierekkäin lääkärin kanssa istuen. Aika outo tilanne, lääkärissä käynniksi. Sukutaustasta aloitettiin, olin jo etukäteen tehnyt sen eteen salapoliisityötä. Syöpäsairasta sakkiahan sieltä löytyi. Sukupuun yksi oksa näyttää kovin tummalta: perheen yhdeksästä sisaruksesta viisi sairasti syöpää,kuka missäkin. Muitakin yksittäisiä syöpätapauksia tuosta samasta oksasta roikkui, ja näiden takia lääkäri piti sukuamme potentiaalisena "familiaarisena" syöpäsukuna.

Familiaariset tekijät ovat vielä tutkimusasteella, eikä niitä voi seuloa, kuten jo tunnettuja BRCA1 ja BRCA2 -geenejä. Rinta- ja munasarjasyövän esiintyminen samalla ihmisellä kuitenkin viittaa geenin olemassaoloon, ja vaikkei suvusta löytynyt muita kyseisiä syöpätapauksia, viittaavat myös vatsan alueen syövät geenin mahdollisuuteen. Sain kuulla, että ns. Vahteriston kriteerejä käytettäessä todennäköisyys jomman kumman geenin löytymiseen "neuvottavalta" (eli minä) on peräti 49%. Siksipä mielelläni luovutin pari putkea verta hollantiin lähteväksi, jossa tarkat tutkimukset vievät useamman kuukauden. Tässähän kokee jo saavansa vastinetta verorahoille!

Toivoa kuitenkin sopii, etten kyseisiä geenejä kanna. Itsellenihän sillä ei mitään merkitystä ole, mutta lähisuku ja lapset ovat seuraava huolenaihe. Ykkösgeenin kantajalla on 80% riski sairastua munasarjasyöpään ja 50% riski rintasyöpään elämänsä aikana. Eli käytännössä geenin kantaja sairastuu jossain elämänsä vaiheessa ainakin jompaan kumpaan syöpään. Kakkostyypin geenissä prosentit olivat hieman kauniimmat ja sairastuvuusviivat iän mukaan loivemmat. Hurjaa, silti. Mutta se lääketiede, siihen laitamme toivomme.. mitä uusia mahdollisuuksia syövän seulomiseksi ja varhaiseksi hoitamiseksi onkaan luvassa. Ja parantamiseksi!