keskiviikko 15. syyskuuta 2010

tarveharkintaista terapiaa

Työnteko sairaslomalla on tehty melko mahdottomaksi, tähän tulokseen tulin viikon kestäneiden haastattelututkimusten jälkeen. Ja mikäpä minä olen lakia ja sen tulkintoja muuttamaan, vastassa kun on suuria kysymyksiä vastuista, vakuutuksista, työkyvyn uudelleen arvioinnista ja siitä pahimmasta, tarveharkinnasta.

Harkitaanpa nyt hetki sitä tarvetta niin ei viranomaisten tarvitse. Eli, rahaa tarvitsen, olkoon se sairauspäivärahaa tai palkkaa. Talovelkaa pitää lyhentää ja perhe ruokkia, tiliotteesta löytyy näitä miinusmerkkisiä tarpeita kuukaudessa keskimäärin kolmen sivun verran, tarpeellista ja turhempaa. Se harkintapuoli on hankalampi. Alkusyksy meni syöpäuutisesta toipuessa, ajatukset kiersivät kehää maksa - keuhkot - luusto - aivot -, tämä elimestä elimeen leviävä reitti on viime vuosina tullut aivan liian tutuksi syöpäystävien kautta. Elokuussa eivät jakolaskut ja välituntiriidat olisi tuonne kehälle mahtuneet, vaikka se melko nopeasti laajenikin kehoni ulkopuolelle ja sai lisää valoa, toivoa ja uskoa huomiseen.

Ensimmäisen hoidon jälkeisestä krapulasta toivuttuani tunnen olevani työkykyinen, ainakin suurimman osan aikaa. Tämä tosin on vain tunne, veriarvot elävät salattua elämäänsä, enkä tiedä todellista kykyäni kamppailla perusflunssaa ja yrjöä vastaan, ne kun liikkuvat koulun käytävillä yhtä ahtaasti ja innokkaasti kuin kuusisataa koululaistakin. Tämä on kait se suurin järkisyy pysytellä kiltisti sairaslomalla, kotiäitielämästä nauttimassa. Ja onnistuuhan sekin. Tämän viikon kohokohtia ovat olleet lämminhenkiset lounastreffit kavereiden kanssa, jääkaapin ja peltosen vaatekaapin inventaario sekä kaalilaatikon teko, luvassa on vielä tätiyhdistyksen kokous, kylppärin pesua ja balettitossun nauhojen ompelua.

Nautitaan nyt tästä elämänvaiheesta ja sen suomista mahdollisuuksista. "On niin helppo olla onnellinen, tyytyy siihen mitä on..", ja tällä tyytyväisyydellä mennään lokakuun loppuun saakka. Siinä vaiheessa harkitsen sitten työkykyni uudelleen lääkärin kanssa ja haen tarvittaessa jatkoa kotielämääni. Olen ihan tietoinen siitäkin, että syksyn kuntohuippu on saavutettu ja ohitettu, ja että marraskuussa en enää juokse kympin lenkkiä vaikka viime lauantaina se sujui vielä ihan kepeästi. Hmm. Sujuikohan se liian kepeästi? Pitäisikö sytostaattivaikutusten olla voimakkaammat, jotta lääke oikeasti tehoaisi? Onkohan maksapesäkkeeni pienentynyt? Tuntuukohan tuolla vasemmallakin puolella jotain?

Kuka vielä miettii, mihin sitä työtä tässä oikein tarvitaan? Onneksi lainsäätäjä ja tulkitsija eivät sentään kiellä käyntejä työpaikalla, vaikkapa pullapäivinä. Kahvittelun lomassa saatan eksyä joskus luokkahuoneenkin puolelle, ihan tarveharkinnan perusteella. Kollegoiden lisäksi saatan ajautua jutusteluun myös oppilaiden kanssa, ja joku tietämätön voisi kutsua sitä kasvatukseksi tai peräti opetukseksi. Ehei, ei oteta riskiä kelan kanssa. Nuo mahdolliset tilanteet ovat ihan silkkaa terapiaa:)

20 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Seesteisesti,järkevästi sekä itsellesi varmasti oleellisin perustein pääsit hyvään lopputulokseen. Tiedän..vaikka järki yms syitä paljon löytyy molempiin suuntiin kallistumiseen..loppujen lopuksi ainoa millä on merkitystä on se, että on itsensä kanssa sinut eli sinut valintojensa kanssa.Eikä käytä turhaa energiaa vetuloimiseen kun päätöksensä tehnyt:)

Mukavia toipumispäiviä..hetki ja asia kerrallansa. Mukana kuljet ajatuksissa ja voimia lähettelen näin virtuaalisesti.
p.s. niin tuttuja noi ajatusvirrat eri kehonosien välillä;)omien nivel/sormien luiden kivut kun eivät löytäneet vielä monen tutkimuksenkaan jälkeen oikeen selitystä..noh..ei kait auta ku vaan pärjätä niiden kanssa.

Kiara kirjoitti...

Hyvä. Hyvä päätös.

Sanna kirjoitti...

Täällä kuullostaa aikas touhupeppumeiningiltä :) Kiva kuulla sun kuulumisia, melkein eilen aloin jo huhuilemaan!!
Mieli varmasti myllertää ja tahto keritä joka paikkaan on myös mielessä. Hyvin otit esille myös tuolla koulussa jylläävät pöpöt, ehkä et niitä tähän päälle enään tarvitsisi. Kummituksen ei ole hyvä ottaa oksutautia.
Käyt vaikka sitten joka viikko kahvilla koululla, niin näet sitäkin maailmaa. Touhotat kotona minkä kerkiät ja muistat lepäilläkin välillä. Olet kuin haluat. Teet mitä haluat.

Vasemman puolen oletettuun kipuun löytyy syy. Se olin minä, kun virtuaalisesti eilen nipistelin, kun susta ei ollut kuulunut vähään aikaan mitään. Anna anteeksi :) Halitus ja terkut sateisesta etelästä.

Zelda kirjoitti...

No, onpas hankalaksi tehty tuo töihinmeno vaan ällös välitä, keskityt nyt pitämään huolta itsestäsi.

olga kirjoitti...

Ihan hyvä päätös tuo kotiin jääminen. Kun solut on matalalla, voi saada infektion joka vaatii iv.antibiootit sairaalassa. Se on jotenkin kurjin vaihtoehto. Minulla hoidot vie kaikki voimat, solut tippuu aina melkein nollaan. Niinkun kirjoitit on elämässä tässä vaiheessa niin paljon muutakin. Töitä kerkeää vielä tehdä myöhemminkin. Energistä syksyä D

Tilu kirjoitti...

Sinulla tuntuu riittävän tuota virtaa. Kympin juoksu ja sytohoito käynnissä! Huh-huh.
Muista kuitenkin välillä ottaa ihan iisisti, sillä kyllä nuo sytot kuitenkin rasittaa elimistöä ja kroppa tarvitsee lepoakin.

rk kirjoitti...

Pakollisessa sairauslomassa on se hyvä puoli, ettei tarvitse itse harkita, eikä tuntea syyllisyyttä "loman" valitsemisesta. Mielelläänhän sitä olisi jaksava ja kykenevä, eikä ainakaan heikkona syövän tai sen hoitojen takia. Jos sinun on pakko ylimääräistä energiaa johonkin purkaa, niin ryhdy työpaikkasi vakituiseksi keskiviikkopullan paistajaksi! Siitä tuskin Kelallakaan olisi huomauttamista.
Vaikka itselläni tänään on 2 v:t takana, niin ei tuota kovin jaksa eikä huvita tuulettaa. Väsyttää vain, kun pelko ja jännitys on vähäksi aikaa taas ohi. Vaikka virtaa tuntuu välillä olevan, niin herkästi akut kuitenkin tyhjenevät. Ehkäpä se sinunkin tärkein työsi on nyt itsestäsi ja jaksamisestasi huolehtiminen, kun tuota taivalta vielä on.
Voippa siis hyvin ja eikun kymppejä tai vitosia juoksemaan!

Anonyymi kirjoitti...

Moni syöpään kuten muuhunkin vakavaan tautiin sairastunut ihminen "tajuaa" oikeasti sairastuneensa vasta jonkin aikaa uutisen jälkeen. Ihmismieli toimii aluksi shokkitilanteessa suht normaalisti ns. eloonjäämistaistelua. Monesti vasta ensimmäisen seesteisemmän jakson kohdalla totuus iskee. Minäkö? Tiesinhän sitä pelätä ja arvelinkin jo jotain, mutta silti.. Minäkö?

Tämän jälkeen on kaksi vaihtoehtoa, luovuttaa tai jatkaa eteenpäin. Kumpi näistä on helpompi vaihtoehto, sen päättäköön jokainen tahollaan. Joka tapauksessa, kun syöpä-matkaa jatketaan eteenpäin, ovat toivo, epätoivo, pelko ja mahdollisuus monesti vallitsevia ajatuksia. Ja sitten vielä se pirulainen "korvienväli", joka tuo matkaan omat mausteensa. Kuten Tiinakin mainitsi, kuuntelee kaikkia kolotuksia erilaisin potenttikorotuksin kuin ennen ja mahdollisesti mieli pystyy vielä ihan kehittelemään tyhjästä oireen, jota mahdollisesti kaikkein eniten pelkää.. Toisaalta tämä voi myös olla lohdullista, jonkin oireen huomatessaan voi aina ensiksi miettiä onko vaiva sittenkään fyysisesti todellinen.

Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa romaania, mutta pitkähän tästä taas tuli. Nämä ajatukset tulivat mieleeni sinun tämän päiväisestä postauksesta.

Voit olla pelkästään tyytyväinen siitä, että sytot eivät vieneet voimiasi. Se ei varmasti ole millään tavalla merkki siitä, että myrkyt eivät toimi. Se oli varmasti vain sitä "korvienväliesi" tuotetta. =) =)

-Kati

Kitsune kirjoitti...

Mitä Kela ei tiedä, sitä se ei voi surra... Mutta tottapa on sekin, että sytojen jälkeen saa harvinaisen herkästi kaikki mukavat pöpöt joita koulussa pyörii ja se ei välttämättä sitten olekaan ihan leikin asia. Mutta terapiakäynnit on sitten asia ihan erikseen. :)

Kitsune kirjoitti...

Piti vielä lisäämäni, että kun on aloittaessa hyvä kunto, ehkä se ei ihan niin alas romahdakaan hoitojen mittaan - toivotaan niin!

tiina kirjoitti...

Kiitos matkatoverit:)

Eteenpäin jatketaan, se on selvä, ja oikeasti onneksi hyvissä voimissa. Uudestaan sairastuminen on ollut erilaista kuin ekakerralla. Tästä puuttuu tietynlainen epäusko, olihan tämä odotettavissa kuten ylilääkäri minulle mainitsi. Ja osasinhan minäkin odottaa.

Touhupeppumeininkiin vaikuttaa itselläni varmasti tuo valtaisa arsenaali erilaisia kortisoneja, vaikka niitä syödään/saadaan suoneen tämän syton yhteydessä vain neljä päivää hoidon aikaan. Aika ihmelääkettä. Vasta tällä viikolla olen herännyt kellonsoittoon, tähän saakka olen herännyt odottamaan kellonsoittoa. Silti olen nukkunut todella hyvin, ihmeellistä mutta iloitaanpa siitäkin eikä ihmetellä.

Tuttuja ovat ePäpesäkevaivat, joten en niistä ylimääräistä huolta ota, mutta seurailen ja mainitsen hoidossa jos jatkuvat. Taisin kesällä jonkun blogissa kehuskella, että otan vakavasti tuollaiset vasta kun joudun särkylääkettä siihen popsimaan. Niinhän sitten pitikin tehdä, olkapääkipu kun alkoi. Että jos pitäisi nyt suunsa kiinni:)

Hyviä vointeja ja voimia kaikille! Kohta suuntaan sinne viikottaiselle kahvetunnille:)

betty kirjoitti...

No voi, kommenttini hävisi avaruusromuksi, olikohan niin tyhmää tekstiä : ) Yritän muistella uusiksi. Olisin enemmistön kannalla, että töihinpaluu voisi olla ehkä liian rankkaa. Hienoa kuitenkin, että voit noin hyvin ja olet energinen, upeeta ! Peruskuntosi on varmasti kunnossa.

Voisitko tehdä jotain vapaaehtoistyötä, esim. mummulle juttu- tai kävelykaveriksi, tai vammaiselle kauppakaveriksi ? Tai johonkin harrastukseen tapaamaan muita ihmisiä ?

rk kirjoitti...

Hih. Puskaradio toisella foorumilla tiesikin jo ajankulua olevan tulossa!
Hyvää viikonloppua!

tiina kirjoitti...

Juu ärkoo:) kuvan kera siitä sitten enemmän. Meillä ei aikailla noiden päätösten kanssa...
Viikonloppua itse kullekin!

rk kirjoitti...

Kop, kop.

Kiara kirjoitti...

*yhtyy rk:n koputuksiin*

Anonyymi kirjoitti...

kop kop
pirtsikka

Anonyymi kirjoitti...

Vastauksena koputuksiin:
Tiinalla on noita kaikennäköisiä projekteja koulujutuista sukulaisvierailuihin menossa semmoinen kasa että ei ole blogiakaan ehtinyt mun muistutuksista huolimatta päivittää :)

--mies

Sanna kirjoitti...

Hih, kop-kop täältäkin. Miehelle kiitokset päivityksestä :) Tänne tulin ihmettelemään, että mihin se mummo on oikein viilettänyt, kun ei ole moneen päivään kirjoitellut mitään!
Touhupeppumeininki jatkukoot :)

tiina kirjoitti...

:)
Juu, monenlaista terapiaa on saatu. Kiirettä pukkaa ja hyvä niin.
*koputtaa takaisin*