tiistai 6. huhtikuuta 2010

pääsiäismuistoja


Olipas outoa viettää kotipääsiäistä. Viimeiset viisitoista vuotta pääsiäispyhät olemme tavanneet viettää kainuun maisemissa, mukavassa seurassa hotelli mummilan upeiden palveluiden ja ulkoilumaastojen vieressä. Pääsiäisperinteen rikkomiseen on tarvittu painava syy, eikä tämänvuotisen noroloropääsiäisen lisäksi tule mieleen kuin kaksi muuta kotipääsiäistä.



Yksitoista vuotta sitten syymme painoi neljä ja puoli kiloa, ainakin neuvolakortin mukaan, ja odotti ensimmäistä omaa juhlaansa. Ristiäiset pidettiin viikko pääsiäisen jälkeen, ja juhlapyhät kuluivat pienimuotoisen kotijuhlan suunnittelussa ja valmistelussa. Kana-aurajuustovuokaa, rahkaa ja vaaleanpunaiset servetit, puutarhalta kaksi kukkalaitetta ja painetut ristiäisohjelmat..


Vasta-avatusta marketista kannoin elämäni suurinta ruokaostosta, viittä ruokakassia, mutta tärkein oli unohtua pakkauspöydän viereen. Samaan aikaan kun kassa huusi "rouva teiltä taisi unohtua jotain", muistin itse juhlakalun jääneen ostoskärryihin nukkumaan. Neiti keväämme oli parikuinen ja esikoinen puolitoistavuotias, univelkaa oli varmasti yli luottorajan ja elämä vauvaperheen suloista sumua.. kerrankos sitä lapsensa kauppaan unohtaa. Väsystä huolimatta muistan auringon paistaneen, ja kerrostalokolmiossa eli onnellinen pikkulapsiperhe, nautti juhlapyhän suomasta yhteisestä vapaasta ja söi pääsiäismunia.



Toinen painava syy kotipääsiäisen viettoon syntyi kellokeskiviikkona, kuusi vuotta myöhemmin. Tällä pääsiäispupulla ei ollut kiire maailmaan, eikä senkään jälkeen yhtikäs minnekään, edes syömään saatikka kotiin. Uni maistui pikkupupulle paremmin kuin ruoka, ja kotiinlähtö sairaalasta viivästyi päivällä liiallisen painonlaskun takia, mutta lankalauantai-iltana saatiin pienokaisen kanssa yhteispelillä toivottu punnitustulos. Vasemmasta, oikeasta, pullosta ja vielä vähän lisää, nopeasti vaa'alle ennen kuin ehtii pissata... ja kotiutuslupa myönnettiin.

Vaikka pääsiäinen oli aikaisin, olivat tiet sulat, ja maa tuoksui märälle mullalle kun saavuimme kotitalomme pihaan. Pääsiäispäivänä paistoi aurinko, ja kaikista ulkoilutuskielloista huolimatta pupulle puettiin siskolta peritty lila nuttu, pakattiin kärryyn ja kierrätettiin kotikujamme ympäri pari kierrosta. Ylpeät isoveli ja -siskokin saivat työntää osan matkaa. Vaunuun kurkkijoita ja onnittelijoita riitti kunniakierroksellemme, ja vauvakahveja keiteltiin ensimmäisen kerran jo pääsiäismaanantaina. Mikä ihana pääsiäinen!


Kotialbumin kuvia katsellessa mielessä häivähtää ihania muistoja, mutta yksi harmaakin ajatus pyrkii välillä esille. Tuolla sairaalavuoteella, niin tuolla kärrylenkillä, pääsiäispöydässä, ristiäisjiuhlassa "kaikki oli vielä hyvin". Hus hiiteen tuo sana "vielä", ja lisätään siihen päälle päätteeksi preesenskin. Kaikki oli hyvin ja on edelleen. Ei yksi (tai no kaksikaan) syöpää saa tehdä elämästä jotenkin surkeampaa, ei. Kaikki oli hyvin: Kuinka sykähdyttäviä kuvia meidän albumissamme onkaan! Ja kurkotetaan sinne futuuriinkin: Kuinka ihania kuvia sinne laitetaankaan tulevina vuosina!

9 kommenttia:

Kiara kirjoitti...

Voi kuinka liikuttava teksti. Jäin miettimään omien lasteni syntymää, varsinkin esikoista, talvivauvaa, jonka ristiäisiä vietettiin pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna :)

Kuinka erilaista elämä olikaan silloin. Kaikki tämä tieto edessä. Ja meillä siis ei nyt isoja mullistavia elämänkäänteitä ole ollut. Mitä nyt miehen krooninen sairaus, joka on tuottanut fyysistä tuskaa (pääasiassa hänelle), psyykkistä angstia (toivottavasti vain meille aikuisille, ei niinkään lapsille) ja taloudellista piinaa. Toisaalta mies on viettänyt pitkiä aikoja kotona, lapsille on ollut isästä seuraa ihan erilailla ku mitä olisi ollut, jos hän olisi kulkenut säännöllisesti töissä. Puolensa ja puolensa.

Aurinkoista kevään jatkoa ja futuuria toivotellen!

Tee kirjoitti...

"Vasemmasta, oikeasta, pullosta ja vielä vähän lisää, nopeasti vaa'alle ennen kuin ehtii pissata... ja kotiutuslupa myönnettiin." - Hih, taattua Tiinaa ;) Sun blogissa olisi hyvät ainekset kirjaan.

Tee kirjoitti...

PS. Unohtui mainita, että söpöt lapset tuossa kuvassa.

Anonyymi kirjoitti...

Mekin olemme kerran viettäneet pääsiäistä ihanaisessa kotikylässämme, kun oli niin hyvä syy:) Ihanan pieniä nuo teidän "teinit" tuossa kuvassa...
t.Pirre

Kitsune kirjoitti...

Silmännurkkaan livahti kyynel teidän pääsiäisperinteistä lukiessa. Mutta kaikesta päätellen ovat myös synttärionnittelut paikallaan. :)

betty kirjoitti...

Ihania ihania kultaisia muistoja. Rupesi tekemään mieli kaivaa valokuva-albumi kaapista esille. Minunkin jo pesästä lentänyt vauvani viettää ajoittain myöhäisenä pääsiäisenä synttäreitä.

Ja ihanaa futuuria, paljon uusia elämäntäyteisiä valokuvia !

tiina kirjoitti...

Kiitos kommenteista ja kehuista:)

Söpöjä ovat, kuvassa ja edelleen, kun vain etsii sen söpöyden sieltä ylipitkän rasvaletin takaa (esikoinen) ja tuulenpuuskien välistä (neiti kevät). Peltosenkin söpöys oli tänäiltana aavistuksen hukassa, baletti-ilta taisi viedä neidin voimat.

Kiara osui hyvään aiheeseen, josta on pitänyt kirjoittaakin: ei syöpä ole ainoa elämää mullistava asia. Krooninen sairaus on pysäkki siinä missä syöpä, onnettomuus tai läheisen yllättävä poismeno. Tai vaikka avioero. Vaikea näitä olisi arvottaa, jokainen jättää jäljen, toinen pysyvämmän, toinen syvemmän.

Hm.. vaikka albumista kirjoitinkin, löytyy valtaosa kuvistamme vielä sähköisistä tiedostoista... niiden järjestelemiseen ei riittänyt vuoden sairasloma. EI SILLÄ ETTÄ HALUAISIN UUDELLE SAIKULLE JÄÄDÄ (tämä tiedoksi kohtalolle joka lukee tekstejä tuossa selän takana).

Ihania valokuvia meille kaikille omiin albumeihimme!

rk kirjoitti...

Oih ja voih - söpöjä lapsia! Ja söpö on se pinkkiin verhoutunut hahmo lasten takanakin. Joskus on todella mukava tehdä aikamatkaa kuvien kanssa taaksepäin, matka sekin. Itse kuvaan mielellään "tilanteita" ja nyt digiaikaan ei ole esteitä, kun delete on niin helppo. Kuvia ei tule tulostettua ja sitten miettii, että mitenköhän niille käy. Oikein vanhat kuvat, ne mustavalkoiset valokuvaamoissa otetut, ovat niin huippulaatuisia, että kestävät ja pitävät värinsä sukupolvelta toiselle. Mitenköhän nämä kovalevyt?
Harmi kun ette päässeet odotetulle pääsiäismatkalle, mutta ehkä hotelli mummola on auki kesälläkin.
Uusia lomia odotellessa, terveisin, ärkoo

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihana kuva!!

Ihan tulee mieleen Esikoinen silloin kuusi vuotta sitten meidän luokassa kertomassa pikkusiskostaan. Isi oli tulostanut ekaluokkalaiselle kuvankin mukaan ja se kiinnitettiin esittelykierroksen jälkeen taululle. Onhan siskon saaminen sellainen uutinen, että pistettiin siinä suut muikeiksi, elo makoisaksi ja syötiin tikkarit koko porukka. Hauska hetki.

Joku Esikoisen luokkakaveri sai myös pikkusisaruksen samalla viikolla, en vaan muista kuka se oli... Tuplajuhlaa siis oli. :)

Ihanat poppoot, se meidän luokka ja tämä teidän katras!

Aurinkoa kevääseen!

rt.Leena