valohoitoa

Neitimme paranivat mystisestä yhden päivän kuumestaan, joten lauantai-aamuna pääsimme starttaamaan sotkamoon. Sinne kutsuivat aurinko, hanget ja ystäväperhe vuosien takaa. Isommat lapset pukattiin suksimäkeen sosiaalistumaan ja ystävyyttä verestämään puhelin ja kaakaoraha taskussa, tutuissa rinteissä laskettelu onnistuisi(ko) jo nuorison kesken. Peltonen pakattiin rinkkaan (jonne juuri vielä mahtuu) ja nostettiin iskän selkään (joka juuri vielä jaksaa), ja sitten ei kun jäälle. Viikonlopun haloo huonosta säästä koski vain eteläistä suomea, kainuussa nautittiin valohoidosta.

Peltonen pistää hiihtoseuransa jo koville. Jos rinkasta ei kuulu ohjeita kuskille, kuten "lisää vauhtia" tai "luistelutyylillä", kuuluu sieltä laulua tai kommentteja ohihiihtäjille. "Telve lumiukko", sai vastaan hiihdellyt valkopukuinen rouvashenkilö osakseen, mutta hymyili kuitenkin. Kuten hymyilevät useimmat kanssahiihtäjät, sillä tauotta puhuva tai laulava rinkkamatkustaja on melko harvinainen näky laduilla.

Maailmanlaajuiseen energiansäästökampanjaan pystyi osallistumaan erämaahuvilassakin, kaukana kaikesta, lähimmästä naapuristakin, jonne tuli matkaa pari kilometria. Sauna lämpesi puilla, ruoka oli muhinut leivinuunissa ja kynttilän valossa oli tunnelmallista viettää iltaa ja katsella hämärtyvää järvimaisemaa. Vastarannan majavakin olisi nyökännyt ekoteoillemme, jos olisi padollaan ollut. Vaan ei ollut. Se oli tullut nautittua päivälliseksi muutamaa tuntia aiemmin. Tai sitten se oli naapurimajavan kaukaisempi serkku, mutta maukasta oli! Kylläisinä ja kestittyinä kiitämme, ja aloittelemme jälleen arkea. Ei kun nakkisopan tekoon..