perjantai 26. maaliskuuta 2010

futuurin paluu


Peltonen on signeerannut kaiken taiteellisen tuotantonsa viime aikoina laittamalla nimen perään numerot 4 ja 5. Vasta viime viikolla ymmärsin, että neiti harjoittelee uutta vuosimerkintää varten: vielä neljä, kohta viisi vee. Tiistaina nelonen tippui pois, ja kuopuksemme on virallisesti viskari. Ihanaa, ja vain vähän haikeaa.

Viisivuotias ei itse tunne nostalgiaa, se tunne kehittyy oppikirjojen mukaan vasta nuoruusiällä. Peltosten ja tarhakavereiden elämä on vahvasti preesensissä, tässä ja nyt, ja ehkä vielä seuraavalla viikolla. Ajantaju on ihanasti rempallaan, kuten neidin kertoessa, että "huomenna me leikittiin iiron kanssa kotista". Jotain käsitystä ajan kulumisesta sentään on. Tänään on kaverisynttärit (no jaa, tätä kirjoittaessa luojan kiitos ne OLIVAT) ja huomenna on karkkipäivä. Sunnuntaina mennään virpomaan ja maanantaina on päiväkotimuskari, mutta pääsiäisloma on käsittämättömän kaukana tulevaisuudessa kesästä puhumattakaan.

Sairastuminen pisti perheenäidin elämään preesensissä, viisivuotissuunnitelmat ja muut tulevaisuuden rakennelmat saivat jäädä. Yhtäkkiä jokaisesta hetkestä tuli arvokas, jokaisesta aamusta kiitoksen arvoinen, ja elämän merkitys ja suuruus mahtui seiniemme sisälle. Sytostaattihoitojen aika elämä jaksottui kolmen viikon pätkiin, ja vielä syöpätalvena tulevaisuus tuntui loppuvan yhtä aikaa hoitojen kanssa, siihen saakka uskalsin ajatella. Kesällä elämää ruvettiin annostelemaan kolmen kuukauden pätkissä, ja työhönpaluukin häämötti. Syyskuun kontrollista palasin tietysti iloisena, mutta myös hämmentyneenä: miten vieläkin voin olla terve? Sama iloinen epäusko on vallannut mieleni joulukuun ja maaliskuun kontrollien jälkeen.

Kontrolli toisensa jälkeen olen uskaltanut katsoa tulevaisuuteen aina vain luottavaisemmin. Tulevaisuudenusko palaa hiljalleen, ja on tullut aika ottaa futuuri varovaisesti käyttöön. Työssä se on ollut jo tovin pakollistakin: "Toukokuussa tehdään sitten koko luokan pyöräretki naapurikuntaan. Neljännellä luokalla opetellaan sitten oikean käden otteita nokkahuilusta. Ensi vuonna tehdään lisää grafiikkaa." Hah, ja kun vielä talvella pidin itseäni suuren luokan huijarina vastatessani eräälle vanhemmalle, että kyllä, todennäköisesti opetan luokkaa myös ensi vuonna.

Olen uskaltautunut katsomaan jopa seuraavan kontrollin ylitse: "Voisihan sitä syyslomalla etelän reissulle lähteä". Tätä voisi pitää jo futuurin riemuvoittona, sillä edellisvuotinen syysloma on verevänä muistissa. Kuinka heräilin leikkauksen jälkeisenä aamuna tunnustelemaan pitkää viiltoa vatsallani, syöpää se oli tämäkin. Ja kuinka mieheltä tulee tekstiviesti kreetan auringon alta "olet rakas, täällä kaikki hyvin, lapsilta ja vanhemmiltasi terveisiä". Näistä huolimatta ja osin niiden tähden, aiomme uhmata kohtalotarta ja varata viikonlopun aikana perheloman viikolle 43, jos sellainen vielä löytyy. Elämä on edelleen nyt ja tässä, mutta niin se on myös syksyllä. Kuten tänään lauloimme oppilaiden kanssa "Ei huomispäivän teitä voi kukaan aavistaa. On joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa..". Iloitaan nyt ja toivotaan ilonaiheita sinne futuuriinkin!

20 kommenttia:

rk kirjoitti...

Huomenta Tiina! Olipa taas nätti kirjoitus, piti oikein huokailla ja melkein kyynelehtiä sitä lukiessa. Että toisilla on tuo sana hallussa! Se on kiva meidän lukijoiden preesensissä.
Hesassa on sumuisen harmaa aamu, oikein pyykkikonepäivä. Paitsi iltapäivä, jolloin menen Kiasman uutta näyttelyä katsomaan - jos saan vastaan haraavan avecin kiskottua mukaan!
Onnea 5 v.lle!

Anonyymi kirjoitti...

TIINA - KAUNISTA, HERKKÄÄ, IHANAA. Meikkä täällä poraa silmät märkinä preesensissä ja varmaan futuurissakin. Toi futuurin paluu luo kyllä uskoa tästä selviytymiseen. Ite olen märehtinyt solumyrkkyjen haittavaikutuksissa - kestääkö sydämeni, tuleeko veritulppa ja varmaan sädehoidosta tulee keuhkosyöpä, kun mulla on "kaksi nappia" keuhkoissa ollut lapsena kärsityn keuhkokuumeen seurauksena.
MUTTA NIISTÄ VIIS. SIISPÄ VIIS - PÄIVÄN ONNITTELUT PELTSILLE, niin ratki riemukasta imperfektin, preesensin ja futuurin käyttöä, tullut sanavalmiudessa äitiinsä ; )
Pitää meikän ruveta tuota omaa mieltä ruokkimaan, ettei synkäksi vetäydy ; ) Tiinan kirjoitus oli hyvä "mielialalääke". JES hyvä Tiina JA SUPERHIENOA tuo perheloma viikolla 43, lokakuussa MAHTAVAA !
pirtsikka

Terhi kirjoitti...

Paljon onnea viisivuotiaalle! Meidän poika on vielä muutaman viikon saman ikäinen. Täytyy myöntää, että synttäreiden järjestäminen tuntuisi suurelta voitolta - ja toisaalta ne synttärit on sankarille tällä kertaa tärkeämmät kuin vielä kertaakaan aikaisemmin..

Futuurin riemuvoitto jatkukoon!

Leena kirjoitti...

Onpa ihanaa, kun pääsee tuohon vaiheeseen syöpähoidoissaan. Itse odottelen ensimmäisen 3 kk kontrollin tuloksia ja ajattelen minäkin, että ihan ihme on, jos edelleenkin olen terve. Juuri näitä samaisia ajatuksia joita sinullakin on ollut. Ja tietysti samalla toivon, että vuoden kuluttua olen samassa tilanteessa, missä sinä olet nyt.
Vielä kerran onneksi olkoon ja kaikkea hyvää. Terveisin Leena Jyväskylästä.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut sankarittarille! Kyllä olisi itselläni (ja varmaan monella muullakin) paljon opittavaa asenteestasi ja ajattelutavastasi. Tosin "ongelma" tuntuu olevan päinvastainen... Kuinka oppia "sitku"-elämän sijasta elämään "nytku"-elämää? Pienen askeleen olen varmaan jo tuohon suuntaan ottanutkin, kiitos sinun! Mikä rikkaus onkaan osata ottaa jokainen aamu vastaan lahjana vastoinkäymisistä ja esim. "työkiukuista" huolimatta. Se on kuitenkin ELÄMÄÄ. Mukavaa viikonlopun jatkoa!
t. Se työkaima :-)

Nina kirjoitti...

Kuvasit jälleen erittäin osuvasti kirjallisessa muodossa ajatuksia joita itse olen elänyt todeksi..viime kesän alussa, kun ystävät ehdottivat että aletaan suunnitella yhteistä reissua seuraavalle kesälle, täytyy myöntää, että vaikka ajatuksesta innostuin kovasti, pieni kohtalon uhmaamisen pelko kyti sisälläni. Käytyäni vuosikontrollissa ja saadessani uuden kontrolliajan vasta vuoden päähän, hieman henkäisin helpotuksesta.Ainakin reissun ajan olen "terve" ja päädyin valitsemaan kontrollin ajankohdan Futuurissa elelty pääsääntöisesti tämä vuosi tähän asti, ajoittain itseään muistutellen, että vähemmälläkin hopulla ja suorittamisella ehtisi elämäänsä elää.Saapi nähdä osaanko hidastaa;)Mutta minkäs ihminen peruluonnolleen voi, ei auttanut saatu diagnoosikaan vauhdin hiljentymiseen kun preesenssissä elämisen vaihe tuli ohitettua...mutta laittaa se silti välillä miettimään.Ihania synttäreitä ja mukavaa virpomiskierrosta:)(tee diili ja pyydä osinkoa saaliista;)

Nina kirjoitti...

lisäys...jostain syystä rivi tipahti;) eli tuohon kontrolliasiaan..valitsin reissulta paluun jälkeiselle päivälle vasta käynnin isoon valkoiseen taloon:)

änniinkuin kirjoitti...

Heippa Tiina! Ilmoittaudun blogisi lukijaksi, olen jo jonkin aikaa seuraillut kirjoituksiasi mutten ole saanut aikaiseksi kommentoida. Olihan taas hieno teksti, ihailen kovasti sun asennettasi asioihin ja taitoasi kirjoittaa. Ja olen samaa mieltä kuin pirtsikka, että näihin sun kirjoituksiisi sukeltaminen on mielialalääkettä itsellekin, leuka on varmasti kymmenen senttiä korkeammalla jokaisen blogiisi tehdy visiitin jälkeen kuin ennen sitä. :) Ja niin tutun tuntuisia ajatuksia oli itsellenikin tässä kirjoituksessa (vaikken itse syöpää sairastakaan).
Kiva kun olet täällä ja mukavaa viikonloppua teidän perheelle!

savisuti kirjoitti...

Onnittelut 5-vuotiaalle! Elämässä löytyy aina ilon aiheita silloinkin kun on surun keskellä, täytyy vain löytää oikea ote ne nähdäkseen. Sinä olet tainnut sen otteen löytää jo aikoja sitten! Ihana kirjoitus piristämään muuten niin harmaata ja sumuista päivää!

Tilu kirjoitti...

Kuten jo aiemmatkin kommentaattorit sanoivat, koskettava kirjoitus.
Onnea Peltsille ja palkkarikasta virpomisreissua!

betty kirjoitti...

Onnea tyttärelle ja äidille ! Carpe diem -asenne on kovin helppo sanoa, ja kovin vaikea ihan oikeasti toteuttaa, mutta tiedän että sinä olet tässä tosi oikeasti onnistunut ! Ja kovasti tervetuloa tuolle futuurille, ja tuleville matkoille ! Nautitaan elämästä tässä ja nyt.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Täälläkin pitkäaikainen blogisi lukija ilmoittautuu - olen seurannut kirjoituksiasi syksystä 2008, mutta kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa :)

Löysin tänne aikoinaan Annukan blogin kautta oman diagnoosini jälkeen: 10/08 rintasyöpädiagnoosi, leikkaus (kokopoisto), sytot ja säteet, töihin paluu kesäkuussa 2009 (epäilen, että sama the Firma kuin miehelläsi).

Ensimmäisessä vuositarkastuksessa lokakuussa 2009 heti jo huomattiin jäjellä olevassa rinnassa jotain, joka osoittautui pahanlaatuiseksi. Levinneisyystutkimuksissa selvisi, että tauti oli ehtinyt levitä keuhkoihin, maksaan ja luustoon (ensimmäisellä kerralla oli paikallinen tauti, kainalotilanne silloin 8/14). "Potilas oli luonnollisesti varsin järkyttynyt" lukee sairaskertomuksessa. Tämän tiedon jälkeen suunniteltu leikkaus peruttiin ja sytoputki aloitettiin heti. Nyt on takana kuusi doketakselia ja viisi kahden viikon Xeloda-kuuria. Kolmen hoidon jälkeen aina tarkistetaan tilanne TT:n avulla ja ensimmäinen tarkastus toi hyviä uutisia vasteesta: etäpesäkkeet olivat pienentyneet ja maksasta jopa hävinneet.

Kirjoituksiasi on todella mukava lukea, välillä olen ollut pahastikin koukussa :) Kiitos, että aikoinaan keksit aloittaa tämän blogin! Samanlaisia ajatuksia sitä käy läpi tässäkin tilanteessa. Minulla tosin tuo elämä kolmen viikon jaksoissa on palannut kuvioihin, mutta hyvää elämää se on joka tapauksessa.

Oma peltoseni täytti viisi kaksi viikkoa sitten, ja kuten sinullakin, tukijoukot - vanhemmat, sisarukset perheineen ja ystävät - ovat korvaamattomia. Ja näin se on, että 5-vuotiaat onneksi pitävät kiinni hetkessä eikä turhia murehdita.

Hyvää pääsiäisen aikaa
t.Nina2

tiina kirjoitti...

Kiitos ihmiset!

Peltonen kiittää:) Parhaillaan rokkiprinsessamme laulaa suihkussa, kisua taitaa nuo veisut olla.

Olin päivän kurssittamassa itseäni improvisaation saloihin, ja ilokseni löysin ison kasan kommentteja, suurkiitos kaikista!
Meitä syöpäläisiä ja muita tautisia on valitettavan paljon, mutta onneksi olemme löytäneet tämän verrattoman vertaistuen. Olemme aika selviytyjiä kaikki! Ninakakkosen ja änniinkuin kertomukset pysähdyttivät varmasti muutkin kuin itseni. Voimia taistoihin kaikille, kenellä ne ovat preesensiä!

Kaimakollegani: nytku mutku ja sitku on kaikki tuttua kauraa. Harmittavien asioiden (niin kus tiedät) kohdalla annostelen itselleni vähän perspektiiviä (=syöpämuistoja), ja taas jaksaa.

Tänään keskipäivällä kurssianti oli hetken hiukka vähän tylsää, ja kaivoin puhelimen laukusta. Kotiväeltä oli viesti: terveisiä munahelvetistä!.. eli läheisessä kauppakeskuksessa sai jokainen asiakas ilmaiseksi suklaamunan, ja peltosen, neidin ja isukin lisäksi apajilla oli muutama muukin.

Lahjamunat on nyt jo syöty, mutta pöydällä on vuori pääsiäisherkkuja virpojia odottamassa. Viime vuonna trafiikki oli melkoista, menekki laskettiin kymmenissä. Katsotaan kuinka huomenna käy.. ja kuinka aikaisin ovikello soi ensimmäisten noitien merkiksi.

Virvon varvon kaikille!

Terhi kirjoitti...

Kiitos Tiina :) Kävin lukemassa Harriet Klarin tarinaa - ja olihan huima!

Meillä virpojia odottaa tällä kertaa tyly lappu, jossa kerrotaan, että meillä jyllää vatsatauti.. Eikä pääse pikku-potilaammekaan nyt virpomaan.

Tuoreeks ja terveeks kaikki!

Kitsune kirjoitti...

Onnittelut täältäkin viisivuotiaalle!

Hyvin taas kirjoitit. Hienoa että pystyt tekemään lomasuunnitelmia ensi syksylle.

Futuuria sinulle ja meille kaikille!

tiina kirjoitti...

Terhi.. vatsatauti täälläkin.. Yök. Virpojat ovat silti ovella pistäytyneet ja palkkansa saaneet. Nyt odotellaan missä järjestyksessä noro niittää perheenjäseniä. Sillä noroa tuo kait on, reipas 14 tuntia ahkeraa vatsantyhjennystä tekee peltosestakin hiljaisen tytön. Ei kuitenkaan liian hiljaisen, onneksi vesi ja suolaliemi sentään maistuvat. Jospa nämä pikkupotilaamme jo toipuisivat ja tauti häipyisi viemäriin..

Terhi kirjoitti...

Vatsatauti tuntuu tosiaan jylläävän jokapuolella. Tunnen itseni tosi äidilliseksi, kun suojailen itseäni käsidesillä näin hurjimman valkosolukadon kynnyksellä :P Eipä sitä yleensä tule itseään miettineeksi, kun lapsi sairastaa... Toivottavasti nyt on tauti voitettu sekä teillä että meillä!

Kiara kirjoitti...

Ihana kirjoitus. Viisivuotiaalle onnittelut. Meillä on sitten suurinpiirtein saman ikäiset kuopukset, omanikin tänä vuonna saavuttaa tuon iän. Meidän viisivuotias on muuten jo aika pitkään hahmottanut huomisen, eilisen ja tulevan, viikonkin etiäpäin osaa laskeskella ja miettiä. Kuukaudet on vielä vaikeampia. Mutta omaan kalenteriin hartaasti merkitsee aina kuukauden kerrallaan, miten hoitopäivät kuluvat. Esikoinen ei ikinä ollut noin kiinnostunut päivistä ja ajankulusta ;)

Futuurissa voi elää elämäänsä, kunhan muistaa että preesens on kuitenkin se tärkein. Ettei elä sitku-elämää pelkästään kuitenkaan. Kuten joku tuolla aiemmissa kommenteissa sanoikin.

:)

tiina kirjoitti...

Meilläpäs on monilla saman ikäisiä kuopuksia.. että tuttua huttua:)

Tämänkertainen tautimme on hurjaa kantaa, ja viime vuonna olisin ollut jo aivan epätoivoinen juuri niiden alhaisten valkosoluarvojen kanssa. Käsidesikylvyt lienevät tänä talvena paikallaan. Itsekin lotraan sitä niin että käsinahka on koetteilla. Ei huitsittaisi sairastua, kun noro näyttää vievän voimat ja jutut meidän ikiliikkujasta ja tauottomasta jukeboxistakin.

Ninakakkoselle piti vielä kertomani, että annukan kautta itsekin löysin edellissyksynä tänne syöpäverkostoon -niin varmaan moni muukin kohtalotoveri. Hetken matkaa ehdimme kulkea yhdessä, ja olen iloinen tuosta yhteisestä taipaleesta. Annukka näytti, miten syövän kanssa voi elää hyvää ja täyttä elämää, ja jaksoi tsempata viimeiseen asti meitä muitakin matkaajia.

Terhi kirjoitti...

Meillä on poitsu hyvin jaksanut, vaikka en nyt uskalla julistaa tautia voitetuksi vielä.. Sunnuntai näytti jo siltä, että ohi on - mutta maanantai alkoi pojalla taas yrjön ja ripan merkeissä. Tänään alkoi aamu ihan lievällä oireella, joten ihan terveeksi en tätäkään päivää vielä laske, vaikkei muuta enää ilmenisikään. Tuli piiitkä pääsiäisloma päiväkodista ;)