tiistai 14. joulukuuta 2010

virtaa ja vauhtia

On nopeampaa päivittää blogi, kuin vastata lukuisiin ystävällisen huolestuneisiin viesteihiin radiohiljaisuuden syystä. Ihana kun välitätte:)

Eletään jälleen sitä hetkeä vuodesta, jolloin toivoisin joulun sadun muuttuvan todeksi monella tapaa. Ainakin joulupukin porot voisivat oikeasti lentää. Keikkaa pukkaisi meidänkin perillä, treeneihin, kenraaleihin, näytöksiin, turnauksiin, harjoituksiin ja varsinaisiin juhliin, lasten ja omiinkin. Ihanaa, kutittavan jännittävää aikaa, mutta aikaa kuluu aivan turhaan moottoritietä jurruuttaessa. Porojen kyydissä olisin ehtinyt nähdä upeiden tanssiesitysten lisäksi myös tärkeän voittopelin ja onnitella parasta pelaajaa jo kentällä. Hyvä poika!

Apua tähän taksiralliin ja joulukuisen arjen pyörittämiseen tarjoavat prednison ja dexametason. Torstaisen hoidon mainingeissa napsittu kortisonikuuri tekee vielä tehtävänsä, ja antaa vauhtia ja virtaa äidin kiireisiin hommiin. Joululahjat on saunan lauteilla siistissä rivissä, kaukaisten kummilasten paketit postin käsiteltävinä ja kortitkin ehtivät tänä vuonna ajoissa. Ikkunaa kehystävät jouluverhot, olkkarin pöytää koristaa kukka-asetelma ja piparkakkutalo levittää jouluntuoksua tupaan -kaikki Luonnollisesti Itse Tehtyä. Kunhan ruoka- ja ruuanlaittohalu palautuvat vielä ennalleen, on luvassa kystäkin kyllä. Kätevää, joten en jaksa valitella sivuoireena tulevia aamuneljän herätyksiä:)

Tässä kaikessa joulushowssa se ei ole laps, mikä huushollissamme jää hankeen. Se on koira, raasu parka. Tähän saakka sisumme on saanut nauttia kotiväen jakamattomasta huomiosta ja ajasta, eikä HÄNTÄ ole jätetty yksin kuin korkeintaa pariksi tunniksi, mutta joulukuu on tuonut heikennyksiä piskiprinssin asemaan. Hoitopäivänä koiruus oli pistettävä peräti viideksi tunniksi pentuaidan taakse kodinhoitohuoneeseen, virikkeiden ja eväiden kera, ja toivotettava kivaa kotipäivää. Ja kuinkas kävi? Kahden jälkeen neitosen saapuessa koulusta kavereiden kanssa, tuli heitä vastaan ulko-ovelle iloinen hännänheiluttaja. Tämä leijonametsästäjä oli mennyt joko yli tai kiertänyt, ei kuitenkaan läpi. Ja onnistuneen karkauksen jälkeen pissinyt parketille ja järsinyt vähän jakkaroita. Aikamoinen sirkuskoira, kuten esi-isänsä, kuulema.

Koska yksinolon kokemukset ovat noinkin rankkoja, sisu välttelee niitä mahdollisuuksien mukaan. Makoilemalla emännän laukun päällä voi yrittää varmistaa, ettei ruokkiva käsi karkaa liian kauas. Yrittänyttä ei laiteta:)



ja kolmannen adventin jatkis...

Ensimmäinen kirje sihteeri Kerttu Silokalliolle esikuntaan saapui jo viikon kuluttua, allekirjoituksena Emil Seljänne. Seuraavassa kirjeessä oli Seljänne tipahtanut jo pois, ja sotakirjeenvaihto muuttui vähitellen rakkauskirjeiden vaihdoksi. Kerttu polki töihin yhä innokkaasti, siellä saattoi olla jälleen kirje odottamassa. Kaivaten, tapaamistamme palavasti odottaen, Kerttuseni. Kevättalvella loppui sota, sataviisi päivää olivat ohitse, eivätkä Kerttu ja Emil olleet tavanneet toisiaan yhteisten työpäivien jälkeen. Kertun työt esikunnassa loppuivat, ja niin loppui myös kirjeiden tulo. Nuorella, palavasti rakastuneelle tytöllä oli vain kahdeksantoista käsinkirjoitettua kirjettä ja kaksi vahvaa kädenpuristusta: hauska tutustua ja kiitos hyvästä yhteistyöstä.

Kevät oli jo pitkällä ennen kuin Kerttu ja Emil tapasivat toisensa. Mistä lie oli mies saanut Kertun kotitalonkin tietoonsa, kun kirjeet olivat aina kulkeneet esikunnan kautta, mutta siinä mies vain seisoi sunnuntaina aamuseitsemältä vintin ikkunan takana huterilla tikkailla ja naputteli ikkunaruutua varovasti, ettei kotiväki olisi herännyt. ”Tulin hakemaan sinua kirkonmenoihin”, totesi Emil hymyillen ja kömpi ikkunasta. Mukana tuli vahvaa kevään tuoksua, tuomen ja märän mullan sekoitusta, eikä Kerttu voinut olla vähän halaamatta Emiliä.

Sitten pitikin vaihtaa jo kiireesti yöpaita pyhämekkoon, piilossa muurin takana. Kädet ihan tärisivät jännityksestä, eivätkä napit olleet ikinä olleet niin hankalia. Siinä sitten kirjetoverit istua napottivat sijatun vuoteen laidalla, ja taas olivat ne kädet vain tiellä. Missä niitä olisi oikein pitänyt, sylissä, puuskassa, ristissä, sylissä. Mutta Emil oli kuten ennenkin, jutteli rauhallisesti ja kertoi seikkaperäisesti junamatkastaan Kertun luokse. Kirjeiden Emil oli tuttu, hän kyseli perheen kuulumisia ja oliko Kertulla ollut kova ikävä. Syvänsiniset silmät katselivat Kerttu siihen malliin, että se olisi ollut ensisuudelman paikka, mutta silloin vinnin ovi kiskaistiin auki. ”Äiti! Kertulla on täällä mies!”

Eivät voineet maanviljelijä Silokallio ja vaimonsa Elli olla vihaisia tyttärensä sulhasehdokkaalle. Veikeä mies tämä majuri! ”Todellakin, Kerttu on teistä kertonut . Kovasti tyttö on tykännyt siellä esikunnassa töitä tehdä, teidän alaisuudessanne. Jaa sinutella, sopiihan se, toki”. Elli-äiti touhusi aamiaista Sirkka-siskon kanssa, ja Kerttu kuunteli isän ja Emilin keskustelua. Kahviakin löytyi, tottahan toki, ja leivänpäällyksiä, mutta Kertulle ei ruoka kelvannut. Ruokahalun tilalle oli tullut jotain muuta.
- Miten se tuon rauhan kanssa mahtaa olla, mutta kylvöhommiin sitä tässä täytyy kohta ryhtyä. Ja navettaan pitää lähteä kattomaan, vaikka pyhäaamu onkin. Lähtekääpä te nuoret sinne kirkkoon ettei tule kiiru. Ja menkää nyt kuitenki siittä etuovesta, on ne vinnin palotikkaat aika huonossa kunnossa.

Liiterin kulmalta, vadelmapusikon takaa haettiin Emilin pyörä, asemanhoitajalta lainattu, ja Silokallion koivukujaa lähti astelemaan siivonnäköinen pariskunta. Tyttö kulki oikeaa uraa ja mies vasenta, taluttaen pyörää väliin jäävällä ruohokaistaleella. Isä, äiti ja pikkusisko jäivät portaille vilkuttamaan, Sirkka hieman happaman näköisenä. Emil oli ihan mukava, mutta miten se teki Kertusta niin hölmön ja kikattelevan? Yäk. Onneksi Sirkka ei nähnyt, kuinka polkupyörän taluttaja kaappasi ensimmäisen mutkan jälkeen isosiskon syliinsä. Alatalon lehmät äimistelivät aidan takana, kun Kerttu sai ensisuudelmansa.

- Nään kuule sinun ilmeestä, että luulet meidän unohtaneen sinne kirkkoon menemisen. Oot kattellu tietysti suomi-filmejä. Emil on aina ollut herrasmies, ja kirkkoon me mentiin eikä minnekään heinälatoon. Saarnasta en mitään muista, mutta oli se vaan niin ihanaa laulaa yhteisestä virsikirjasta, muisteli Kerttu haaveellisena.

..jatkuu..

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

IHANA JATKIS ; ) KIITOS ! Noi koiruudet nyt tiedetään - on ne niin lutusia, mutta saa kyllä aikaseksi vaikka mitä. Meiän riiviö nakertaa myös tuolin jalkoja, vihoviimistä touhua. Onneksi Kaimion mukaan koira oppii sisäsiistiksi, vaikkei opettaiska ja oppii myös olemaan syömättä tuolin jalkoja aikanaan ... Ollaan oltu meiän koiruuden kanssa koirien leikkikoulussa ja nyt on menossa pentukurssi.
Kylmät ja lumiset terveiset Etelästä ; ) mukamas ja jaksuja ja vointeja Tiinalle
pirtsikka

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla Tiina voisi olla uusi ura kirjailijana, jos tämä opettajan homma alkaa tökkiä. Ja ihana tuo prinssi, sitä pitäisi ehtiä katsomaan... Voi hyvin kaiken kiireen keskellä!

pirre

Nina kirjoitti...

jatkis on kyllä ihana!!!:) hiki tuli kun luki vain tuota alkua...huh:) oot ehtivä..ilman porojaki;) Oikein mukavaa Joulun ootastusta..minäkin koitan selvitä perjantaihin,jolloin jättäydyn lomailemaan myös:)

rk kirjoitti...

Onnittelut voittajalle ja parhaalle pelaajalle täältäkin!

Kyllä oletkin varsinainen touhutäti, niinkuin Nina jo sanoi, hiki tuli pelkästä lukemisesta. Ja kaikki puolikuntoisena, siinä raskaiden hoitojen välissä, tuosta noin vaan! Voisitko laittaa pikkupaketin sitä energiaa ja intoa tännekin, kun tökkii niin tuo joulu.

Mitähän Kela tuumaisi, jos alkaisitkin saikulla kirjailijaksi? Tai kolumnistiksi? Sinulla kun on tuo sana NIIN hallussa. - Jatkiksessa on sitten pakko olla: "Ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti." -loppu.

Kitsune kirjoitti...

Ja täällä tämä terve(?) emäntä ei ole saanut aikaan tuosta juuri mitään. Pitäisiköhän itsekin turvautua niihin keväältä yli jääneisiin kortisoneihin? ;) Niistä nimittäin sain kyllä niin paljon kierroksia että varmaan sujuisivat loput joulupuuhat suitsait sukkelaan.

Palaan paremmalla aikaa lukemaan jatkiksen, nyt tämän emännän pitäisi vielä mennä niitä lahjoja käärimään että yrittäisi kiikuttaa huomenna postiin.

Terhi kirjoitti...

Emännän laukun päällä makoilu on hieno keksintö - viksu (ja söpö) koiruus teillä :) Ja minäkin hämmästelen, että miten ihmeessä saat tuon kaiken tehtyä vieläpä kesken myrkytysten..?! Perinteisesti on täällä mm. korttirumba vielä levällään, tosin hyvin valmisteltuna.. Onneksi meidän pojat on tehneet piparkakkutalon :)

Ihana on jatkis, kiitokset :)

Hyviä vointeja!

Kiara kirjoitti...

Huh, hiki tuli tosiaankin tätä lukiessa ;) Reipasta!

Itse olen tän joulun aluksen ottanut tooooosi lunkisti, jotain on tehty ja lahjat on hommattu. Onneksi joulu sujuu ei-kotona, ei tarvi miettiä ruokapuolta.

Anonyymi kirjoitti...

Sähän hyvään saumaan sait kortisonit - mulla meni ihan hukkaan sairaalan sängynpohjalla valvoessa.
Uskomatonta mitä kaikkea jaksat ja ihanaa, että ehdit päästää meidät hiljaisuuden pelkäämisestä.
Mukavaa joulunodotusta - tulis vaan se Finnair viemään minutkin jouluksi kotiin...
Ebba

olga kirjoitti...

Sisu on IHANA, niin pentu kun vain voi olla:)
Kyllä tuntuu kortisoonilla olevan ihmeellinen voima, niin touhukasta on sinun elämä.
Tuo kirjailija-juttu ei olisi ollenkaan huono juttu ja aihettahan olisi vaikka mistä kirjoittaa.
Joulun aluksia!

tiina kirjoitti...

Hulinapäivän iltaa, toverit! Kiitos taas teille kannustavista puustaaveista. Ärkoolle lupaan tietysti onnellisen lopun, ihan nyyrikki-tyyliin. Vai onko tämä hietamies-tyyliä? Joo -en ole alaa vaihtamassa;) VAikka lisäansiot eivät kyllä pahaa tekisi sairaslomalaisen (joulu)kukkarossa.

Tuo virtaa ja vauhtia on ehkä harhaanjohtava otsikko. Sitähän kyllä on löytynyt viikon verran, siis hoidon jälkeen, mutta dopingilla se on hankittu. Viime yönä jo vähän nukutti, eli laskusuhdanne on käsillä ja kolotukset, väsyt ym. alkavat taasen. Ja nytkin, vaikka vauhtia on riittänyt, on tekeminen myrkytettynä normivauhtia tahmeampaa ja tehottomampaa. Onneksi on aikaa.

Onneksi joulukin tulee ihan tekemättä. Terveiset tiistai-illan konsertista kotikirkostamme, jossa illan artisti muistutti, ettei talliakaan ollut imuroitu ja silti se vaan joulu sinnekin tuli. Nih. Ja ebba: jouluksi kotiin, päätetään niin!

Joulutohinoita itse kullekin, sillä lailla sopivasti!

Anonyymi kirjoitti...

Voih! Muistin juuri, että olin viime yön unessani luonanne. Olit ihana ja lämmin, samoin Peltonen. Peltonen tosin tahtoi mukanani vessaan, ja isommat lapsesi olivat hieman kummissaan paikallaolemisestani. Sisua ei näkynyt, lienee liian uusi tulokas että olisin unissani muistanut ;).

Olet ihana! Voi hyvin, tervehdy, ja rentouttavaa joulunaikaa taloonne!

-m- (Aivan tuntematon blogisi lukija siis.)

Anonyymi kirjoitti...

Päivitys oli paikallaan. Minäkin ajattelin jo huolestua...

Onneksi syy oli "vain" joulu:)

T. Maikki