junaterapiaa

Peltosen kanssa on hauska reissata, ja junareissut ovat matkoja parhaasta päästä. Naisten kesken joskus arvioimme matkoja a-asteikolla, jossa a-luokan matka tarkoittaa reissua miehen kanssa ilman lapsia, ja aa-luokan matka tyttöjen reissua. Peltosen kanssa matkaaminen kuuluu siis parhaimpaan a-ryhmään, ainakin melkein. Tai oikeastaan muusta ei tule miinuspisteitä kuin juttuseuran tasokkuudesta. Tai, oikeastaan, ei siitäkään. Peltosen kanssa voi joutua keskustelemaan siitä, onko pippeli parempi kuin pimppi, mistä tunnetusti ei ole suurta harppausta tyttöjen juttuihin.

Reissunainen peltosen ensimmäinen pitkä matka, tädin luokse itävaltaan, tehtiin jo tytön ollessa reilun neljän kuukauden ikäinen, silloinkin toki parhaassa a-ryhmässä, mukana vain äiti ja toinen täti. Hyvin sujui, lennot ja junailut, ja pienempää ja isompaa reissua on tehty myöhemminkin. Kokeneen reissaajan kanssa on helppo liikkua (kunhan vielä neiti kasvaa rattaista ulos..), sillä erilaisten reissutilanteiden etiketti on hallussa. Peltonen osaa ravintolassa itse tilata suosikkiannoksensa "kalaa, pepputtia ja lanskalaisia", ja ihmettelee junaravintolan suppeaa valikoimaa "eikö täällä saa alkupaloja?". Myös matkustamiseen liittyvä uusien ihmisten tapaaminen sujuu helpommin noin kolmevuotiailta kuin noin kolmekymppisiltä. Camillat, sonjat, juusot ja muut kaverit esiteltiin epäsosiaalisesti pitsineulosta värkkäävälle äidille.

Sillä junamatkustamisen rauha on aika luksusta. Tuhansia kilometrejä on tullut raiteilla kolkuteltua, ja yleensä aina hyvässä seurassa, siis lasten kanssa. Eivätkä kaikki matkat suinkaan ole neulontaa sisältäneet. Suurempia valittamatta voin ihan vain sivulauseessa muistella, että melkein kahdeksan tunnin junamatka mummolaan yksin kahden tai kolmen lapsen kanssa ei aina niin leppoisaa ole ollut, junavaihtoineen kaikkineen (tunnin junanodotus tampereella, ei portaita laiturille, kaksostenrattaat, neljä kassia, yhdellä huutokohtaus, toisella väsy..). Eräällä legendaarisella kotiinpaluumatkalla muistelen kokkolan kohdalla ajatelleeni naureskellen, että tekisi mieleni hypätä junan mutten voi kun istun sen kyydissä.. (Huom, tämä pitkä valitukselta vaikuttava tekstinpätkä oli siis vain sivulause.)

Joten ihan hyvillä mielin istuin ja ihailin harmaana avautuvaa pohjalaista lakeutta, ja annoin junan kolkkeen tainnuttaa sytostaateista toipuvan kehoni rauhaisaan matkanirvanaan. Junaterapiaa parhaimmillaan!