keskiviikko 22. joulukuuta 2010

(sisä)siisti joulutervehdys




Lähes sisäsiisti koiramme lähettää sydämellisen joulun toivotukset! Neljän kuukauden iässä pikkupoju on oppinut jo hädän hetkellä menemään kohti ovea, mutta hätä saattaa unohtua matkalla jos näköpiiriin ilmaantuu jotain mielenkiintoista. Tai sitten ei vaan millään ehdi, kuten tässä erään kerran näin sydämellisesti sattui. Reeni on kuitenkin tuottanut tulosta. Pojua on kehuttu onnistumisista niin ahkerasti, että perheen teiniosasto ottaa mallia ja ilon irti. Nykyisin kaikki perheenjäsenet saavat vuolaita kiitoksia onnistuneiden vessareissujen jälkeen:)

Lattioita on siis viime viikkoina tullut luututtua ahkerammin kuin koskaan. Viime viikolla ulkoilutettiin matot ja vaihdettiin lakanat, joten joulusiivot on nopeasti tehty. Meillä ei joulu tule vaatekaappiin eikä lusikkalaatikkoon, joten pääsen melko vähällä, ja senkin vähän teen vasta, kun olen sotkenut keittiössä riittävästi. Ja jos siivouksen suhteen meinaa ressi iskeä, muistuttelen mieleeni viikon takaisessa konsertissa kuulemani viisauden: ei oltu talliakaan imuroitu, vaan saapui se joulu sinnekin.

Päätinkin aloittaa joulusiivouksen autostani, joka oli loskakelien jälkeen vielä kurakuorrutettu. Pakkanen laski kymmeneen, joten ajelin tuttuun autopesuun, sen läpi ja ulos. Ruuvailin antennin takaisin ja pyyhin kuivaliinalla peilit ja lasin, ja ajoin läheiseen markettiin ostoksille. Tunnin ja neljän kassillisen jälkeen kärryilin autolle, ja rupesin lastaamaan tavaroita autoon... tai en ruvennut, sillä yksikään viidestä ovesta ei auennut. Umpijäässä, arvelin, ja otin kuskin oven käsittelyyni. Puhaltelin lämmintä ilmaa oven rakoon ja vedin kahvasta emännänraivolla. Sesam, aukesihan se.

Ylpeänä ja tyytyväisenä lastasin auton, palautin kärryt ja suuntasin vielä uudelleen sisälle markettiin. Kävin kukkakaupassa ja alkossa, ja suunnittelin vielä käyntiä apteekissa, mutta kello alkoi näyttää perunankuorintaa. Takaisin siis autolle, auto käyntiin ja kohti kotia.. tai ei sittenkään, sillä auto ei hievahtanutkaan, vaikka kuinka painoin kaasua. Tämähän on jäätynyt kiinni parkkiruutuun, ajattelin, mutten sentään ruvennut hönkimään renkaiden alle. Kaasuttelin muutaman kerran ja yritin työntääkin, mutta nyt täytyi turvautua apuvoimiin. Sangen ystävällinen nuori mies tulikin oitis avukseni. Varovaiset "onko vaihde päällä?" ja "eihän ole käsijarru päällä?" -kyselyt otin asiallisesti vastaan, ja pysyin teoriassani auton jäätymisestä. Ja kas, näinhän se oli. Tuupaten pääsin sentään irti, kukkaset ja kurkku saatiin paleltumatta perille ja perunatkin olivat kypsiä kello viisi. Kiitokset nuorelle miehelle, vielä löytyy parkkipaikkojen ritareita!

Autonpesureissu pakkasella voi siis mennä päin per_että. Joulukorttilähetysten seassa saapui sairaalasta kirje, jonka mukaan loppuvuosi menee itselläni ihan sananmukaisesti päin per_että, sillä odottamani suolentähystysaika sattuu sopivasti uudenvuodenaattoon:) Edellisessä hoidossa satuin mainitsemaan hoitajille moninaisista vatsavaivoistani, ja nämä menivät kantelemaan niistä lääkärille. Tutkia pitää, kuului lääkärin määräys. Mikäpä siinä, tällä verukkeella sain pitemmän joululoman, sillä kuudes hoito siirtyy uuden vuoden puolelle. Tähystystä edeltävänä päivänä tutkataan vielä vatsan seutua ja sisäelimiä päältäpäin, joten onpahan sitten tutkittu.

Tutkimuksia en jaksa vielä jännittää saati ajatella, eikä mikään ole oikeasti päin per_että. On riemun raikkahin aika. Päättynyt kaikk on työ, eikä rasita koulu, ilmassa leijuu jo joulu. Lasten joulupuukin on koristettu ja maja on rauhaisa -mitä muuta voisi toivoa? Tähän vuoden pimeimpään aikaan, johon joulu luo valonsa, ei mahdu huolta, ei murhetta. Hetken kestää elämä, mutta sen ei tarvitse olla synkkä ja pimeä. Eikä mikään ole turhuuden turhuutta, edes suun ruoka ja meno muu. Nautitaan niistä, nautitaan ihmisistä ympärillämme, nautitaan joulun tunnelmasta -lasta unohtamatta.

Joulujatkis saakoon päätöksensä jo nyt. Jouluaattona aukeaa vielä joulutervehdysluukku.



- Maaliskuussa meidän sitten vihittiin, mutta yhteiseen kotiin päästiin muuttamaan vasta rauhan tultua, jutteli Kerttu. – Ja ensimmäisen kotimme ikkunasta näkyi se pommisuoja, jossa helmikuussa olin pelännyt henkeni edestä. Kaksiomme keittokomeron ikkunasta sitä aina katselin, ja ajattelin että kyllä meillä on hyvä. Vaikka kyllähän siinä oli sellaista syyllisyyden tuntoakin, kun elämä niin kauniisti kohteli, kun monilla oli niin sitä surua ja puutetta. Emilin ainoa sotavamma oli pakkasenpurema vasemmassa pottuvarpaassa, ja minä en menettänyt sodassa ketään enkä mitään.

Kerttu pyöritteli vihkisormusta nimettömässään, sitä tuskin saisi enää pois sormesta. Sitten hän katsahti minua kuin kysyäkseen lupaa jatkaa, virnisti tyttömäisesti ja naurahti.

- Ai niin, menetin minä sen kaupunkireissulla ostetun villakankaan, unohdettiin se Sirkan kanssa sinne suojaan. Arvaa harmittiko! Turvapaikasta tultuamme ympärillä on tuhoutuneita taloja ja savuavia raunioita, ihmiset etsivät omaisuuttaan ja omaisiaan, ja me harmittelimme unohtamaamme kangaspalaa. Emil osti sitten uuden kankaan, ja toisenkin, hempeämmän, josta tein vauvanpeiton. Se oli kaunis peitto, kirjailin vielä reunoihin varsipistoilla kuvioita, mutta kauan kesti, ennen kuin peitto pääsi vauvaa lämmittämään. Kolmenkymmenen vuoden päästä annoin sen Sirkan tyttärelle, kun tämä sai esikoisensa. Kyllä me Emilin kanssa lasta kovasti toivoimme, mutta kun ei saatu, niin hyvä oli kahdestaankin elää.

Puoli vuosisataa yhteisiä muistoja, jotka vain hymyilyttivät Kerttua. Muutto kaksiosta väljempiin neliöihin kerrosta ylemmäksi, sitten talon rakentaminen ja puutarhan perustaminen uudelle rintamamiesalueelle, ja kun se oli saatu valmiiksi laitettiin vielä mökki. Kesäisin pakattiin vihreä soputeltta volkkarin takakonttiin ja kierrettiin Suomea, sitten pohjoismaita, se mitä mökiltä raaskittiin lähteä. Mutta parasta oli kotielämä. Viideltä oli päivällinen, jonka jälkeen Emil kävi polttamassa piipullisen tupakkaa. Käytiin kävelyllä, tavattiin ystäviä, ja viikonloppuisin mentiin teatteriin tai konserttiin. - Se on sellaista arjen armoa, että siinä ei ole mitään erityistä hohtoa, ja on kuitenkin, yritti Kerttu selittää nuorelle hoitajalle, joka vakavana kuunteli vanhaa rouvaa. Miten joku voi olla noin tyyni ja onnellinen. Ja kiitollinen kaikesta.

Aamu ei valjennut joulukuussa, mutta käytävällä kaikuva pesukärryn kolina kertoi lähestyvästä vuoronvaihdosta. Kertulla tuli kiire Emilinsä luokse, minulla ei ollut kiire enää minnekään. Kävelin henkilökunnan vessaan, nojasin lavuaarin reunaan ja otin silmälasit pois. Yritin katsella keskittyneesti katon kosteusläikkiä, mutta turhaan. Suolaiset pisarat noruivat silmäkulmista korviin ja korvalehtien yli hiuksiin, hoitajat katsoisivat varmaan uteliaina aamuraportilla. Tästä ei oikein saanut otetta. Tuntui vain painetta keuhkoputken haarauman kohdalla, ehkä juuri siinä, missä Emilin kasvain sijaitsi. Hiiteen vuorovaikutustaidot, ammatillinen asenne ja hoidon hierarkia. Lohduttaja tai lohdutettu, aivan sama.

Keittiössä alkoi taas näyttää siistiltä. Kuivasin vielä tiskipöydän ja asettelin kattilat nurinpäin liinan päälle kuivumaan. Lämmin vesi oli saanut sormenpäät kurttuun. Etsin sakset ja leikkasin Kertun ja Emilin kuolinilmoituksen lehdestä. Kiitos elämästä! Se tuntui edelleen hyvältä. Taittelin paperinpalan puoliksi ja talletin sen rippiraamattuni lehtien väliin, sinne vihkikuvien ja kasteilmoitusten joukkoon. Elämästä ne kaikki kertoivat.

Olin tavannut Sirkankin seuraavan työvuoron alussa, oli sanojensa mukaan isosiskoa paimentamassa, ettei tämä väsyttäisi itseään liikaa miestä hoivatessaan. Olin ottanut yhteystiedotkin ylös, voisin lähettää surunvalittelukortin, mutta myöhemmin. Nyt nauttisin sunnuntaivapaastani. Etsin uutuuttaan kiiltelevän pyöränavaimen ja valmistauduin kohtaamaan kylmän. Huivia kaulan ja suun suojaksi, ja toppauksia villakankaisen takin alle. Peilikuva hymyilytti. Aukaisin kaksiomme oven, ja kylmä hulmahti vastaan. Helmikuun alun iltapäivässä oli jo aavistus valoa, ja lähdin polkemaan hiekalla kylvettyä pyörätietä pitkin kohti aurinkoa.


Perillä löysin vierekkäiset kummut ja paleltuneita kukkasia. Keväällä toisin sinne tuomenoksan.

loppu

14 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Huomenta. Ei nukuttanut, joten nousin pesemään siilin varpaat ja sitten blogeja tutkaileen. Kohta aamukahvit, sitten possua uuniin ja torttuja paisteleen. Lapset tulee käymään päivällä. Siivoukset on tehty. Ei meilläkään vietetä joulua lusikkalaatikossa eikä komeroissa. Mattojen puisteluksi riitti kun näin naapurin pöllyttävän omiaan lumihangessa.

Kiva lukea sinun jatkokertomustasi. Joillakin se vaan on sana hallussaan.

Toivottavasti tulossa olevat tutkimukset antavat hyviä tietoja.

Mukavaa joulun aikaa.

rk kirjoitti...

Tuossa joulutervehdyksessä on asennetta! Aika hauska.
Kertulla ja Emilillä oli sitten se "ja niin he elivät onnellisesti elämänsä loppuun asti" -elämä. Kiitos kivasta jatkiksesta.
Täälläkin on herätty jouluun, uunissa on yön yli imeltynyt "hämäläinen perunatuuvinki", 3 tuntia/150 astetta. Huomenna heti aamusta kohti piirakkalandiaa, ruoat ja kuusi mukana! Ei täällä kotona viitsisi ollakaan, kun kukaan ei ole muistanut siivota.
Muutama päivä jouluelämää ja sitten taas ...

Mukavaa ja lämpöistä joulua sinulle, koko Piparimaan perheelle ja kaikille lukijoillesi!

Adelhaid kirjoitti...

Hyvälle mielelle taas tuli, kun luki sun kirjoituksia. Sä olet ihan mahdottoman positiivinen ihminen ja säteilet sitä meihin vähemmän positiivisiinkin.

Ihanaa joulua teille!

olga kirjoitti...

Olipa taasmukava lukea sinun kirjoituksia. En voi kun ihailla miten jaksat aina olla niin positiivinen. Henki tarttuu muihinkin.

Sisun pisu oli aika sydämellinen :)
Marttojen viisas neuvo joulusiivouksista on hyvä pitää mielessä, jos meinaat viettää joulun kaapissa, ne kannattaa silloin siivota. Eli vähemmälläkin stressillä joulu tulee.

Hyvät Joulun toivotukset teidän koko perheelle!

Anonyymi kirjoitti...

Unohdetaan vähäksi aikaa tuo pikkupirulainen, hoidot ja kaikki muu ja nautitaan joulusta. Rauhallista Joulun aikaa ! t. pete

Kiara kirjoitti...

Oihhh, ihana tarina, harmi ku se loppu.

Koirulille jouluterveiset kans, samoin koko teidän porukalle!

Tänään iltasella nostan ikävät ajatukset ja surut narikkaan, palaan niihin sitten maanantaina.

Zelda kirjoitti...

Lämpöistä Joulua toivotteleepi Taigan väki!

Nina kirjoitti...

naurun tyrskähdyksiä päivityksestäsi ja pieni silmien kostuminenkin Joulutarinasi vuoksi. Ihana oli. Tsemppiä putkiston tähystelyyn!

Jep..meilläkään ei vietetä Joulua laatikoissa ja kaapeissa, joten sotkusta on;) kynttilänvalo on armollinen:)


Niin ja RK, just oikeanlaista perunalaatikkoa tunnut tekevän;) täälläkin 150 astetta ja 3tuntia..sitä ennen koko yön imelletetty peruna ja jauhoseos:)

Oikein ihanaa Joulua Tiinalle ja perheelle sekä kaikille muillekkin näillä "langoilla roikkujille:)"!!

Kati kirjoitti...

Kiitos kivasta jatkokertomuksesta. Nyt joulumieltä rintaan, rööriroope unohduksiin ja nauttimaan. Terveiset tierna"pojille" ja huoltojoukoille ja nyt siis kaikki päin perHettä ;o) JOULUILOA!

Maittaela kirjoitti...

Lämpimät jouluterveiset täältä idyllisen lumisesta Helsingistä ja hyviä löytöjä loppu- ja ensi vuonnakin!

Anonyymi kirjoitti...

"Mökit nukkuu lumiset,
nukkuu hanki, tanteret.
Tuikkii taivaan tähtivyö,
Pyhä nyt on jouluyö.

Katso, valo välkähtää.
Hanget kaikki kimmeltää.
Yli vuorten, metsien,
käy kuin välke siipien.

Se on joulun enkeli.
Herra hänet lähetti,
kanssa joululahjojen
luokse pienten lapsien."


Hyvää ja rauhallista joulua Tiinalle ja koko perheelle!

t. Äijä männyn alta ;)

tiina kirjoitti...

Joulukukkanen teille ihanat kommentoijat!

Hienoa että stressittömiä joulunviettäjiä on muitakin:) Omalla väellä ollessa siivot ei nyt niin nuukia ole, ruokapuoltakaan ei viidelle hengelle mahdottomia tarvitse. Hyvä näin!

Tällä hetkellä tiellämme on pimeää, mökit nukkuu lumiset ja jouluyö on pyhä. Ei ole edes kaks puolisoa valveilla, vain minä ja sisu, joka vahtii emäntäänsä jalkojen juuressa. Ihanan rauhan hetki, lähetän palasen tätä tunnelmaa teillekin!

Kitsune kirjoitti...

Kiitos joulutarinasta! Et ole ajatellut koskaan kirjaa kirjoittaa?

Ja oikea asenne että ajatellaan niitä tähystysasioita sitten joulun jälkeen. (On kokemusta ko. tähystyksestä ja taitaa kuulua sinne elämäni top-3 ehdottoman epähuippuhetken joukkoon rinnanpoiston ja poskiontelopunktion väliin.)

Sanna kirjoitti...

voi Sisu soikoon :D
Hassun hauska tervehdys!
Mulla on nyt joku kommenttiblokki, kun en saa minnekään kommentteja laitettua, vaikkakin käyn vierailulla!
Täytyy nyt kun innostuin niin kehaista myös Peltsin taannoista musiikkiesitystä. On siinä kova flikka ja niin ihqu :D
Hyviä vointeja!!