akseli peltonen

Maaliskuu on varsinainen synttärikuu, vaikka suosituimman syntymäkuukauden titteli onkin joku vuosi sitten siirtynyt heinäkuulle. Meidän kalenterissamme maalisjuhlia viettävät mm. loviisa, mumma, arttu, iiro, veikka, tuomo, serkkupoika... sekä peltonen. Tänään klo 16.37 tytöt laskivat balettimatkalla isänsä kanssa sekunteja syntymähetkeen, ja juuri silloin radiosta kuului "hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain..".

Vihtorin päivä 22.3 on suomalaisten suosituin syntymäpäivä, muistan kuulleeni. Vihtoria meilläkin yritettiin tehdä neljä vuotta sitten, työpäivän verran, klo 8.00-17.00, mutta homma tuntui lähinnä mukavalta vapaapäivän vietolta lehdenlukuineen, joten suosiolla päätettiin yrittää käynnistystä taas seuraavana aamuna. Ei tullut penttiä eikä vihtoria, mutta akselin tekoon siis oksitosiinitipan avulla. Raskauden aikainen sokeritasapaino oli vaatinut insuliinin piikittämistä jo pitempään, ja tulokkaan kasvatus vatsassa katsottiin riittävän.

Mutta neidillä ei ollut mihinkään kiire, makea elämä maistui (kuten isän synnytyssaliin äidille salakuljettama suklaalevy). Jos kaksi ensimmäistä lasta saapuivat maailmaan pikapaketteina, oli viimeinen paketti noudettava matkahuollosta, eikä edes lähimmästä toimipaikasta. Mutta järeämmät konstit tuottivat tulosta toisena työpäivänä, ja vapaapäivämeininki vaihtui iltapäivällä hikisemmäksi puurtamiseksi. Ja vihdoin puoli viiden maissa rimpautimme soittokelloa, ja vuoroon saapunut uusi kätilö ryntäsi ovesta kertoen tulevansa ottamaan kopin. Yleisöä ja kannustusjoukkoja pienessä huoneessa riittikin kuin pesäpallomatsissa konsanaan, kun tyttö-akseli näki ensimmäisen kerran päivänpaisteen kajastavan kattoikkunasta.

Pikku-peltonen suhtautui syntymäänsä tyynesti, ja hoitohenkilökunta katseli vastasyntynyttä jo hieman huolestuneena. Äidinvaisto vai mikä lie kertoi kuitenkin, että tässä nyt vaan oli rauhallinen kaveri. Mehän olimme tutut jo pitemmältä ajalta, eikä tyttö ollut tavannut pitää itsestään meteliä vatsassakaan, ei potkimista ei ylenmääräistä hyörintää, joten ei syytä huoleen, tyytyväisyyteen kylläkin. Sillä vaikka vauvat ovat ihania, en tunne äitiä joka ei olisi onnellinen saadessaan vauvan, joka alkuviikkoina nukkuu 18-20 tuntia vuorokaudessa ja yöt lähes läpeensä, ja hereillä ollessaan katselee kotiteatteria lattialta käsin niin tyytyväisenä, että älyää kääntyä ensimmäisen kerran vasta kahdeksan kuukauden iässä (jolloin vilkkaammat vekarat jo menevät puita pitkin tai ainakin konttaavat).

Neiti neljä vuotta ei enää ihan näin rauhallinen ole. Kotiteatterin katselemisen sijasta hän järjestää sitä itse -mutta se onkin jo aivan toinen tarina.