torstai 9. syyskuuta 2010

laulu työnteon vaikeudesta

Keskiviikkoaamuna letitin peltosen hiukset, pakkasin päiväkotirepun ja heilutin hyvästiksi ylpeälle viskarilaiselle. "Äiti hakee tänään sitten ajoissa, ettet rupea pihalla kitisemään että nytkö jo", evästin neitiä, joka pääsääntöisesti haluaa mennä päiväkotiin joka aamu, se kun on hänen jobinsa. Isän ja peltsin jälkeen lähtöä tekivät koululaiset, ja kymmeneltä talossa olin vain minä sekä ylen ykkönen. Tiskit ja pyykit oli hoidettu vartissa, yhteentoista mennessä palasin jo kylältä labra- ja apteekkireissulta, kaupassakin olin ehtinyt poiketa. Olin kunnossa ja ainakin voimaini tunnossa. Viikko sytostaateista, ja olo alkoi olla kutakuinkin normaali, kahvi meni alas, jalat jaksoivat saman kuin pää eikä sohva vetänyt puoleensa. Entäs sitten, tik tik.

Onhan niitä, hommia. Talo voisi olla siistimpi, lusikkalaatikot valkoisemmat, pyykit silitettyjä ja ikkunoista olisi kiva nähdä läpi vielä talvella, mutta yksikään niiden eteen tehtävä homma ei huitsittanut. Neuleentekele eikä dekkari innostanut, ja ilmakin oli vielä aamusumuinen, torille tai metsäretkelle ei viitsinyt lähteä, yksin varsinkaan. Koska oli keskiviikko ja pullapäivä, päätin reippailla työpaikalle kahville, asiantynkääkin oli yhden reissun verran. Opettajahuoneen mukavan kahvituokion jälkeen eksyin vielä omaan luokkaani, porisin tunteroisen kullannuppujeni kanssa ja ajattelin, että tätähän minä voisin tehdä, työtä. Voimien ja veriarvojen mukaan, vaikka päivän silloin, toisen tällöin.

Tiesin kutakuinkin vastassani olevat haasteet, mutta ajattelin ottaa niistä selvän. Palvelunumerossa 020692204 vastasi hannu Kela, ja keskustelustamme todettakoon vain sen verran, etteivät siinä kohdanneet ihmiset, asiat, aaltopituudet eivätkä kemiat. Sen kuitenkin ymmärsin, että olen ilmoitusvelvollinen suhteessa kaikkeen, mikä koskee muuta tekemistä kuin 24/7 sairastamista. Jossain vaiheessa katsoin asiakseni korostaa, etten ole aikeissa hyötyä tästä taloudellisessa mielessä mitään, saisinhan saman rahan sohvalla maaten. En edes aio huijata mitään enkä ketään, minä sinisilmäinen umpirehellinen suomalainen perheenemäntä. Ja olen minä oikeasti sairas.

Summaksi sain, että voisin työpäivän joskus tehdäkin, kunhan vaan muistan ilmoitusvelvollisuuteni. Ja että se voi sitten muuttua harkinnanvaraiseksi, se sairauspäiväraha, riippuu käsittelijästä. Voisihan sitä ottaa riskin, ajattelin, ja päätin soittaa vielä palkanlaskijalle. Hänen mukaansa tässä kyllä nyt tarvittaisiin uusi lääkärintodistus, jossa todettaisiin, että olen sittenkin työkykyinen. Minkähänlainen olisi sairauslomatodistus, jossa todettaisiin, että olen samalla sekä työkyvytön ja työkykyinen? Pitänee selvittää seuraavalla hoitokerralla. Tällä erää olen anonut sairauslomaa lokakuun loppuun, jatkopaperikin on kirjoitettu, mutta annan sen ja ajatusten hautua vielä ainakin seuraavaan sytostaattikrapulaan.

En ihan vähästä lannistu. Torstaina lähdin taas työmaalle, vähän pidemmälle kahvittelukeikalle. Välillä eksyin luokkahuoneeseen, ja saatoinpa neuvoa hieman vähennyslaskujen alkeitakin, ihan vaan siinä rupattelun ja kahvittelun lomassa. Että jos lautasella on kolme perunaa ja syöt yhden, niin kaksi jää. Tämä oli nyt tosi surkea esimerkki, kun ruokaa ei kannata jättää. Keksisikö joku toisenlaisen laskun? Ja että ännä on kiva kirjain, nythän me saadaan vaikka mitä sanoja. Ja lausekin, uuno ui, kukas sen keksi, hienoa. Kouluillahan on kummeja ja mummeja, olisinko minä vaikka koulukummi? Kummi tai pummi, kaikki olivat tyytyväisiä pyrähdykseeni, eniten minä itse, mutta ehkä myös Kelan hannu. Joka muisti varoittaa, että vapaaehtoistyökin voi viedä sairauslomakorvauksen, jos käsittelijä niin päättää.

Toivon tämän käsittelijän ymmärtävän, ettei työkyky ole on ja off, mustaa ja valkeaa, joko tai. Ja että antaessaan saa. Ja että elämän tarkoitus on rakastaa ja tehdä työtä. Kuka viisas senkin on todennut, mutta vinha perä siinä on. Ja jos olet kuullut laulun rakastamisen vaikeudesta, älä ota sitä tosissasi. Tämä oli laulu työn tekemisen vaikeudesta, se kun tuntuu noista kahdesta huomattavasti haastavammalta:)

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi, toi teidän työ ei ole yhtä venyvä ja paukkuja kuin mun työ. Tätä hommaahan sais hyvin tehdä myös palkatta, ja moni tekeekin. Tuo koulukummihan kuulostas mukavalta! Eikö sinne nyt yksi vapaalla jalalla oleva ammattiaikuinenkin mahtuis lapsia jututtamaan ja vaikka satuja lukemaan? Lapsista olis varmasti mukava nähä tuttua opea! Tsemppiä konstin löytämiseen!
T. Maikki

Anonyymi kirjoitti...

Olet sinä Tiina uskomaton positiivisuuden lähettiläs. Olen oppinut ja saanut sinulta tällä positiivisuus viikolla enemmän kuin positiivareilta milloinkaan ja uskon, että niin kokee moni muukin.
Älä anna kelan käsittelijöiden pilata intoasi. Kyllä kaikilla joilla on työhaluja pitää olla oikeus olla myös osa-aikaisesti terve ja työkykyinen sairaudesta huolimatta ja menettämättä etuuksia.
Voimia ja jaksamista edelleen. Nautitaan kauniista syksystä.
Rakkain terveisin Pirkko

Anonyymi kirjoitti...

Kiva oli nähdä Tiina-collegamme jälleen sorvin ääressä. Ja tietenkin paljon positiivisempana kuin minä ja muut maskuliiniset kasvattajamaisterit ;)

Kelan toiminnasta tulee mieleen Juice:

"Aina byrokraatin voittaa ihminen."

Taistelutahtoa! Ja myös byrokratiaa vastaan!

t. taata

Anonyymi kirjoitti...

On tuo muuten aika hankalaa. Tuo kelailu. Hannu kelailu :-)

Kun miettii sitä,e ttä sairauslomalla ollessa aika on pitkä, todella pitkä. Pää toimii, ja välillä kroppa ei- mutta vaan välillä ei.

on aikoja, jolloin koulukummeilu olisi todellakin mahdollista- ja se kantaisi pitkälle mielessä niinä mustina päivinä.
Kela korvaa terapiaa, miksei kummeilua?

Jos tuon saa väännettyä läpi, niin hyvä on!
Ihailen ja kannustan, ymmärrän hyvin ja helposti, miksi tuo olisi ideaalista.
Ja joillakin meistä on työ, jota oikeasti rakastaa.
Yhteisö, jossa vaan on niin hyvä olla - että se kantaa elämässä muutenkin.

Isoa peukkua kummeilulle!
Aurinkoa tähänkin päivääsi.

vintti

Kiara kirjoitti...

:) positiivinen kirjoitus - taas. Kiitos.

Muista ottaa mustaa valkoiselle kelalta, joohan. Ennen kuin teet yhtään mitään ratkaisuja.

Tee kirjoitti...

Ei tuo tosiaan helppoa ole, eikä halpaakaan.. Juuri eräs ystävä kertoi "maksaneensa 400 euroa" kuukaudessa työkokemuksesta, kun sai töitä pätkinä pitkäaikaistyöttömyyden sijaan. Ja tämä siis ihan minimikorvauksista pois :/ Toivottavasti saisit käydä ihan koulukummina vähän auttelemassa - ilman mitään jälkiseuraamuksia! Joka paikassa kun on pulaa tekijöistä ja hoiva- ja kasvatustyössä olisi kyllä niin tarpeen, että jollakulla olisi aikaa kuunnella, katsella ja autella. Mutta byrokratia pistää kampoihin, jos joku haluaisi jotain ihan pyyteettömästikkin tehdä :(

*Peukkuja*

Sanna kirjoitti...

Siis oikeasti ompas tyhmää! Vapaaehtoistyö voi viedä korvaukset?!!? Halooooooo!!
Itsekin mietin, että jos tässä vapaalla kävisi vaikka mummoja ulkoiluttamassa tai jotain hyödyllistä vapaaehtoistyötä tekemässä, mutta.. Katsotaan.
Itsellänikin solmuja edessä, kun vuorotteluvapaalla meinaan noita toreja kiertää. Niistä kun aina ilmoitetaan liitolle ja vähennetään sitten jonkin verran vuorotteluvapaakorvauksia. Toisaalta ei haittaa, sillä nautin torilla olemisesta ja siellä tapaamistani ihmisistä, niinkuin sinäkin varmasti oppilaitten kanssa touhuumisesta.
Ihme maailma välillä, sanon ma.
"meet aina salaa sinne kouluun, et ookkaan kummi vaan kummitus"

Anonyymi kirjoitti...

Sannan kummitus !!! jes siinä ideaa
pirtsikka

tiina kirjoitti...

Hei keskipohjanmaa, etelä-karjala ja muut maakunnat:) Ihanaa kun olette siellä.

Kummittelussa on ideaa. Onneksi meillä on täällä blogiringissäkin monenlaista asiantuntijaa, ja vastauksia löyty. Kiitos selvitysnaisille!!

Kummittelu on kait vaihtoehtoni tällä haavaa, ja onkin aivan hyvä sellainen. Marraskuun saikun jatko menee oireilun, sivuoireilun ja voinnin mukaan, tässä kunnossa voisin ajatella omaa työtäni silloin tekevänikin. Siis tässä kunnossa, siinä vaiheessa:) pieni ristiriitahan tuossa on.

Monella on valtion laitoksista selvästi kokemuksia, kielteisiäkin. ITse olen ja olin aivan blanko tällaisten suhteen, minulla ei juuri noita kokemuksia ole, nytkin vasta on yhden puhelun verran. Sen perusteella en voi laitosta moittia, ehkä kuitenkin yksittäisen ihmisen halua perehtyä asiaani.

Toivottavasti lainsäädäntöön saadaan tulevaisuudessa vaihtoehtoja. Ettei tarvitse olla kokonaan työkyvytön, kokonaan sairas, kokonaan työtön jne. Kokonaan eläkkeellähän ei tarvitse olla, se asia tuntuu olevan kunnossa.Ainakin työeläkeläisillä.

Voimia kaikille "lomalaisille"! Ja aurinkoa itse kunkin viikonloppuun!

olga kirjoitti...

Tuntuu hullulta ettei voi välillä olla töissä, kun se rahassa ei tuloihin vaikuta. Hoitojen aikaan on välillä niitä hyviäkin aikoja, ei tiedä miten aika menisi. Itse olin viime kerralla osin töissä, vaikka sen lääkäri sitten lopetti, kun tuli niin paha infektio. Niinhän se on, että hyväkin asia hukkuu byrokratian rattaisiin.

Anonyymi kirjoitti...

"Opee, meillä oli eilen täällä semmonen mukava Tiina-ope ja me pärjättiin tosi hyvin..."
Oli sata kertaa kivempaa jättää luokka "koulukummille" kuin omin päin. Vieläpä ihan ammattilaisen hoiviin. Ja se ÄNNÄkin sujui jo paljon paremmin. KIITOS!

pirre

rk kirjoitti...

Saikulla töihin menoa yritin minäkin - ajankuluksi, mutta siihen lääkäri, että "vain omalla vastuulla. Mee mieluummin sienimetsään tai vaikka ilotulitusta katsomaan..." Et kyllä se on joko tai. Eikä työnantajakaan oikein uskalla, jos lääkäri on puhunut - ugh!
Hyvää viikonloppua! Voi hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, tämän kelan asioinnin vaikeuden olen osaltani kokenut jo ihan (perus) kotihoidontukea hakiessani.. Muutenhan se olisi mennyt, mutta kun mies sattuu olevan (kirottu) yksityisyrittäjä.. Olenkin monta kertaa miettinyt, että miten jaksavat ne sairaat ihmiset, jotka hakevat oikeuksiaan, kun näin "terveeltäkin" meinaa järki mennä. Selvitä tämä ja vakuuta tuo.. Muutaman sadan euron takia. Mies sanoikin turhautuneisuudessaan, että kirjoitetaan miljoonanteen hakemukseen, että "elkää maksako meille vaan yhtään mitään".

Mutta kyllä minä olisin ala-asteellani halunnut jonkun Tiinan kaltaisen opettajan. Että ei olisi ollut se eläkkeelle jäävä "mummo", joka pakotti itku silmässä syömään niitä yököttäviä verilettuja (kun muuten oli kaikkiruokainen). Ja ei olisi ollut pakko seistä koulun jälkeen nurkassa selittämässä, että miksi oli jäänyt välipala omenasta syömättä enemmän kuin sallittu ranka jäljellä. =)
Nyt siis naurattaa, mutta ei silloin. Onneksi opettajat ovat muuttuneet muinaisista ajoista.

Mutta asiasta kukkaruukkuun. Työskentelen itse naistentautien osastolla, jossa yli puolet potilaista sairastaa munasarja- tai rintasyöpää. Olen hoitanut monia syöpäsairaita (kroonikkoja) asiakkaita, jotka ovat levinnäisyydenkin (maksa, luusto) jälkeen eläneet kymmeniäkin vuosia kroonikkona (ja heidän tarina yhä jatkuu..).

*niin kauan kuin on elämää, on aina toivoa* =) Iloa elämääsi, Tiina

-taas hoitsu Kati (joka ei ennen kommentoinut ja joka tätä nykyä ei voi olla kommentoimatta=) )

Kitsune kirjoitti...

Tuohon samaan on/off -byrokratiaan omakin työssäkäynnin ja sairauden yhdistämisyritykseni kompastui heti alkumetreillä, jos kohta hoitojen edetessä en olisi enää kyennytkään mihinkään maastokeikkaan. Onneksi työpaikalla ei ollut ketään Kelan ilmiantajaa, joka olisi kertonut että siellä se tutkii ja kirjoittaa ja nostaa sairauspäivärahaa samalla. Minkäs teet, tyhmä byrokratia. Ei tuo ainakaan mitenkään tue ihmisten työssäpysymistä ja aikanaan paluukynnys on pitkän sairasloman jälkeen paljon korkeampi kuin jos olisi se mahdollisuus tehdä voimiensa mukaan.

tiina kirjoitti...

Sitä kynnystä tässä juuri yritän pitää matalana, sen terapiavaikutuksen lisäksi:) Ja kyllä minä koen tämän työn omakseni, kutsumus on kait vahva kun se kantaa tänne sairauslomallekin.

Vaikka, myönnetään, meidän työstä saa aivan väärän kuvan kun käy vain muutaman tunnin pitämässä, eikä niiden jälkeen siis tee viikko/tunti/jaksosuunnitelmia yksin tai kollegoiden kanssa, valmistele opetusmateriaalia, ryntää yhteistyöpalaverista tai työryhmästä toiseen, soittele tai kirjoittele viestejä koteihin, päivitä koulun pelastautumissuunnitelmaa, tarkista ja täydennä ea-kaappeja, siivoa kässänvarastoa, tee tarviketilausta, ripusta kuvistöitä, korjaa kokeita:)

Työnteossa on kaiken hyvän lisäksi se ihana "unohdus"puoli.Kun ympyrät vähän laajenevat, en jouda turhaan miettimään vatsan kolotuksia, mikä johtuu mistäkin. Ultra on neljännellä hoitokerralla, piste. Siihen saakka pitää voida uskoa, että hoidot tepsivät, ja parhaiten tuo ajattelemattomuus onnistuu kun on muuta ajateltavaa. Onneksi on.

Kiitos kati -juuri tuon halusinkin kuulla. Vääjäämättä sitä puntaroi mahdollisuuksiaan, se nyt vain kuuluu tähän tilanteeseen. Annetaan kuulua, toivon kera.

Anitta kirjoitti...

Vapaaehtoistyöstä ja osa-aikatyöstä työttömänä, sairauslomalla tms olen kuullut erinäisiä tarinoita. Sähkömies ei esim voi osallistua talkoisiin, jos siellä tehdään sähkötöitä, työtön kirjastonhoitaja ei voi olla vapaaehtoisena järjestelemässä vapaaehtoisten perustamassa kyläkirjastossa jne jne.
Korvausten epäämiseen riittää, että tekee "työtä", palkan saantia siitä työstä ei tarvitse olla. Luulevat varmaan niin, että kuitenkin maksetaan pimeästi jotain.
Ja niinkuin tiedätte, niin kahvikupillinenkin saattaa olla lahjontaa.
Kannattaa todellakin varoa noita kelan ja työkkärin ansoja, ettei tule isompia harmeja.
Muuten kyllä pitäisikin olla jotenkin sallittua muutaman viikkotunnin työ. Sehän piristäisi mieltäkin kun pääsisi tapaamaan muita ihmisiä ja työkavereita. (Ihmisiähän ne työkaveritkin kyllä on).
Tsemppiä syksyyn kumminkin ja nauti ihanasta luonnosta.

umbramaj kirjoitti...

Täällä on niin kela kuin tarveharkinnainen tullut jo vähän kuin kirosanoiksi. Toivottavasti siellä päin homma sujuu paremmin! Jaksamista asioiden hoitamiseen, työhön (jos se sallitaan) ja jokaiseen päivään!