lauantai 11. heinäkuuta 2009

i den stora kyrkan


Perheloma merkitsee tämän äiteen käsitteistössä vapaapäivien ketjua, joka sisältää sopivassa suhteessa kotielämää ja matkailua perheen valitsemissa maisemissa ja kohteissa. Perhe tarkoittaa laajempaa kokonaisuutta kuin lapset, mikä taas tarkoittaa että vanhemmillakin olisi osansa kohdevalintoihin. Ainakin tämä opettajaihminen johdattaa joukkoaan moinenmoisiin hannunvaakunalla tai muulla karttamerkillä opastettuihin paikkoihin lastenmaiden vastapainoksi.

Kiltisti seurasivat lapset perässäni tukholman suurkirkkoonkin, ja olivatpa jopa kiinnostuneen näköisiä, kun kerroin heille rakennuksen ja kirkon historiasta. Suoraan esitteestä ja muistista, ryyditettynä aimo annoksella mielikuvitusta. Peltonen pääsi nopeasti mukaan juoneen, ja aloitti oman opastuksensa tismalleen samalla nuotilla kuin vieressä turistilaumaa luotsaava kirkko-opas (ja minä, kaiketi).

"Joo tää on tosi hieno kilkko ja nää tiilet on punaisii ja kynttilät on valkosii ja niitä vois sytyttää.." (sisko pelastaa viime hetkellä peltosen tekokuituisen villatakin hihan valkoisten kynttilöiden liekiltä). Matka jatkuu modernin taiteen museon näyttelykojun ohi, missä livekokoinen ilkialaston miesihminen luistelee videolla. Peltonen jättää sentään kommentoimatta ilmestyksen, ja livahtaa pääalttarille muun väen jämähdettyä kojulle ihmettelemään ruotsin kirkon uusimpia taidehankintoja. Kyä nää ruottalaiset sitten on naturellia porukkaa.

Opastus jatkuu jo toisaalla. "Ne plinsessat istuu tässä kun se jumala puhuu ja tässä istuu plinssit tällä taval.." (äiti rientää noutamaan lapsensa, kun tämä on kiipeämässä kieltomerkein varustettuun barokkiseen kuningastuoliin). Selostus jatkuu myös kirkon vessassa. "Tää on tosi kolkee tää vessa, tää on ainaskin sata kilometliä kolkee ja tää pönttö on hilveen vanha. On muuten jännä että pissa tulee tästä eestä ja kakka tulee takaa. Täs vessassa on käyny ne papit ja sitten plinsessat kans..".

Nelivuotias opas tekee kirkkovierailusta paitsi interaktiivisen, myös osallistuvan. Puusta veistetty kristushahmo oli peltosen mielestä selvästi halia vailla, kädet kun olivat kutsuvasti levitettyinä sivuille. Emme saaneet tapahtuneen johdosta peräämme oikeaa opasta tai vartijoita, ja ohikulkijatkin katsoivat kohtaamista hyväksyvästi hymyillen. Olisikohan muidenkin tehnyt mieli ottaa mallia? Tulipa vaan mieleen, voisiko kävijäkadosta kärsivää jumalanpalvelusta kehittää nelivuotiaan opeilla jotenkin osallistuvampaan suuntaan..? Saarnan jälkeen jono kristushahmon luokse ja haliote..?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heh hee, hyvä Peltsi!
Kukkarintamalla kaikki ok - on päästy helpolla, kun on vihdoin sadellut.
Meidän Kaleva on jaettu lähdöstänne asti teidän laatikkoon, minkä vuoksi ajattelimme hakea hyvitystä jakelukatkoksesta...Tänään kuitenkin totesimme järjestelyn olevan onnistunut, kun laskutkin jaettiin teille. Tätähän on odotettu.:)
Leppoisaa reissunjatkoa!
t. neighbours from h...

tiina kirjoitti...

Hahaa huushollerska!

Mitäs saatiin vihdoin aikaiseksi se postilaatikkoteline -siinä kun laatikkomme vaihtoivat paikkaa. Teidän reissun aikana homma toimi samoin. Meille ei tullut kalevaa, mutta teillepä tuli. Laskuista en niin muista:) Katsotaan kuinka kauan postipojalla menee, ennen kuin oppii.

Kiitos talonpitäjille! Tänään suuntaamme villilään ja keräämme voimia tulevaa särkänniemipäivää varten. Sen jälkeen -katsotaan..