sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

yhden naisen talvisota


Outamaita ja auvikoita, kellokas poroni laukota noita.. Huualiia, menoni ei varsinaisesti ollut laukkomista tuon ahkion kanssa. Pienimmäinen vasa on tähän asti saanut katsella maisemia ja huudella vauhtia kantorinkasta käsin, mutta taakka alkoi olla jo hirvaallekin liian raskas, ja päädyimme vuokraamaan koko tokan laturetkelle ahkion. Johtoporo kehui uuden menopelin kätevyyttä ja keveyttä, joten vaadin vaati kokeilla valjaita. Ei se nyt ihan niin keveää ollut, tuskin edes poronkusemaa jaksaisin.

Vuosi sitten kymppiviikolla hiihtelimme samoja latuja. Viimeinen sytostaattihoito siirrettiin loman jälkeiselle viikolle, sillä ylilääkärin sanoin "eivät nämä meidän hoidot nyt niin päivän päälle ole, kyllä äidin pitää päästä perheen kanssa reissuun". Ylimääräisen taukoviikon ansiosta sainkin viettää talvilomaa varsin hyväkuntoisena. Makkara maistui, latukilometrejä kertyi, aurinko pysyi piilossa mutta elämä hymyili. Mikä odotettu, ihana loma! Kovasta pakkasesta ja kaikkialla vaanivista viruksista huolimatta pysyin terveenä ja viimeinen sytostaattitiputus voitiin antaa suunnitellusti. Marraskuusta maaliskuuhun kestänyt yhden naisen talvisota oli ohi.

Mielelläni julistaisin itseni tuon sodan voittajaksi, mutta viholliseni on sen verran arvaamaton, etten uskalla. Munasarjasyövän historia kertoo, että ensimmäisessä sodassa voittajaksi selviää usein potilas, mutta syöpä on huono häviäjä. Se kokoaa joukkonsa kaikessa hiljaisuudessa, ja haluaa useimmiten koetella voimia uusissa taisteluissa. Munasarjasyöpä on tappavin gynekologinen syöpä, mutta ei rintasyöpäkään niitä helpoimpia vastustajia ole. Vihollisieni voimat tuntien haluan pitää omat joukkoni liikekannalla ja hälytysvalmiudessa, ylimääräisiä harjoituksia on jatkuvasti. Onneksi sentään nautin niistä:) Kätkää kiertäessä ja levi blackia laskiessa en totisesti edes ajatellut pitäväni yllä taistelukuntoa, saati ajatellut koko vihollista.

Ei sairaus kuitenkaan unohtumaan pääse, siitä pitää huolen rajavartiolaitos ja puolustusministeriö, jotka haluavat tasaisin väliajoin varmistaa, että vihollinen pitää hyökkäämättömyyssopimuksesta kiinni. Viime viikkoon osunut kvartaalikontrollini gynen syöpäpolilla siirrettiin loman jälkeiseen elämään, ihanan huomaavaista. Ei nämä kontrollit nyt niin päivän päälle ole, sanoi tällä kertaa hoitaja. Keskiviikkona käyn kotikylän labrassa verikokeilla, ja perjantaina sulkeudumme pimeään huoneeseen etsimään vihollisen poteroita. Tutkakuvan pitäisi paljastaa isommat hyökkäykset ja verikoe kertoo mahdollisista desanteista. Ihanan loman jälkitunnelmissa täytyy itseä ruveta taasen psyykkaamaan kohti kontrollipäivää. Yhdenlainen taisto sekin.

Perjantaita ennen on luvassa kuitenkin pientä pakkasta ja aurinkoisia päiviä, siis mitä mainioimmat hiihtokelit. Ai niin, ja lauma tiedonjanoisia oppilaita luokkahuoneessa..

13 kommenttia:

Marja-Liisa kirjoitti...

Näin on näreet. Sotaan ne joutuu naisetkin. Kumpi sota on sitten kovempi, ehkä niitäei voi verrata ihan yks yhteen, mutta molemmista voi selviytyä tai sitten ei. Nyky lääketieteen keinoilla ehkä naisten sota on monesti voitettukkin.
Vaan silti desantit väijyvät koko elämän, oikeassa sodassa sodan loputtua niitä EI OLE.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hauskasta (kai se nyt tähänkin yhteyteen sopii tuo ilmaus)tilanneraportista! Kuvassa näytätkin ihan elokuvien talvisotasankarilta, joka pienenä mutta pippurisena käy tulta päin!
Mukavaa, että lomavaikutelmat jäivät + merkkisiksi, sairasteluista huolimatta. Teidän tokassa on kimppavoimaa.
Rohkeutta ja luottavaista mieltä perjantaille!

Sanna kirjoitti...

Taas kerran niin ihanasti kirjoitettu! Ollaan vain kuules varuillaan..aistit valppaina. Mutta muistetaan nauttia näistä väliajoista..kontrollista toiseen. Mä kihnutan täällä perässä, näytä sä reittiä!
Vaikka itse taistelu käydäänkin yksin, niin tukijoukoista ei missään nimessä ole haittaa :)
"etteenpäin, sano mummo lumessa!"

tiina kirjoitti...

Joo mää pidän latua auki:) Tai tällä ladulla on kyllä valitettavan paljon vilinää, että auki pysyy auraamattakin. Onneksi vierellä hiihtävät nuo ihanat kirittäjät -tukijoukot. Kiitos taas teille ja heille! Ja siltä nykylääketieteeltä odotamme kaikki Suuria.

Reissu oli ihana, ehkäpä se kuulsi läpi vaikka termini olivat kovin sotaisia. Ja tosiaan, näytän aivan talvisotasissiltä tuossa kuvassa, lumipuku ja kaikki. Ei ole meikäläisen hiihto mitään tekstiiliurheilua, tuokin takki on ollut päällä ääriään myötä singutettuna (odotusaika), mutta muistanpa pukeutuneeni siihen jo ennen sitäkin.. Hiihtimet kyllä olivat hehkuttamani uudet vancouverit, hyvin pelasivat.

Perjantaihin on pitkä matka, onneksi välissä on työntäyteistä arkea. Arkea teille kaikille, työllä kuorrutettuna tai ilman, mukavaa kuitenkin!

Kitsune kirjoitti...

Voimia kontrolleihin ja täällä pidän peukkuja että viholliset ovat pysyneet lyötyinä.

Ja kiitos kun jaksat käydä minua omassa sodassani tsemppaamassa.

Terhi kirjoitti...

Ihan elokuvien talvisotasankarilta tosiaan kuvassa näytät :) Peukkuja perjantaille! Sain tänään ilokseni kuulla, että mitään näkyviä vihulaisia ei luustosta tai vartalolta löydetty =) Lääkäri oli oikein mukava ja puhui kuin aikuiselle ;) Luotti siis kykyyni ymmärtää ja käsitellä näitä asioita - siltä kun ei valitettavasti ole aina tähän mennessä tuntunut.. HER-2:sen tosin sain nyt mukaan tähän hormonisyöpähässäkkääni - mutta onneksi siihen on jo tuo täsmälääke! Ja sinä se olet sentään taistellut kahta kavalaa vihollista vastaan!!

Kiara kirjoitti...

Tsemppivä. Kaunis kuva, tuli ihan mieli ladulle itselläkin.

Nina kirjoitti...

jatkuva poterossa eläminen on raskasta, samoin jatkuva taisteluvalmius uuvuttaa..siksi onkin upeaa lukea, että silti elät sitä oikeaa elämää kaiken taistelumelskeen keskellä. Tässä on hyvä jälleen kerran nostaa esille lause johon itse aina palaan kerta toisensa jälkeen ja näyttää sopivan monien blogitekstien kommentteihin näissä ympyröissä: " rohekus ei ole pelottomuutta vaan kykyä olla lamaantumatta"

Kyllä sitä täälläkin, "terve kunnes toisin todistetaan", tilanteessa myös syöpä asia pysyy koko ajan jossain taustalla, vaikkei aina niin arjen melskeessä tietosesti pohdikkaan, siis se mahdollisuus, että uusima ilmaantuu. Käsi hakeutuu kainaloalueelle ihan tiedostamattakin välillä ja sormet etsivät nystyrää, jonka ei siellä kuuluisi olla. Sellaista se arki taitaa olla,kerran dg:n saatuaan.

Myös tsemppikannustukset täältä loppuviikon keikalle.

Terhi kirjoitti...

"Rohkeus ei ole pelottomuutta vaan kykyä olla lamaantumatta" - todella hyvä lause :)

Sitä kyllä jaksan joka kerta hämmästellä ja ihaillakkin, kun kuulen tai luen jonkun sanovan sairastaneensa (rinta)syövän joskus. Ehkä sellainen tunne on mahdollinen sitten jos/kun kaikki seurannat on loppu ja "julistetaan terveeksi". Ehkä..?!

tiina kirjoitti...

Jep, kyllä syöpäisellä on pitkä matka sairastaa-sanan imperfektiin! Rohkeutta vaan itse kullekin, ninan sanoin:) Teille uusille syöpäpolun kulkijoille ja meille ladun aukaisijoille ja vielä edempänäkin hiihtäville.

Hieno kuulla terhi uutisistasi! Olet varmasti helpottunut. Her2-lisä tarkoittaa herceptinin käyttömahdollisuutta ja sehän on hienoa. Nuorilla rintasyöpäisillä tapaa tämä taudinlaatu olla anyway yleensä aggressiivinen, ja on hyvä että johonkin alalajiin on jo keksitty täsmälääke (normisytojen oheen).

Tämä kontrolliviikko tuppaa olemaan vähän hajamielinen. Ajatus ei pysy ihan kuosissa ja mieli hakeutuu syöpäasioihin, jopa kesken työpäivän-mikä on ihan poikkeuksellista. Yleensä kun en työpäivän aikana ehdi vaivojani muistella, tämä työ tuppaa viemään mennessään. Silti, luottaivaisin mielin perjantaita kohti.

Anonyymi kirjoitti...

MORJENSTA - pirtsikka täällä huhuilee ; )
Ihana talvisota - kirjoitus ; ) Tulin niiiin hyvälle mielelle ; ) Kirjoitukseen oli mahdottoman osuvasti löydetty jos vaikka mitä sotatermiä, KIVAA oli lueskella.
Meikkämanne kävi lääkärissä ja sain kaksi sivua pränttiä, jonka olen lukenut vasta kerran pikasesti läpi - ihmeiden ihme, meinaan että vasta kerran. Perjantaina oli lekuri ja heitin paperit sivuun koko viikonlopuksi, hih, ajattelin itsekin, että onpa ihmeellistä toimintaa meikältä ... mielestäni vaan lääkärin ilmeet olivat niin posia että aattelin myhäillä niissä. Faktaa: hormoniperäinen (liekö stressiä ?) ja HER2-negatiivinen ja gradus 2 ja yksi metastaasi imusolmukkeessa (damn), mutta imusuonisto ja verisuonisto puhtaat (ainakin sillä hetkellä). Hoitaja sanoi lopuksi, että soittele ihmeessä, jos ei syöpälääkäristä kuulu mitään, kun täällä nuo laput pakkaa häviämään. ETTÄ SILLENSÄ TÄÄLL TURUUSS. Ajattelin tossa kuun lopulla ruveta ottamaan niitä "Tiinan ylilääkäripuheluita" viimeistään. Nyt mietiskelen näitä tissijuttuja. Olin jo kerran kuntosalilla - fiiliksin Kaikki kattoo, tissi on lähtenyt nousuun kohti kaulaa jne. Mieheni teki mulle hienon tissin sukasta ; ) kyllä hänellä on silmää ; ) On tää tätä itteänsä ... olen kertonut ihan parhaalle kaverilleni syöpäpaholaisesta ja hän on täysillä mun kaa. Mukava tunne, kieltämättä, MUTTA TE VIRTUAALI-IMMEISET ootte mulle KAIKKI KAIKESSA ! Ihan ku tuntis oikeen niinku monen vuoden takaa. KAIKILLE OIKEIN PALJON TSEMPPIÄ ! Jos jonkulla jotain vastaavaa diagnoosinpoikasta tai joku noista enemmän tietää, niin mielellään kuulisin. VOINTEJA, HYMYÄ, AURINKOA ; ) Ps. tissivinkitkin kuntosalijumppia ja tanssitunteja (jos pystyn) varten olis tarpeen meikälle ; ) KAIKILLE HURJASTI RUTISTUKSIA JA HUUMORIA - kyllä me "talvisodan sankarit" pärjätään
pirtsikka

tiina kirjoitti...

Huojentavia uutisia sinullakin, pirtsikka! Hormonisyövässä on se etu, että hormonihoitoa on lisäksi tarjolla joten se on yksi aselaji lisää. Hyvässä kunnossa olet talvisotaasi lähdössä, kun kuntosalille olet jo jaksanut, upeaa!

Tissivinkkejä täytyy joskus kirjoitella, sain joitain vinkkejä "varaosaliikkeestä". Tällaiselle pienirintaiselle esim. käy urheiluvarustukseksi vanha olkatoppaus.. mihinkähän olen ne kadottanut..?

Ihana termi tuo virtuaali-ihmiset -kyllä, me olemme ja te olette tärkeitä!
Taistelutahtoa ja voittoja kaikille!

Nina kirjoitti...

pienen kommentin minäkin pirtsikalle tässä laitan. hormoni positiivinen täälläkin, gradus 2:sta ja yhdellä kainalo mikrometastaasiilla diagnosoitu. Eli leikkaus+sytot+säteet ja sitten 5 vuotta tamofeniä popsittuna suun kautta estrogeenin tarttumista estämään. Nyt vuoden olen popsinut tuota pilleriä hoitojen jälkeen eikä siitä sen kummempaa ole tullut. Vaikutukset toki yksilölliset. Tuosta sitten eteenpäin, jatkohoitoja kohden. Siitä se lähtee.Tsemppiä sinullekkin hoitopolullasi.