perjantai 1. lokakuuta 2010

arkea ja yksi pissajuttu

Ystävä pistäytyi ovensuussa matkalla työmaalle ja toi matkassaan kassillisen itsekasvatettuja punajuuria ja pottuja. Aamutuiman hetkenä pohdimme yhdessä, mihin aika oikein juoksee, se kun tuppaa juoksemaan vähintään yhtä lujaa kuin pienten lasten äiti, päiväkodin, työpaikan ja lähikaupan muodostamassa ikuisessa kolmiossa. Kolmiossa itsekin pörränneenä tunnustan suoraan, että kyllä tässä sairaslomassa on todella ne puolensakin, veriarvojen ja hoitokunnossa pysymisen lisäksi. Äiteellä on kerrankin aikaa tehdä, olla, kuunnella -kaikkea rauhassa. Iltapäivisin keittiön pöydän ääressä vietetään unohtumattomia hetkiä (ihan mukaviakin useimmiten) sen sijaan, että vastaisin puhelinhäiriköille joo joo ja ei ja onko läksyt varmasti tehty ja maito laitettu takaisin jääkaappiin.

Töissä ollessa en pysyisi neiti viidesluokkalaisen vauhdissa edes ajatuksen tasolla. Tänä syksynä kujamme touhukolmikko, neiti etunenässä, ovat suunnitelleet, mainostaneet ja järjestäneet jo pihakirppiksen kotipuistossamme sekä puuhakerhon alueemme leikki-ikäisille. Suositulle puuhakerholle on luvassa jatkoakin, mutta sen lisäksi paperilla on suunnitelmat vielä ekaluokkalaisten tanssi- ja leikkikerhoon koululla. Näppäriä neitokaisia on pyydetty myös järjestelyavuksi tätiyhdistyksen tapahtumiin ja varainkeruuseen, enkä epäile ollenkaan näidenkään sujuvuutta.

Tässä äidin-hikeä pyyhkiessäni ystävä muistutti minua siitä kuuluisasta puusta ja sen omenoista. Olisikohan tämä punaista kanelia vai kenties huvitusta? Joka tapauksessa ainakin tänä vuonna sato on ollut runsas. Että onneksi tällä äidillä on myös yksi pallopoika, jonka viikottainen toiminnantarve täyttyy kolmista reeneistä ja parista pyörälenkistä absille, ja joka muutoinkin tyytyy lähinnä hymyilemään akkarinsa takaa siskosten puuhille. Ja josta on vielä kovasti apuakin, kiitos yläasteen kotitalousläksyjen.. viikonloppuna meillä on luvassa nakkisoppaa:)

Koulupäivän jälkeisen välipalahetken päätteeksi alkaa trafiikki, ellei se ole alkanut jo ennen sitä, toisinaan kun keittiönpöydän ympärille kokoontuu kälätyksen määrällä mitattuna koko serranon perhe. Iltapäivän aikana ovikello soi keskimäärin parikymmentä kertaa, rappusissa kulkee omia ja vieraita viisivuotiaita ja esimurkkuja, mukavia ja tuttuja kaikki. Kaikille kulkijoille, yläasteen pitkätukkapojista naapurin tätiin peltonen keittää kahveet kotinurkkauksessaan, ja jokaiselle vieraalle neiti muistaa myös esitellä uuden sänkynsä. Saattaapa vielä kehottaa vierasta kiipeämäänkin sinne, se kun on "isojen tyttöjen sänky". Samalla viattomuudella moni ovensuussa pistäytyjä on kuullut, että meidän äitillä on muuten peruukki.

Niin. Moni on aloittanut hieman arkaillen kysymyksen, että "miten lapset ovat ottaneet..?". Mitä siihen voisi vastata? Ehkä kaiken tuon, mitä edellä. Hyvin. Normaalisti. Luonnollisesti. Äidillä on taas syöpä, äiti saa taas solumyrkkyjä, äidillä lähtee hiukset, äiti on kotona. Lääkkeet tuhoavat syöpäkasvaimen, hoitojen jälkeen hiukset kasvavat ja äiti palaa töihin. Preesens ja futuuri. Näistä kahdesta nykyisyys on kuitenkin lapselle paljon tärkeämpi, ja tässäkin suhteessa meillä aikuisilla olisi opittavaa. Voi miten meillä onkaan vielä matkaa lapsen kaltaisiksi!

Niin ne aamun tuliaisjuurekset. Ne minä pilkoin, keitin hartaudella ja soseutin keittopohjaksi. Lapsethan arvostavat, kun äidillä on aikaa kokata ravitsevaa ja monipuolista ruokaa:) Syksyllä on kokeiltu jo kaalilaatikkoa, kasvispaistoksia ja keittoja, kuten työkaverin tuliaisista syntynyt sosekeitto, joka luonnollisesti herätti hetisiltään ihastusta koulustapalaajien keskuudessa. Isommat houkuttelin syömään keiton aurajuustonokareen avulla, ja halulla nämä sitten soppaa pistelivätkin, mutta peltoselle piti keksiä lisähoukuttimia. Lupasin viimein, kokemuksiini nojaten, että kun reippaasti syö koko lautasen tyhjäksi, muuttuu pissa punaiseksi. Ja sitä punaista pissaa on nyt odotettu hartaasti pönttöön ilmestyväksi kohta pari päivää. Pahuksen geenimuunnellut kasvikset.. pitääkö tässä turvautua karamelliväriin jottei menettäisi uskottavuuttaan:)

13 kommenttia:

Piuku kirjoitti...

Imperfekti, preesens ja futuuri - niillä mennään!

Leppoisaa arkea kaikkine mausteineen.
Halit!

Tee kirjoitti...

Pissajuttuja, hih ;) Punaisesta pissasta tulee mieleen CEF - samaan aikaan kun sitä punaista litkua tippui kädestä sisään, sitä tuli jo toista reittiä ulos..

Voin kyllä kuvitella, että tuo toinen kierros ei enää lapsia niin hätkähdytä, kun itse osaatte olla rauhallisia ja luottavaisia - ja ensimmäisestä iskusta on selvitty vallan urheilukuntoon. Epäilemättä lapset osaavat arvostaa terveellisiä kotitekoisia kasvisruokia ;D On teillä kyllä trafiikkia..

Adelhaid kirjoitti...

Kuulostaa siltä, että osaat nauttia tavallisesta arjesta. Mukavaa, että lapset ottaa sairastumisen mutkattomasti.

Värikäs pissa on aina hauskaa. Meillä 2-vuotiasta kannustetaan pissaamaan pottaa värikkään pissan toivossa, tuleeko tänään punaista, keltaista, sinistä vai vihreää. :)

Anonyymi kirjoitti...

Lapsiperheen viikonloppua vietetään meilläkin, kun 8v ja 10v pojat rymistivät sisään mukana kitara, repussa pianovihot, ensi viikon läksykirjat (on kuulema matikan, ympän ja ranskan kokeet) ja sen lisäksi ainakin 10 kohdan ohjelmaluettelo kaikesta siitä mitä tehdään. Miesväki lähti juuri temppupuistoon ja minä jäin tekemään padallista kalakeittoa. Siitä voi sitten ottaa aina kun tulee nälkä.
Täällä etelässä on aivan upea syyssää, toivottavasti sielläkin paistaa aurinko, terveisin Kaiju

Nina kirjoitti...

Lasten maailma on tosiaan niin luonnollinen, tätä hetkeä. Oma suhtautuminen ja muiden läheisten ihmisten vaikuttaa eniten ja luo sen perusturvallisuuden. Teilläkin kuullostaa homma siltä, että asia on hanskassa:)

hmm..ja tosiaan...katu-uskottavuus häviää jos et kiiruusti keksi tuohon pissakuvioon jotain...auttasko esim pikkuloraus vesivärivettä niinku vaivihkaa pönttöön ku muka kurkistat joko tuotos on värjääntynyt??:)ja sitä ennen olet käskenyt hieman lisää maistaa ko keittoa:)

betty kirjoitti...

Ihanaa lapsiperheen arkea, juuri sitä elämää isolla E:llä. Puolensa tosiaan kaikilla asioilla, kun nyt saat olla läsnä lasten arjessa tauotta. Ja ihanat tuliaiset ystävälläsi, itsekasvatetut !

Meilläkin portaissa tulee vastaan teinejä, ja jaksan ihmetellä miten ovatkin yhtäkkiä muuttuneet lapsista nuoriksi. Kuinka se käykin niin äkkiä.

Ihanaa arkea, ihanaa viikonloppua !

rk kirjoitti...

On se niin nätti ja iloinen tuo Tiinarouva-ope-äiti blogin uudessa kuvassa! Kiva kuva.
Olikos mulla muutakin asiaa? No ei sit kai. Hyvää preesens-elämää, voi hyvin!

Kitsune kirjoitti...

Lapset, nuo onnekkaat, osaavat elää siinä preesensissä. Me aikuiset tuppaamme kiirehtimään futuuriin tai roikkumaan imperfektissä...

Tee, yäk, älä puhukaan CEFistä. Vieläkin tekee huonoa kun aloit tuosta väristä selostaa. Taitaa camparit jäädä multa jatkossa pulloon.

Tilu kirjoitti...

Meillä ei pojille vieläkään maistu mikään vihreä ja terveellinen. Ehkäpä niillä iän myötä makuaistikin kouliintuu hyväksymään uusia makuja.
Hyvin sinulla on tainut alkaa hoitojakso ja kuulostaa, että melko hyvin olet voinutkin, hieno juttu. Tsemppiä jatkoon!

Kiara kirjoitti...

Tulinpahan vain vilkuttaan, että luin kirjoituksesi. Sen kummempia kommentointeja en osaa jättää tänään - täysin jumitus päällä aivoissa näemmä, pitkäkestoisesti vieläpä.

olga kirjoitti...

Enpä voinut minäkään pissajuttua sivuuttaa, tulee mieleen cef, kohtahan se on taas edessä. Yäk :( Se on kyllä vaan jännä miten elämä jatkuu sairauksista huolimatta. Perheen arki pyörii. Meillä viidesluokkalainen on kyllä välillä tosi huolissan, kun Äiti on huonossa kunnossa. Siinä sitten rauhassa jutellaan taas miksi näin on. Kumpa oppisi elämään enemmän hetkessä, niinkuin lapset, eikä liikaa murehtisi tulevaa.

tiina kirjoitti...

Vilkutus!

Kyllä nämäkin punajuuret näköjään toimivat, ainakin uunissa kypsennettyinä:)
Enkä edelleenkään haluaisi sitä ceffiä kokea.. hih tuolle camparille. Osastolla hoitajat naureskelivat, että joskus hekin aiheuttavat pahoinvointia. Että on kuulema marketissa käynyt niinkin, että vanha potilas on joutunut juoksemaan naistenhuoneeseen nähdessään tutun hoitajan..

Täällä on taas talo täynnä. Viereisessä huoneessa on viiden tytön kauppaleikki, viidesluokkalaiset ja viisivuotiaat yhdessä.. homma ei kuitenkaan kuulosta sujuvan ihan nuotilleen joten täytyy lähteä pistämään osa joukosta pihaleikkeihin.

Ja kohta kahavin keittoon.. suloista sunnuntaita kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Hiukan kohotin kulmiani tuossa otsikon "pissajuttu" -kohdassa - että mitäs nyt on tiedossa - mutta turhaan. ;)

Heh, monikohan on oksentanut meikäläisen nähdessään, esim perjantain kauppareissulla. Toivottavasti ei monikaan. =)

Oih, oikein kunnon kasviskeitto valkosipulilla höystettynä kyllä maistuisi. Siihen lisänä vielä itse leipomat lämpimät sämpylät ja ulkona viilentyvä, kirpeä syksykeli. Oih, sitä arjen luksusta oikein parhaimmillaan!

Mukavaa viikon alkua Tiinalle ja muille lukijoille!