perjantai 19. maaliskuuta 2010

kauniita maisemia

Puolen päivän jälkeen kirjoitin käsi täristen kasan viestejä, kaikissa sama teksti: "Ihanat tulokset heti tutkimuspöydältä päästyä: tutkakuvat kauniita ja syöpäarvo 9 eli normaali. Iloisin mielin, tiina ja mikko." Puhelin piippaili heti kohta vastausten merkiksi ja rupesin lukemaan hymynaamoilla koristeltuja onnitteluja. "Mahtavaa, yes, jihaa, herkistävää, ihanaa leijonat ihanaa". Olo oli kuin olympiasankarilla, ja sellaisena se saa luvan pysyäkin seuraavaan kontrolliin. Ihanaa!

Keskusröntgenin jukka ja syöpäpolin marianne poistivat vatsastani kaikki ePäpesäkkeet kätevästi pelkän ultra-anturin avulla. Anturi liikkui kylkikaaresta arpea pitkin alavatsalle ja takaisin, sitten vielä sama varjoaineen kanssa: maksa siisti, vatsanpeitteet pehmeät eikä vatsaontelossa nestettä. Puhtaankauniit maisemat näkyivät gynen ultrassa eri perspektiivistä, ja marianne oli tyytyväinen. Syöpäarvokaan ei ollut noussut, lääkäri ja hoitaja kertoivat kilvan, että yhdeksän on aivan sama kuin kuusi, relax nyt vaan rouva. Rouva lupasi relata.

Mariannella ei ollut edes kiire, vaikka odotushuone oli täynnä potilaita. Rennossa ja huojentuneessa ilmapiirissä muistin mielen päällä pyörineet kysymykseni ilman lunttilappua, ja lääkäri vastaili pitkäsanaisesti perustellen. Ei, geneettisperäinen syöpä ei nykytutkimuksen mukaan uusiudu sen herkemmin kuin normisyöpäkään. Suolistosyöpämarkkeria voidaan tosiaan ruveta seuraamaan, mutta lähinnä abdominaalisen residiivin varalta. Ei, ei ole syytä olettaa, että geenimutaatio aiheuttaisi muita syöpiä, vatsan alueella tai muuallakaan.

Marianne uskaltautui pohtimaan ääneen myös uusiutusriskiä, kun vähän johdattelin siihen suuntaan. Niin, sytologinen luokka on viisi eli ärhäkintähän tämäkin syöpä on, mutta tuo hormonipositiivisuus on hyvä asia, rintasyöpähän on sinulla siinä suhteessa vielä ärhäkämpi kun se ei reagoi hormoneihin. Kyllä, sinun tapauksessasi tämä vatsaontelo on juuri se todennäköisin paikka residiiville, erityisesti vatsanpeitteet, joihin se leviäisi luultavasti levymäisesti. Amerikassa tosiaan käytetään intra-abdominaalista solunsalpaajahoitoa, mutta lähinnä primäärileikkauksen yhteydessä, täälläkin siihen on valmiudet jos se yksittäistapauksessa katsottaisiin paremmaksi kuin laskimonsisäinen sytostaatti. Uusiutumaleikkauksessa yksittäisten residiivien pitäisi olla alle kaksimillisiä, jotta hyöty olisi suurempi kuin rankasta hoidosta aiheutuneet kiinnikeet ja muut haitat.

Kiitos greyn anatomian, teharin ja aikanaan tenttimäni "ihmisen anatomian ja fysiologian", pysyin mukavasti kärryillä puolituntisen vastaanoton ajan:) Mutta nyt unohdan abdominaalit, intrat ja residiivit, sytologian ja sytostaatit, ja keskityn nauttimaan hyvistä uutisista, viikonlopusta ja viinistäkin. Ja elämästä, jota tuleva vuosi tarjoillaan jo neljän kuukauden pätkissä! Ihanaa, yes, jihaa!

32 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Täällä on käyty ahkerasti kärkkymässä ja nyt voi sulkea koneen hyvillä mielin (=
Ihanaa viikonloppua!

Leena kirjoitti...

Hyviä uutisia on aiha ihana lukea!

Leena kirjoitti...

Siis aina ihana lukea, innoissani tein kirjoitusvirheenkin!

Nina kirjoitti...

huh.komppaan edellistä(Terhiä):)ihanaa viikonloppua sinulle ja pesueellesi!..tosta vimpasta lauseestas tuli mieleen biisi: ihanaa leijonat ihanaa:) eli näihin tunnelmiin ja kuviin itsekkin alan viikonloppua viettää, iltapäivällä jo ehdityn hiihtolenkin jälkeisessä olotilassa:)

niin ja ps.pirtiskalle, her negatiivinen täällä meikäläisellä se leikattu kasvain.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut hyvistä tuloksista (helpotuksesta huokaisten), ja tautivapaan annostelustakin jo neljän kuukauden pätkissä! Tosi kiva. Yhdeksän ja kuusi OVAT sama luku, pitää vain katsoa oikeasta suunnasta. Ja sitten viikonlopusta nauttimaan!

Anonyymi kirjoitti...

!! - täältähän tämä vastaus löytyikin... L

Emmi kirjoitti...

Olipa mukava lukea hyviä uutisia! Päivän aikana olit monesti mielessä ja harmitti, etten eilen muistanut erityisonnea matkaan toivottaa.. Oikein aurinkoista viikonloppua!

-Emmi

Sanna kirjoitti...

Onnea Tiinuli!! Jipppppiiiii <3

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Hienoa Tiina! Se on niin mukava kuulla hyviä uutisia! Mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan huippujuttu, ONNEA vielä! Kananlihalle tässä silti meni kun tekstiäsi luin, vaikka olinkin saanut tekstarisi puhelimeen... Jännitys helpottaa ja nyt on poreiset kuohuvat paikallaan!

Tiina, tästä alkaa kevät!

Halauksia ja terveiset myös pikkuväeltä, Leena

betty kirjoitti...

Hienoa, ihanaa Tiina ihanaa!
Hyvää viikonvaihdetta !

tiina kirjoitti...

Kiitos kaikki ihanat ihmiset myötäjännityksestä ja ilon ilmauksista! Tiedän niin monen pitävän peukkuja pystyssä tahi käsiä ristissä -tyylinsä mukaan- ja se lämmittää suuresti.

Special-kiitokset Emmille tämän päivän otoiluista:)

Soon viikonloppu ny, ja kevätkin alkoi justiinsa.

tiina kirjoitti...

Ja kuten ärkoo hoksautti, 9 ja 6 ovat ihan sama asia -kyllähän tämä entinen ekaluokan ope sen tietää jos kuka:)

savisuti kirjoitti...

Jes, hienoja uutisia! Nautitaan nyt keväästä!

Anitta kirjoitti...

Ihania uutisia olet saanut. Kyllä nyt on mukava odottaa kevättä ja kesää.

Kitsune kirjoitti...

Onneksi olkoon hyvistä uutisista!

Kiara kirjoitti...

Ihania uutisia!

Anonyymi kirjoitti...

KOPPOTI KOPPOTI TIINA ! JIHAA JIHAA - pirtsikka huutaa yksinään ja heittelee lassoa ! HJUVA HJUVA !!!
Perheemme on nauttinut viikonloppuna ihanista Dajm-kekseistä. Hyvä maku suussa sen kun parani, kun luki uutisesi. HIENOA TIINA !!!
pirtsikka

Anonyymi kirjoitti...

Dajm-keksit ovat liian hyviä! Tein just, ovat lämpimiä vielä. Kiitos reseptistä.

tiina kirjoitti...

Tänään sain itsekin daim-keksiä, eikä tarvinnu edes itse leipoa. Riittää että levittää tätä mainiota reseptiä:) Kiitos "pirjo kuopio" ja Kolmevuotias!
Tämä synttäreiden kulta-aika on vyötärölle vaarallista, mutta ah niin maukasta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos itsellenne viimeisestä! Posti-Pate on lennättänyt paketteja tyytyväisenä koko illan:)

t. Pirre

Anonyymi kirjoitti...

sitä vaan olen miettinyt, että kun mulla on tämä sarkooma (v. 2006 leikattu) ja nyt sitten tämä rintasusi, niin, Tiina, tiedätkö sinä, että, mitenkä roppa näitten kaikkien kanssa pärjää ? meikkä miettii, että koska olen ruvennut näitä susia keräämään, niin huonosti kaiketi asiat mun ropassani on. ... kun kerran kaksi sutta ... ei ole kuulemma mitään yhteyttä toisiinsa, mutta pistää miettimään .. ja hevoslääkärikin (se kamala punktiomies) totesi mulle, että kyllä se perimässä on, kun noin paljon sutta sulla on eikä mun äiteellä ole ikuna ollu sutta eikä isällä, äidinisä menehtyi kehkosyöpään pirunmoisen tupakinpolton jälkeen ja äidinveli kuulemma kyllä kans syöpään, mutta kun kuulemma ryyppäs ittensä hengiltä, että tällasta mietin nyt viikon alussa ennen kokeita ja nkologia.
pirtsikka

tiina kirjoitti...

Tätä olen itsekin yrittänyt kysellä, mutta vastaukset ovat kovin epämääräisiä, niin lienevät tutkimustuloksetkin. Heti tulee mieleen kuuluisa harriet, jota on koeteltu jo seitsemän suden voimin -mutta kaiken rouva on sisukkaasti kestänyt.

Oma geenivirheeni altistaa kuulema vain rinta- ja munasarjasyöpään sekä miehillä eturauhassyöpään, mutta kysymysmerkiksi jää, miksi suvussa ei näitä ole, vaan esim vatsan alueen syöpiä.

Yksi lääkäri myönteli sytostaattihoitojen hieman lisäävän mahdollisuutta uuteen syöpään, ihan järkeen käypää. Eli tässä voisi olla yksi perhosen siiven isku, joka on osaltaan vaikuttamassa uuteen kaaokseen. Toisaalta -onneksi ei tiedä sen enempää..

Tsemppiä alkavaan viikkoon itse kullekin! Olen ollut kontrollin jälkimainingeissa ihmeen vetämätön. Ehkäpä perjantain jännitys verotti voimia useamman päivän edestä, vaikka olin muka aivan cool..

Kati kirjoitti...

Loistavia uutisia Tiina!

Anonyymi kirjoitti...

Saattaapi olla syytä säästellä itseään sielläkin suunnalla. Olisihan se kiva olla kaikki jaksava ja voipa, heti ja aina, mutta ei siitä leikkauksestakaan niin kauan vielä ole. Ja kaikki jännitys, epävarmuus ja pelko vielä päälle. Saat olla vetämätön!

Terhi kirjoitti...

"Oma geenivirheeni altistaa kuulema vain rinta- ja munasarjasyöpään sekä miehillä eturauhassyöpään, mutta kysymysmerkiksi jää, miksi suvussa ei näitä ole, vaan esim vatsan alueen syöpiä."
Ilmeisesti tuota geenivirhe-asiaa on tutkittu siksi, kun niitä susia on jo ollut kaksi..? Meidän suvusta löytyy nimittäin isoisän veljiltä peräti kolmelta vatsasyöpää ja yhdeltä heidän lapsistaan, äitini serkulta. Rinta- tai munasarjasyövästä ei ole tietoa koko suvussa. Kilpirauhasvaivaa on kyllä löytynyt ja epäilyksen alla molemmin puolin sukua. *Raksraks*

tiina kirjoitti...

Terhi:
Täällä meidän yliopistosairaalassa homma toimii hienosti, eli hoitajan kautta saa keskusteluajan lääkärille, jos epäilee itsellään jonkinlaista sairauteen altistavaa tai johtavaa geeniperimää. Perinnöllisyysneuvonnassa lääkäri sitten päättää, onko aihetta tutkimukseen. Neuvontaa varten piti tehdä sukupuu ko. sairauden osalta, ja sen perusteella lääkäri sitten arvioi tarpeen.

Itse kyselin jo ensimmäisen syövän kohdalla mahdollista perinnöllisyysasiaa.. ikääkin kun on näin vähän eikä yksikään rintasyövän riskitekijöistä osunut kohdille. En muista mitä silloin siihen vastattiin, kun toinen syöpä löytyi jo niin pian. Kannattaa varmaan kysellä asiaa oman alueen perinnöllisyyspoliklinikalta. Neuvonnan perusteella tehtiin "riskianalyysi", jonka mukaan itsellänikin oli "vain" 49% mahdollisuus geenimutaatioon (ne suvun vatsan alueen syövät ym). Tämän perusteella verikoe (kallis?) katsottiin juuri ja juuri aiheelliseksi. Aina nämä perinnöllisyydet eivät näy ylemmässä sukutaulussa -jonkunhan pitää olla se ensimmäinen huono-onninen..

Anonyymi kirjoitti...

TIINA - UNOHDIN KYSÄSTÄ
Kuka on KUULUISA HARRIET?
pirtsikka

Anonyymi kirjoitti...

Ihania uutisia! Aurinkoisia kevättalven päiviä! t. Anna-Mari

Terhi kirjoitti...

Kiitos Tiina! "Aina nämä perinnöllisyydet eivät näy ylemmässä sukutaulussa -jonkunhan pitää olla se ensimmäinen huono-onninen.." - Aivan! Kyselin tuosta perinnöllisyysasiasta (omaa ainokaista lastani ja sitä eturauhassyövän yhteyttä ajatellen tietenkin), mutta sain heti täystyrmäyksen, kun ei sitä rintasyöpää ole suvussa aiemmin todettu.

Aurinkoista päivänjatkoa kaikille (=

tiina kirjoitti...

Kuuluisa harriet on harriet klar -niminen espoolaisrouva, jota en tunne, mutta jonka löysin surffatessani syöpäsivustoilla. Tämä rouva on selvinnyt kaikkiaan seitsemästä syövästä. Aika mimmi. Että jos itsestäni kaksi syöpää tuntuu harmilliselta takaiskulta, niin yritän ajatella hetken harrietia. Yleensä auttaa. Hänen tarinansa löytyy kun laittaa nimen hakusanaksi googleen.

Raija kirjoitti...

Onnittelut tuloksista Tiina.Kevätkin tuoksuu nyt varmaan ihan uudenlaiselle !! Lisää puhtaita kvartaaleja :-))