tiistai 7. syyskuuta 2010

soreasti koreasti

Lauantaina tuli täyteen kaksi vuotta syöpäelämää. Syyskuun neljäs päivä 2008 kuulin sairastavani rintasyöpää ja lokakuussa löytyi vatsanpeitteisiin levinnyt munasarjasyöpä. Vaativan leikkauksen jälkeen, noustessani ensimmäistä kertaa istumaan sänkyni laidalle, ajattelin olevani tyytyväinen, jos näen vielä joulun - heikossa kunnossa se tuntui realistiselta tavoitteelta. Tuli joulu ja tuli toinen, ja uskoni tuleviinkin jouluihin palasi, ei elämä loppunutkaan syöpädiagnoosiin. Eikä se lopu edes uusimiseen, vaikka niin saatoin ajatella vielä joku aika sitten.


Heti maksametastaasin löytymispäivänä sanoin miehelleni, että elämän pitää jatkua mahdollisimman normaalina. Syövän ja hoitojen ei anneta vaikuttaa perhe-elämään enempää kuin on aivan pakko, ja suunnitelmista, reissuista, lasten harrastuksista ja omistakin pidetään kiinni. Eletään laadukasta arkea ja nautitaan kotielämästä, ettäs tiedät, rouva on puhunut. Mies mietti päivän verran sanomisiani, ja tuumasi sitten, että ei, nyt eletään vähän täydemmin. Tehdään asioita hetken mielijohteesta, reissataan hiukan ja nautitaan elämästä. Ehätti kuitenkin tarkentaa, että toki kukkaron sanelemissa puitteissa, mutta siinä vaiheessa minä istuin jo netin ääressä tutkimassa matkustusmahdollisuuksia, äkkilähtöjä ja kaupunkilomia. Ex tempore pystyyn polkaistu itävallan matka oli sitä täydesti elämistä, ehkä jopa kukkaron puitteissa, matka kun tullee kuitatuksi peruuntuneen reissun vakuutuksesta.




Elämän juhlasta pidetään muutenkin kiinni. Isä ja isot lapset ovat tavanneet käydä elokuun lopussa kesänlopettajaisreissulla härmän huvipuistossa, eikä tuota viime viikonlopun reissua tullut mieleenkään perua yhden syövän vuoksi. Tällä kertaa mukaan pääsi peltonenkin, jotta sain rauhassa toipua hoidosta. Turha kuvitella, että neiti enää jatkossa jää reissusta pois. Kahdeksan tunnin aikana tämä ehti käydä kolmisenkymmentä ajoa laitteissa, jonka jälkeen jaksoi vielä heilua nuorisokonsertissa ja ihastella ilotulitusta, ilman että olisi vahingossakaan levähtänyt rattaissa, jotka varta vasten lainattiin naapurista raskasta päivää varten.




Samaan aikaan toisaalla juhlistin kahta elämäntäyteistä vuotta. Syöpää tai ei, täyttä elämää nämä ovat olleet. Kaupunkikin vietti synttäreitään, ja juhli sitä monenlaisilla tapahtumilla, minä mukana. Kuljeskelin ihmismassan mukana auringonpaisteisella kävelykadulla ja söin kesän viimeistä pehmistä antaumuksella, seuraavan kerran mansikkaraitaa sitten ensi vuonna! Neljäksi kiiruhdin kaupungintalon juhlasaliin nauttimaan barokin makupaloja nuoren orkesterin tarjoamana, minkä jälkeen oli vuorossa salaattibaarin makupalat. Kanacaesarin, primperanin ja parin salmiakkipastillin jälkeen alkoi tuntua siltä, että jaksaisin vielä yhden juhlallisuuden, ja hyvä että jaksoin. Johanna & mikko iivanainen duo oli puhuttelevaa, rehellistä ja taidokasta laulua & soittoa, kansanlauluja ja negrospirituaaleja omilla sovituksilla.

Illalla nukkumaan mennessä olin vielä haltioissani tunnelmallisesta keikasta täpötäydessä yliopiston kappelissa. Johanna tulkitsi soittajapaimenen väkevästi, ja laulun sanoissa oli sanomaa enemmän kuin kansanlaulun sepittäjä aikoinaan lienee tarkoittanutkaan. "Hei, soreasti, koreasti pillini soipi.." tuntui kiirivän kohti viidettä penkkiriviä, vasenta laitaa. Niinhän tässä mennään, soreasti, koreasti. Nautitaan elämän juhlasta, iloitaan arjesta ja pysähdytään jokaiseen hyvään hetkeen.


Ja nyt se hyvä hetki on pala valkosuklaakakkua ja ehkäpä kuppi kahvia, viiden päivän kahvittomuuden jälkeen! Elämä alkaa maistua, muultakin kuin muovilta:)

17 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Oikea asenne sinulla. Ei elämä lopu syöpädiagnoosiin eikä elämistä pidä lopettaa myöskään sen takia. Jos vain suinkin pystyy nauttimaan, niin antaa mennä vaan. Mukavia nautinnollisia hetkiä syksyysi.

olga kirjoitti...

Mahtavaa kun pystyt nousemaan tilanteessa niin, ettei jää sängynpohjalle. Kyllä perhe antaa voimaa, ei voi ajatella vain omaa tilaansa. Kyllä sitä alkaa elää nytkun elämää eikä sitkun.

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Hyvä Tiina! Kiva kuulla teidän kuulumisia ja että elämä maistuu :) Sulla on ihana perhe ja heillä on ihana äiti/vaimo ♥

Hyvää oloa, herkullisia makuja ja taistelutuloksia!

Kiara kirjoitti...

Hienoa. Meidänkin viisvee painoi menemään koko päivän tuolla härmässä. Vauhtia riitti.

On ihana, että pystytte viettämään tuota "täydempää" elämää tässä ja nyt. Ihan jo taloudellisestikin.

Itse tiedän, että jos sairastuisin vakavasti ja pitempikestoisesti nyt, talous romahtaisi totally eikä kauheasti muuta ku taaplattais laskusta toiseen. Sitä teemme jo nyt, kroonikkopotilasmieheni kera. Toisaalta, eihän se täysi elämä niistä matkoista tai rahan menosta synny, vaan elämyksistä, joita saa lähempääkin. Ehkä sitä oppisi jotain?

Suklaakakun voimalla eteenpäin :)

tiina kirjoitti...

Ihana perhe on, ja täydellinen vaimo:)

Taloudelliset asiat nousevat aina välillä pintaan tässä sairastamisen lomassa. Sairaslomalla jäänti voi todella romahduttaa tulot ja elintason, ja aivan liian moni vakavasti sairas joutuu sairautensa ohessa miettimään ihan jokapäiväistä leipää ja sitä, riittävätkö rahat lääkkeisiin. Ihan niin kuin sairastamisessa ei olisi tarpeeksi.

ITselläni on virka, josta jäin nyt taasen sairaslomalle. Sairasloman ajalta saa erikseen säädettyä palkkaa, ensin täyttä ja sitten osittaista jne, eli siinä mielessä raha-asiat ovat kuten ennen. Kulujakin toki on, sekä sairaudesta että muuten, mutta pärjäämme ja välillä on mahdollisuus tosiaan tehdä pikkujuttuja hetken mielijohteestakin.

Kuitenkin, kuten kiara sanoikin, ei kaikki kiva maksa mitään tai maksaa hyvin vähän. Lauantai-illan laatukonsertti oli ilmainen, salaattibaari 6,60e -ei kallis. Jätski maksoi 1,50. Alle kympillä sain aikas mahtavan vapaapäivän kaupungissa. Bonuksena tuli terapia.

hmm. se härmän keikka taisi olla vähän hintavampi, mutta onhan sekin säästöä, kun käy joka ikisessä vempeleessä ja monta kertaa..? Samalla hinnalla:)

Kiara kirjoitti...

:D härmää ei käydä tiheään. Joten silloinhan on perusteltua "kalleus". Hih. Lisäksi: härmän laitelippuhinnat on itteasiassa mun mielestä kohtuullisest, palvelu asiallista ja alue viihtyisä. Kannan ihan mielelläni roposeni sinne.

Toi sairaspäivärahan porrastus on hyvä juttu. Ei tipu suoraan minituloille, vaan kiristyy pikkuhiljaa. Näin ehtii sopeuttaa menojaan. Vai tulojaan menoihin ;) Onneksi on myös katto lääkekuluissa. Helpottaa loppuvuoden menoja ihan kivasti.

Joo, kommentointituulella tänään.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Tiina ! Meiän perheessä on kans päätetty "pistää kaikki leviäksi" siis sen verran kun tulee, niin luontevasti menee ; ) Elämästä nautitaan tässä ja nyt, toki tulevaisuuden suunnitelmiakin olis vissiin hyvä tehdä, mutta elämän asenne on nyt sädehoidon aikana ainakin sellainen, että kun tästä selvitään, niin matkalle lähdetään perheen kanssa, jämptti on niin ; )
Kiva Tiina, että kakku ja kahvi maistuu.
pirtsikka

Sanna kirjoitti...

Voi mikä ihana nainen täällä höpöttää!! On se niin ihan kaikilla (tai ainakin tarttisi olla niin!!), että osattaisiin nauttia jokaisesta päivästä ja hetkestä, tehdä niitä irtiottoja taikka "äkkilähtöjä", miettimättä sen kummemmin!!
Kyllä taasen tuntuu omat riehumiset omassa blogissa ihan pöhköiltä, mutta kyllähän hermojen menettäminen hetkeksi on ihan suotavaa :)
Kaikki ei aina ihan mene niinkuin on suunniteltu.

Mainiolta kuullosti sun terapiapäivä ihmisvilinässä ja nauttimassa kulttuurista. Ja noin edullinen vielä!
Voin vielä kuvitella Peltsin tuolla huvipuistossa.. ei tartte ensi vuonna varmaankaan kysyä, että lähteekö tyttö mukaan :)

Suuren suuri halaus !

KIARA: Hih.

Anonyymi kirjoitti...

Söpö toi Peltonen! Välitä terkut ja ihailut. Kiva että elämä ja kakku maistuu. Onko se aina viiden päivän kurjuus noiden myrkkyjen jälkeen?
Voi hyvin, niin hyvin kuin nyt on mahdollista, ja iloa päiviisi!

tiina kirjoitti...

No sehän on hyvin sanottu tuo leviäksi:) Nii justiin. Ja se härmä on harvinaista herkkua, ehkä ensi kerralla äiteekin kelpuutetaan mukaan, on meidänkin väen mielestä ykköspaikka. Vaikka sytotoipumista suurempi ongelma muulle porukalle tuntui olevan, ettei reissusta saa tulla mitään shoppailu-nähtävyys-perusperhelomaa säännöllisine ruoka-aikoineen ym. Halusivat syödä makkaraa ja munkkia ja viis veisata hampaiden pesusta:)

Kommentointituulella minäkin näköjään, ilma on lupauksesta huolimatta vielä sumuinen, en rynnistäkään torille. Aamun pakolliset hommatkin on tehty. Ikkunanpesu ei niihin kuulu eikä mikään muukaan siivous tänään.

Muutama päivä näköjään menee tästäkin toipuessa, heikotusta ja kuvotusta lähinnä on ollut. Nyt olo aivan muuten jees, mutta kädet kutiavat. Oire ei itseä vaivaa, mutta mietityttää toki, onko allerginen reaktio vai reistaako maksa. Omatoimihoitaja sisälläni kehotti ottamaan heinixiä ja kokeilemaan auttaisiko se kutinaan:) Testi menossa.

Nina kirjoitti...

loistava asenne:)Näitä matkatempauksia itsellenikin on elämään tullut sairastumisen myötä.Sitkuelämä ei napannu ennen diagnoosia eikä sen jälkeenkään:)..kuvailit juuri tuota kaupunkikierrostasi kuin minun ajatuksiani olisit kirjoitellut.Tosin voimaantumispaikkani ja elämänlähteeni olivat reissut Tamperelle, siellä katukahvilat ja tunnelmat.Tätä se oli itsellänikin sairaslomalla, halvalla nautittuja jätskiannoksia:)ja halpamatkoja:).Tässä kohden nöyrästi suhtaudun kuitenkin asiaan, koska itselläni kohtuu hyvätilanne myös, toimi alla ja aleneva palkka, kun palkattomalle meni, jotain sai sentäs päivärahaa kelasta. Mies säännöllisin tuloin. Kyllä myös tosiaan kävi mielessä, että jos yh-vanhemmalle kävisi näin,talous kyllä romahtaisi ja oman ressinsä toisi sairaslomaan taudinkin lisäksi. Mutta sinnepäin maakuntaa laitellaan täältä tätä auringonpaistetta, illalla suuntaan itse Helsinkiä kohden.Nauti arjestasi:)!

umbramaj kirjoitti...

Hyvä asenne sinulla! Päätin itsekin sairastumisen jälkeen että nyt teen kaiken sen kiinnostavan ja piristävän mitä niissä olosuhteissa pystyn. Se auttaa elämään myös ne vaikeammat päivät kun saa välillä täysillä nauttia niin kulttuurista kuin matkoista.
Peltoselle terveisiä namikakun äärellä!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on pakko kommentoida minunkin.. Eksyin tähän blogiin alunperin ihan vahingossa, mutta nyt on päivittäin ihan pakko käydä tsekkaamassa mitä Tiinalle ja Peltoselle yms. kuuluu =) Tiina, sulla on "kynä ja sana" kohdallaan, aivan mahtavaa lukea kuulumisiasi!! Jatka samaan malliin, täällä odotellaan aina kuulumisiasi. Toivotan sinulle ja perheellesi paljon auringonsäteitä (paistaa mukavasti täällä Pohjois-Karjalassa) ja muutenkin valoisia päiviä!!

P.S Aikaisempiin kirjoituksiisi palaten, meillä tässä ihan vierellä pidettiin menneenä kesänä kuuluisat suviseurat =)

P.P.S Ainakin osa sytareista aiheuttaa sivuvaikutuksena ihon kutinaa.

-hoitsu Kati

Kitsune kirjoitti...

Elämänmakuisia kuulumisia. :) Hyvä että maistuu, myös kahvi, toivottavasti heikotukset ja kuvotukset alkavat olla ohitse.

tiina kirjoitti...

Kiitos kati, umbramaj ja muut! Aina kiva kuulla lukijoista:)

Tässä olen yrittänyt selvittää, voiko sairasvapaalla elää myös normiarkea. Juhla kun tuntuu mukavammalta, kun on hiukka vähän kärsinyt sen eteen -perusluterilaista mentaliteettia. Selvitystyö kesken, mutta olen jo heilunut hieman karttakepin kanssa, ihan vain kokeeksi. Tatsi on tallella:)

Kutina tosiaan väheni antihistamiinilla, toivon etten herkisty liikaa sytolle, että sitä voidaan jatkossakin antaa, lääkevalikoima käy muuten aika suppeaksi. Mukava kuulla asiantuntijalta, että sytot saattavat aiheuttaa kutinaa noin ihan muutenkin.

Perusperheenäiti lähtee kauppaan kuten niin moni kollegansa torstai-iltana tapaa tehdä. Valkosipulia, kesäkurpitsaa ja rasvatonta maitoa. Ai niin, ja sormikkaat peltoselle.

Zelda kirjoitti...

Juuri noin pitääkin elää, täysillä. Tuon kun me kaikki osaisimme tiedostaa, niin kuinka hyvä meidän olisikaan olla.

Anonyymi kirjoitti...

Voi, Johanna Iivanainenko oli laulamassa täällä? Mun suosikkilaulajia. Ihastuin koululla, kun hän vuosia sitten lauloi Tunteellisen siilin ja JaakkoVaakko vesirotan puhtaalla äänellään. Välillä kurkkaan keikkakalenteria mutta nyt syksyllä en ole ehtinyt. Olisipa kiva olla mukana kuuntelemassa, mutta ensi kerralla sitten!

Olipa ihana, kun hyörit töissä! Ja jumpassakin! :)

rt Leena