tulitauko

Viimeisen sytostaattikerta näytti menevän yhtä lievin sivuvaikutuksin ohi kuin aiemmatkin. Sen kunniaksi uskalsimme hypätä peltosen kanssa junaan heti seuraavana päivänä ja kolkutella kiskoilla aina tampereelle asti. Täällä villilässä yksi villikissa saa nauttia serkkutytön kaveri/kiusa/hulina/rähinäseurasta, miten tytöillä kulloinkin yhteispeli sujuu. Samalla hoidetaan synnytyspäivystystä, josko uusi serkkuvauva ilmaantuisi maailmaan sopivasti kun täällä olemme passissa. Ja ohessa yritetään täyttää vähän pakastinta tulevaa vauvakautta varten, tätienergiaa virtaa vielä!

Keskiviikon sairaalakeikalla tapasimme mieheni kanssa päivin. Ullalla oli hallintopäivä, joten gynen syöpäpolin toinen vakituinen lääkäri (kolmesta?) kertoi meille tulevasta. Näkyvää hoidettavaa ei ole, ja syöpäarvo on ollut pitempään hyvälla tasolla, joten nyt seuraa kontrollivaihe. Vahingossakaan hoitohenkilökunta ei käytä termejä "parantunut", "hoidettu" tai muita yhtä lopullisia infiniitin partisiippimuotoja, vaan puhutaan hoitotauosta. Pisimmilläänhän tuo hoitotauko kestää loppuelämän, lyhimmillään kontrollivälin, joka on näin aluksi kolme kuukautta. Kesäkuuhun saakka saan elellä terveen papereilla, sitten jälleen jännitystä, pari unetonta yötä, verikokeet, ultra ja ..? Päivi ystävällisesti kertoi munasarjasyövän uusivan vatsaonteloon tai maksaan, ellei syöpä primaarivaiheessa ole levinnyt muualle elimistöön, joten tietokonetomografioita tai magneettikuvia ei kontrolleissa tarvita. Ymmärsin kuuluvani tähän ryhmään, sillä vatsapaita, johon syöpä oli ehtinyt levitä, on leikattu pois, eikä imusolmukkeissa ollut syöpäsoluja.

Ja kyllähän minä näitä hoitoyksikköni rouvia uskon, taatusti tietävät miten tätä viheliäistä tautia seurataan. Ulla, päivi ja kumppanit ovat ansainneet täyden luottamukseni viimeisen puolen vuoden aikana. On uskomatonta, kuinka suuressa sairaalassa voi olla pieni ja kotoinen hoitoyksikkö, jossa lääkärit ja hoitajat tulevat tutuiksi, ja jossa minut ja tapaukseni tunnetaan, eikä stooria tarvitse aina aloittaa alusta. Myös itselle paikka on käynyt sangen tutuksi, ja aivan mielelläni olen sinne astellut hoitoihin, "ystäviä tapaamaan", vaikka viime kerroilla jo pelkkä oven aukaiseminen ja osaston hajut ovat saaneet vauhtia sylkirauhasiin, ja pieni etova olo on alkanut jo hyvissä ajoin ennen kanyylin laittamista suoneen. Henkistä laatua siis tuo pahoinvointini, osittain.

Henkimaailman juttuja tämä on koko sairastaminen. Nytkin, vaikka aihetta olisi pieneen juhlaan, en jaksa juuri taukoa tuuletella. Jos syövän hoito on sotaa, niin nyt on tulitauon paikka. Onhan tässä tulossa vielä sädehoito rintasyöpään, kunhan syöpäpolin lääkäri on tehnyt sädehoitosuunnitelman, minut on tatuoitu (jep, sädetyspisteet merkitään iholle tatuoinnein!) ja veriarvoni sallivat raskaan tykityksen. Joten taistelumielellä tässä edelleen ollaan. Aivan kuten peltonen ja törrönen 2vee, tehoserkukset, aina valmiina kinastelemaan kummalle kuuluu muumikuppi ja maisamuki, kumpi saa istua punaisessa tuolissa ja kumpi ehtii ensin minnekin. Ihanaa, kiitos tyttöjen, ajatukset eivät ehdi syvissä vesissä viipyillä. Myönteistä ajattelua harrastaakseni: tämähän on suorastaan kuntoutusta!