peltosen kanssa ihan pihalla

Varhain ja varkain tullut kesä puskee nuppua, kukkaa, ruohoa ja rikkaruohoa valtavalla kiihkolla, joten hommaan on ollut jo pakko puuttua. Eräskin laiska puutarhuri on joutunut joutohetkinään haravoimaan, haraamaan ja harventamaan, vaikka yleensä tämän pihan työt aloitetaan vasta suvivirren jälkeen. Mikäs siinä, alkukesästä pihalla puuhastelu on vielä kivaa, ja viikonloppuna pensaiden alla kykkiessäni ajattelin, että on tämä jo niin helppoakin. Enää ei tarvitse käydä hyssyttämässä vaunuja kesken lapioinnin, tehdä välipalaa multakuorrutetuin käsin tai vahtia tarkasti ehtiväistä taaperoa, ettei tämä söisi ruohoa. Tai ainakaan lannoitteita. Ja onhan lapsista jo apuakin -vahinko vain, että heistä ainoa pihanlaitosta kiinnostunut on viisivuotias peltonen.

Lapsen innostusta ei passaa latistaa, joten kasvimaata laitettiin suloisesti yhdessä. Olisimme peltosen kanssa sopineet mainiosti vaikka biolanin mainokseen tai meidän perhe-lehden kansikuvatytöiksi:) Molemmilla oli omat harat, joilla möyhensimme maan ja poistimme rikkaruohot. Sitten otimme lapiot ja tasoitimme kasvualustan, minä tein kolot, peltonen tiputti oikeanlaiset siemenet koloihin ja peitti ne huolellisesti. Valmista tuli, ja siirryin seuraavalle rastille, takapihan pensasaidantekeleen kimppuun, jossa juola huojui lähes yhtä korkealla kuin orapihlaja. Huokaisin, hain pihavajasta puutarhurin työkalupakin ja valitsin aseita rikkaruohoja vastaan. Ratkaisevalla hetkellä vaisto käski katsoa kasvimaalle päin. Siellä apulaiseni oli edelleen, kasvimaan kimpussa, hara kädessä. Neiti oli päättänyt aloittaa koko homman alusta, siemeniä kun oli vielä jäljellä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, millaisissa muodostelmissa ryytimaallani rucola, persilja ja roomansalaatti tulevatkaan kasvamaan:)

Peltsin innokkuutta ei latistettu haran takavarikoinnilla. Rikkaruohojen nyppiminen ei kiinnostanut, mutta sain neuvoteltua uudeksi hommaksi perkuujätteen keräämisen. Olisi pikkupuutarhuri ainakin silmieni alla. Silmien alla tai ei, mutta puolen metrin perkuun jälkeen seuraava havainto peltosesta oli sembramännyn vierestä, josta rauhallisin ja varmoin ottein katkesi vuosikasvaimia keltaisten puutarhasaksien avulla. Puutarhurin käsivarrella roikkuvaan koriin oli ehditty napsia kuusenkerkkiäkin, olivat kuulema kauniin värisiä, ja niistä tulisi hyvää keittoa. Haran lisäksi suunnittelin takavarikoivani myös siis sekatöörit, mutta tiukasti puhuteltu neiti vannoi leikkaavansa niillä enää vain ruohoa. Siihen sentään myönnyin.

Pahuksen pihatyöt, kihisin jonkin aikaa, mutta kiukun laannuttua löysin jälleen sisäisen puutarhurini. Mukavaahan tämä oli, ja niin terapeuttista:) Läheltä kuitenkin piti, etten joutunut heittämään haikeita hyvästejä puutarhaterapialle ja koko puutarhalle. Sunnuntaina peltonen nimittäin löysi järeimmän aseeni taistelussa rikkaruohoja vastaan -round upin, ja pääpuutarhurin silmän välttäessä apulainen suhuutteli tehokasta myrkkyä sinne tänne nurmikolle. Onneksi jäljellä oli vain pullonpohjat, ja kiireesti kävin kastelemassa kohdat, joissa soisi ruohon vielä vihertävän jatkossakin. Tämä ensiapu on toiminut aiemminkin omia virheitä paikkaillessa. Neiti katsoikin toimiani tarkkaan, ja kulki sitten kastelukannun kanssa perässäni paikaten minun "virheitäni". Tällä kertaa tosin oli ollut tarkoitus osua: leinikit ja voikukat eivät varsinaisesti kaunista pihakiveystä.

Kun yhden ainoan kesäisen viikonlopun sattumuksiin lisättiin vielä juoksemaan väännetty pihahana ja kiipeäminen saunamökin katolle, aloin jo ankarasti pohtia tulevaa kesää. Ja laskea sen pituutta, ammatinvalintakysymys tämäkin. Viriketoimintaa viisivuotiaalle..? Leikkikenttä? Kesäkerho? Neljä hoo? Tämä on tosi näppärä tyttö, niin ja innokas, todella oma-aloitteinen, juu-u, varmasti pärjää koululaisten joukossa..