postipojan tuomaa

Olen odotellut postipojalta kutsua saapua sädehoidon suunnitteluun. Tänäkin aamuna olin valppaana yhdeksän jälkeen, kun postin pakettiauto kaarsi lehtoomme, ja sain päivän postit tuttavallisesti suoraan syliin. Näin meillä maalla. Sylillinen postia olikin, ja lupaavan näköisiä kirjekuoriakin, ja eikös vain yksi sairaalan logolla varustettu.

En ole uskaltanut sopia lähipäiviin juurikaan menoja, jotta olen hetivalmis saapumaan sairaalaan kutsun käydessä. Gynen syöpäpolin lääkäri puhui kahden-kolmen viikon hoitotauosta viimeisen sytostaatin jälkeen, ja aikaa on mennyt jo puolitoista viikkoa, joten mukava olisi jo tietää, koska alamme kilpaa säteillä kevätauringon kanssa. Ihan siksikin, että kalenteriin voisi merkitä muitakin tärkeitä tapahtumia, kuten vaikka lähestyvät neljävuotissynttärit. Joten reippaana repimään tutun näköistä kuorta auki.. josta paljastui

1. kutsu saapua gynekologisten syöpäpotilaiden ja heidän läheisiensä sopeutumisvalmennusleirille ensi syksynä. Jaa-a.

Toinen valkoinen kirjekuori oli varustettu kunnan logolla -siis päivähoito tai työpaikka, veikkasin. Ja kyllä, se oli

2. esitäytetty hakemus määrävuosikorotusta varten, jonka allekirjoittamalla ja palauttamalla saisin lisää liksaa. Siis eräiden palkka vaan nousee kotona lusmuilemalla. Elämme todellisessa hyvinvointivaltiossa!

Vielä yksi valkoinen kuori, joka oli hyvinkin tutun näköinen. Tämä taho muistaa minua säännöllisesti. Kunnankirjaston

3. palautuskehotukset kertovat vain aktiivisesta lukuharrastuksestani ja ovat merkki sivistyksestä:)

Kirjekuorien lisäksi sylissäni oli kasa ammattilehtiä, minulle ja miehelle, sekä jälleen yksi jännittävän näköinen paketti kohta nelivuotiaalle peltoselle. Mutta se odotetuin, kutsu sädehoitoon, jäi taas saapumatta, joten ajattelin kysäistä hoidon aloituksesta suoraan syöpäpolilta. Ja hyvä kun soitin, totesi kanssani rupatellut perushoitaja, kun oli ensin etsinyt tietojani koneelta ja lokerikoista. Epikriisi oli kyllä saapunut, mutta ei ollut aiheuttanut vielä mitään toimenpiteitä, ja varovasti minulta tiedusteltiin että mitäkähän tässä oli ajatus tehdä ja minkälaisella aikataululla...?

Huoh. Kahden minua hoitavan yksikön välinen matka on yhdet raput ja pätkä käytävää, mutta silläkin välillä voi kirjekyyhky eksyä. Tämä potilas tuuraa kyyhkyä ihan mielellään, jos se yhtään nopeuttaa hoitoon pääsyä. Mutta nyt taas -odotellaan sitä postipoikaa..