keskiviikko 29. joulukuuta 2010

lumivalkeaa


Joulujatkojen päätteeksi ajelimme miehenpuolen kanssa tänään kotiin, kuuntelimme radiota ja juttelimme niitä näitä. Matkanteko oli rauhaisaa, sillä takapenkin porukka oli jätetty kainuuseen. Sää oli hyvä ja liikennettä vähän, ehdimme ihastella maisemia, joita minä yritin vauhdista vangita kameraani.Ympärillä aukeni talven ihmemaa, kuuraiset puut ja valkoiset hanget, joista heijastui auringon vähäinen valo. Lumivalkeaa, kaunista! Pakkanen lauhtui kahden ja puolen sadan kilometrin matkalla tuntuvasti, mutta sinisen hetken koittaessa, lakeuksille saavuttaessa näytti mittari vielä viittätoista astetta.


Kotiristeykseen tultaessa olisin halunnut jatkaa matkaa aina vaan. Kääntyä moottoritielle ja suunnata etelään. Me olisimme ajaneet, ja pakkanen olisi laskenut aina vaan. Aamusta lukema oli jo puolittunut, olisi vaan jatkettu ajoa kohti nollaa, kohti lämpöasteita. Maisema olisi muuttunut, lumet vähentyneet, loppuneet. Sininen hetki vaihtunut aamun sineksi, jälleen iltahetkeksi, aamuksi, valo muuttunut lämpimämmäksi. Kuinka lämpimään olisimme ehtineet viidessä päivässä?


Viiden päivän vapaalle keksisin paljon mielekkäämpääkin tekemistä kuin sen, mitä on luvassa. Tutkimuksia, tuloksia ja hoito - kuinka mieleni tekisikään hetkeksi karata tästä syöpätodellisuudesta. Voisiko syövästä ottaa lomaa?


Järkiminäni on kuitenkin kuuliaisesti syömättä, juomatta ja pissaamatta huomisaamun, makaa aloillaan hämärässä huoneessa ultra-anturin alla, nauttii neljä litraa sitruunadrinkkiä, jonka jälkeen juoksee vessassa ja makaa taas perjantaina aloillaan, eri huoneessa. Viikonlopun sentään saa huokaista, mutta maanantaina järkiminä istuu taas kiltisti lääkärin vastaanotolla kuulemassa, miltä maisemat nyt näyttivät ja onko lomaa tulossa. Järkiminä tietää, että tuskin sentään. Ihan lumivalkean kauniita maisemia en uskalla odottaa, kyljessä kun tuntuu edelleen olevan jokin tummempi tai likaisempi läikkä. Ehkä havuja. Tai papanoita. Tai mitä siellä hangella nyt tapaa olla.


Järkiminä tietää, mutta silti, petri laaksosta mukaillen: lumivalkeaa, toivoa kai saa? Lomaa oikeaa, sydän odottaa.


Vaikka sitten keväällä?

13 kommenttia:

Kiara kirjoitti...

Toivotaan yhdessä. Ja sano järkiminällesikin, että toivoa saa.

p.s. minulla on ollut viime aikoina samaa fiilistä: voisipa vain hypätä autoon ja ajaa tasan niin kauas kuin bensaa riittää. Tai muuten vain kauas.

rk kirjoitti...

Ai kun saisikin - syöpäelämästä edes lomaa! Puhtaiden maisemien toivojia sinulle täällä ruutujen toisella puolella riittää, mutta kun se prkleen koljatti ei ymmärrä edes joukkovoimaa säikähtää. Tiukat ajat sinulla taas. Tyhjiltä sanoilta tuntuu jaksamista toivottaa, mutta olet ajatuksissa, tänään, huomenna, maanantaina ja ...

Paljon parempaa tulevaa vuotta toivotan kuitenkin!

P.S.Tiernajoukkueelle kiitos iloisesta kuvasta. Murjaanien kuningaskin oli melkein uskottava!

Kitsune kirjoitti...

Toivottavasti näissä uusissa tutkimuksissa ei löydy mitään uutta häijyä. Ne kyllä itsessäänkin ovat ihan tarpeeksi epämiellyttävä kokemus.

Parempaa uutta vuotta toivotan myös minä! Ja sitä lomaakin, jos ei nyt ole ihan vielä luvassa, niin kohtapuoliin.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä se ole herkkua tuo tutkimuksissa käynti ja ennenkaikkea tulosten odottelu. Mulla oli nopeaa toimintaa joulun alla, kaksi tuntia kuvissa käynnin jälkeen istuin jo tohtorin luona kuulemassa tuloksia. Samalla puhuin myös hoitolomaa, ei kai sitä siihen kuole jos on vähän pidempi hoitoväli, ainakin tässä minun tapauksessani. Halusin touhuta lasten kanssa heidän lomansa aikana ja välillä jopa unohtaa tuon pirulaisen. Ulkoharrastuksia on sotkenut -30 C pakkaset, mutta pakkaset kuuluu tähän vuoden aikaan. Tsemppiä tutkimuksiin ja pienempiä läiskiä!
t. pete

Nina kirjoitti...

saa toivoa ja olla vailla jo lomaa....pienempiä papanoita ja ainaski jo kevätlomat mielessä täältä päin tulevissa toivotuksissa.Jaksamisia.

Sanna kirjoitti...

Sanoisin, että ilman toivoa ei ole elämää.
Toivo pitääkin meidät varmasti järjissämme?! Vai kuinka? Muutenhan sitä voisi heittää itsensä romukoppaan.. On se Toivo eri hieno hemmo.
Välillä tuollainen ajelu on maailman parasta. Eteenpäin vain mennään ja toivoisi ettei se ikuna lopu. Varsinkin talvella, ihanissa maisemissa matkaa voisi vain jatkaa ja jatkaa.

Toivotaan Peten sanojen mukaan: Pienempiä läiskiä!!!

Zelda kirjoitti...

Kyllä sitä välillä saa laittaa järkiajatuksetkin vapaalle ja luvan niille tunteille. Toivon parhaita mahdollisia tuloksia, erityisesti lumivalkeaa.

Anonyymi kirjoitti...

Toivoa ei unohdeta, ei. Se kulkee vahvana matkassa, kantaa sinua ja meitä jokaista.

Meidän poppoon isot ja pienet toivoo myös hyviä näkymiä tutkimuksissa.

Toivon kanssa kohti uutta vuotta ja lumivalkeaa!

rt Leena

ps: Eilisen lenkin jälkeen pojat sinua kyselivät ja odottivat käymään. :) Lämpöiset terkut siis pikkuviikareiltakin!

Maittaela kirjoitti...

Lämpimiä ja niiin kovasti toivovia ajatuksia minultakin!

Anitta kirjoitti...

Aikamoiset uudenvuodenboolit on sinulla tiedossa.
Läiskistä toivon pieniä. Ja pienistä läiskistä kärpäsenpa..koja. Ja niistäkin vielä pienempiä, ihan puolipisteitä vaan.
Nauti nyt kuitenkin tutkimusten välipäivistä ja käperry miehen kainaloon vaikkapa hyvän musiikin kera.

Hannele kirjoitti...

Parempaa Uutta Vuotta ja toivotaan parasta:)

tiina kirjoitti...

Kiitos toverit!! Lueskelin lehtien luvun lomassa kommenttejanne miehen puhelimesta, mutta sen verran sormet tärisevät tuossa vaiheessa, ettei vastaamisesta tule pikkunäppäimillä mitään:)

Kumma tunne tuo "ajelulle" lähdön halu.. En ihmettele että road movieta on tehty joka lähtöön. Viimeksi tällainen "ajan kotiristeyksen ohi-olo" oli sädehoitojakson loppupuolella. Kait se on jotain väsymistä tilanteeseen, oli se sitten syöpä tai muu.

Hoitovapaa on joulun aikaan ollut aivan oikea päätös, pete! Kun hoitoja riittää, on hienoa osata priorisoida ja antaa aikaa perheelle. Hyviä uutisia toivon sinulle!

Toivo on tarpeellinen, siitä pidetään kiinni. Kyllä se mukana aina kulkeekin, mutta joskus vaan käsilaukussa on niin paljon sälää, että se uhkaa hetkeksi hukkua. Onneksi se taas löytyi.

Tiernajoukkueemme oli hyvin iloisella tuulella kuvaussessiossa, hupia riitti mm. vaatteista. Murijaanein kuningas kun on batmanin puvussa ja herodeksen viitta on lainattu supermanilta. Ja knihdin hattu kukkaselta tai jymyjuntuselta peppi-elokuvasta. Terveisiä vaan tiernajoukkueelle sinne kainuuseen:)

Ja nyt kaivaudun tuonne teeveen ääreen vilttien väliin ja miehen viereen, kuten neuvottiin, ja otan lasillisen SITRUUNAJUOMAA. Yäk.

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Mahtavan kuvan olet vauhdissa lasin läpi onnistunut ottamaan ja Tiernajoukkue on mainio :)