pekkasia

Pohdittiin miehen kanssa, pitäisikö peltosen päiväkotipaikka muuttaa osa-aikaiseksi, ja päätettiin jo niin tehdä, mutta asia ei ole päätöksestä edennyt. Seuraava askel olisi varmaan tilata kunnanvirastosta kaavake, jolla toimenpiteen voi suorittaa.. Saamattomuus ei ole uutta, moni muukin asia jää mietinnän alle ja sieltä unohduksiin. Pitkittyneitä projekteja ovat mm. lukuisat kalustehankinnat ja vakuutusten tai tavarantoimittajien kilpailutukset sekä luomupiiriin liittyminen. Ilmankin on nääs pärjätty.

Päiväkotipaikan muuttaminen osa-aikaiseksi toisi vaan selvää säästöä joka kuukausi. Syksyn tarhapäivistä peltsi kirmasi ehkä puolet päiväkodissa. Toinen puoli oli sitten flunssakaranteenia kulloin kumminkin päin, tai sitten välttelimme vesi-entero-parvo- ja pervorokkoja, mitä niitä lastentauteja milloinkin kulmilla liikkuu. Välillä pidimme myös ihan rehellisiä luppopäiviä -kuten eräs ekaluokkalainen, joka jätti eräänä aamuna saapumatta kouluun. Kotiin hädissään soittavalle äitille hän tuumasi, jotta "pirän tässä yhen pekkaspäivän".

Ja mikäs niitä pekkaspäiviä pitäessä. Mukavaa kolmevuotiaan kanssa on kotosalla olla, vaikka päiväkodin kasvattavaan ja sosiaalistavaan vaikutukseen lujasti uskonkin. Peltonen on taipuisa luonne, joka on unohtanut uhmaiän (kompensoituu ehkä kymmenen vuoden kuluttua?), ja jonka kanssa on jo suhteellisen helppo liikkua maailmalla = kotiäitipiireissä eli kylässä, kaupassa, kerhossa ja kaupungilla.

Lähikaupassa olemme tuttuja, muillekin kuin myymälänhoitajalle. Eilinen kauppareissu meni näin. Neiti otti omat kärryt, lähti seuraamaan edessä kulkevaa rouvaa, ja napsi kärryynsä kaikki tuotteet, mitkä edelläkulkijakin. Kunnes äiti ehätti paikalle ja palautti munkki- ja perunapussit sekä hiillosmakkarapaketit takaisin hyllyyn. Äidin juuttuessa tekemään tiukkaa valintaa sika-naudan ja paistijauhelihan välillä, luki peltonen kovaan ääneen murojen tuoteselosteita, "on maitoo on munnii on lakkootia, ei voi ottaa". Yllättäen sopivin muropaketti oli suklainen imellys, ja vasta tiukkojen neuvotteluiden jälkeen paketti saatiin vaihdettua astetta terveellisemmäksi.

Päästiin jo kassalle saakka, missä neiti kertoi koko kaupalle, että "isona mäkin juon tota kaljaa ja kahvia, nyt mää juon pillimehua" (edellä olevan rouvan ostosten kommentointia). Myymälävarkaan alku yritti vielä salakuljettaa kassan ohi joulukonvehtirasian, mistä kiinni jäätyään uhkasi lähteä yksin kotiin. Pysähtyi kuitenkin kotimatkallaan tutkimaan vielä kaupan eteisessä olevaa lehtihyllyä, jonka ääreen unohtui kyyköttämään siksi aikaa, kun pakkasin ostoksiamme. Hiljaisuus olikin enteellistä, sillä kohta kuului kovalla äänellä "nyt tuli jotain housuun". Ja tilanneselostus jatkui "se on varmaan kakkaa".

Episodeja siis päiviimme mahtuu, mutta kolmannen lapsen ollessa kyseessä niihin suhtautuu aika lunkisti. Tilannekomiikkaa ja arjen piristystä, sitä tämä on. Ja housupyykkiä.