käsitöidä

Syksyllä, heti syöpätaipaleeni alkajaisiksi, etsin aiheesta kirjotettuja omakohtaisia kirjoja. Luin lähes ahmimalla niina revon arpi-kirjan, sirkka garamin rintamalla, katelijne van heukelomin rinta rinnan ja satu hassin tukka hattuhyllyllä. Lukemista odottaa vielä kirja-alesta hankittu kluunin vaimo kävi lääkärissä. Selviytymistarinoita -niitähän sitä hakee. Ja niistä uskoa omaankin selviytymiseen. Ihme kyllä, omakohtaisesti kirjoitetut tekstit eivät aiheuta ahdistusta, vaan ehkä jopa kirkastavat omia ajatuksia, ja käytettäköön parjattua mutta osuvaa nykytermiä: voimaannuttavat.

Adam wishartin kirja joka kolmas -matka ihmisen ja syövän yhteiseen historiaan, oli hieman erilainen lukukokemus. Kirjan kirjoittaja, aikuinen poika, tekee iäkkään isänsä vierellä matkaa syövän maailmaan, itse taudin ja hoidon historiaan. Todella mielenkiintoisia näkökulmia! Syöpä ei todellakaan ole mikään nykyajan vitsaus, vaan pahanlaatuisia kasvaimia on sairastettu ihmiskunnan historian alkuhämäristä asti.

Mielenkiintoinen oli katsaus menneisiin syövän syy -teorioihin. Ja liekö nuo kaikki syy-ajatelmat niin menneitäkään, sillä eihän nykytiedekään ole kyennyt löytämään muuta kuin sairaudelle altistavia aineita ja tekijöitä, geenejä ja kemikaaleja. Joten kaikenlaiselle spekuloinnille ja näennäistieteelle löytyy edelleenkin ovenrakoa. Paha sappi, mustat nesteet elimistössä, nielty kiukku, itkemättömät itkut, valvotut yöt.. Tätä kaikkea taitaa itse kunkin vinttikomerosta löytyä, kun tarpeeksi etsitään.

Sapen kiehuttaminen ja vanhojen kaivelu ei tunnu mielekkäältä tavalta pyristellä eroon sairauden pauloista -jätetään menneet sikseen. Paljon hauskemmalta kuulosti em. kirjassa ja luonnonlääketieteessä esiin tuleva ajatus tukahdetusta luovuudesta. Tukahdutettu kuulostaa kovin dramaattiselta, kysehän on vain omista valinnoista ja arkipäivän kiireistä -kenen perheenäidin peruseloa voisi kutsua luovaksi? Ellei luovuudeksi lasketa ruuan jatkojalostusta, siivouksen organisointia tai kyyditysaikataulujen tekemistä lasten harrastuksiin:)

Mutta juuri nythän minulla on se monien kaipaama välivuosi elämästä, jolloin voi keskittyä puuhaamaan juuri kaikkea sitä luovaa, mihin aiemmin ei muka ole ollut aikaa: kirjoittaa ja käsitöidä. Pikemminkin kuin syöpää, hoidan näillä luovilla toiminnoillani henkistä kanttia, mutta toimii, toimii. Kirjoittaminen ei tosin ole edennyt vielä tätä nettipäiväkirjaa pitemmälle, mutta aikomus on.

Käsityöt sen sijaan on jo kaivettu esille, ja villapaita lämmittänee itseäni ehkä jo tänä talvena. Sillä, koska nyt on aikaa, ei neulotakaan mitään perusneulosta, vaan palmikoidaan kolmella eri tahtiin kulkevalla letillä. Lupaan laittaa kuvan tänne valmiista paidasta, ellei sille käy, kuten monelle muulle hyvin alkaneelle projektille: reippaan puolen välin jälkeen se kulkeutuu pahvilaatikkoon, joka kantaa nimeä "kauneimmat keskeneräiset käsityöni". Vaikka, sielläkin, lienee sen tarkoitus täytetty, luovana prosessina..