tiistai 9. marraskuuta 2010

ignatus vermis


Erään lapsuustoverini isä oli lääkäri. Kätevää. Sellaisina aamuina, kun (ylä)kouluunlähtö ei toveriani huitsittanut, valitteli hän päänsärkyä tahi muuta vaivaa, ja aina oli näyttää luokanvalvojalle oikein lääkärintodistus sairaudesta, latinaksi kirjoitettuna. Erään sairaspoissaolon jälkeisenä päivänä ope purskahti nauruun, kun ystäväni toi hänelle virallisen, sv-leimalla varustetun todistuksen. Äidinkielen ope oli latinansa lukenut, ja suomensi sujuvasti diagnoosin: neitokaista oli lääkäri-isän mukaan vaivannut laiskamato.


Ajattelin eilen, että nyt taitaa itsellänikin olla ignatus vermis. Loman jälkeen kotityöt ovat sujuneet vähän kantahämäläiseen tahtiin, lenkille ei ole tehnyt edes mieli ja jo kaupassakäynti on tuntunut urheilusuoritukselta. Vastoin kaikki periaatteitani jätin markettimatkallanikin auton perhepaikalle, vaikka olin ylellisesti yksin liikenteessä, invapaikka tuntui sentään liioittelulta. Tänään tutkittiin sitten seitsemän putkiloa verta, ja saamattomuudelle löytyi syy alhaisista veriarvoista. Laihanlaisen veren takia huominen hoito siirtyy viikolla.


Eikä ota edes päähän. Tässä vaiheessa syöpäilyä osaan ottaa ilon irti ylimääräisestä hyvästä viikosta, viikonloppukahveista ja maistuvasta isänpäivälounaasta. Eiköhän tämä olokin tästä vetreydy, sillä henkilökohtainen fysioterapeuttini on vihdoin saapunut huusholliimme. Perjantaista asti elämämme on ollut sisukasta söpön palleron kanssa. Palloleikkiä, unet, piiloleikkiä, tirsat, lumileikkiä, nokoset.. kuinka hellyttävän pieni ja touhukas koiravauvamme onkaan! Tosin, olin jo onnistunut unohtamaan, että vauva-aikaan kuuluvat myös iltaitkut, yövalvomiset ja kuivaksi opettelun ilot..


Minut on valittu lauman johtajaksi, kiitos vain sisu. Se tarkoittaa, että jalat pysyvät lämpiminä perunoita kuoriessa ja lehteä lukiessa, koirus kun nukkuu mieluiten emäntänsä jaloissa. Kiintymys kantaa myös vessaan ja suihkuun sekä tietokoneelle, enkä ehdi saada edes nettiyhteyttä toimimaan, kun pikkuinen huutelee jo keittiössä kaipaustaan.



Onpahan puuhaa, ja puuha pitää ajatukset tehokkaasti pois taudista. Sisukkuuteni ansiosta huominen ultra ei ole käynyt tämän päivän aikana mielessä kuin ehkä seitsemän kertaa. Tai seitsemänkymmentäseitsemän kertaa -ei kuitenkaan läheskään yhtä useasti kuin ilman tassuterapeuttiani. Mutta huomenna se on, puoliväliultra. Jossa toivon näkyvän yhtä kauniita maisemia kuin reilun viikon takaisella autoretkellämme.





13 kommenttia:

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Pikaisesti vaan toivotan kauniita näkymiä ♥

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavat kuvat ! Iloinen pariskunta panoramassa ja koiravauva näyttää parhaita puoliaan ; ) Meidän vesseli on nyt 4 kk. On se aikamoista menoa, hyvä niin.
Voimia ja jaksuja !
pirtsikka

Anonyymi kirjoitti...

Ihana vauva teillä tosiaan on, tuota on pakko päästä rapsuttamaan, kun pilkut ovat kadonneet... Ja ihanalta näytti myös lomakuvanne. Pitääkin kysellä tarkemmin reittejänne, sillä vanhemmat ovat menossa ensi viikolla samaan paikkaan. Ja meilläkin on sitten koira, onneksi vain viikon:) Sisua ja tsemppiä ultraan, toivotaan kauniita näkymiä.

pirre

Maittaela kirjoitti...

Minäkin toivon sydämestäni näkymien olevan pieniä ja sieviä. Ensiviikot Sisun kanssa tuntuivat niin tutuilta...

olga kirjoitti...

Pentukoirat vievät sydämmen kokonaan, ihana vesseli jaloissa ja päivien iloissa. Niin ne koirat vaan aikuisen ottavat johtjakseen, hyvä niin, koska aikuinen viimekädessä vastaa koiran hyvin voinnista.
Ihana kuva sinusta ja miehestäsi, näyteätte niin iloisilta ja onnellisilta.

Olitko unohtanut pistää kasutekijöitä vai mikä sai veriarvot alas?
Ensi viikon ultraan lähetän enkelitä mukaan täältä savosta.:)

Kiara kirjoitti...

Kauniita näkymiä!

Ja suloinen Sisu!!!

Kitsune kirjoitti...

Voi mikä suloinen sisupussi!

Kauniita maisemia toivon minäkin.

Mutta sitä kyllä hieman ihmettelen ettet viime kerran jälkeen saanut automaattisesti Neupogenia pisteltäväksi jatkossakin, kun eivät ne verisolut siitä ehdi toeta hoitojen aikana mihinkään. Otapa asia puheeksi sen seuraavan tiputuksen yhteydessä.

Laiskamatoa tuntuu nyt olevan liikkeellä. Auttaisikohan matokuuri?

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä uä-tuloksia täälläkin toivon ja jännitän. Pieni olisi nyt tosi kaunista!

Söpöi kuvii! Hienoa että pääsitte kaikki yhdessä lomamatkalle ja joo, niin, kyllä tuo Sisu varmaan - työll... eikun terapoi.

Nina kirjoitti...

oikein isosti peukut pystyssä puolestasi kuvausreissulle!!

juu..tuon karvapalleron kanssa ei kyllä iske tekemisen puute:)

ja nyt vasta tajusin miks nää kotihommat ei suju multa kovin vikkelään;) syyhän on siis perimmäisissä kantahämäläisissä juurissani:)

Nina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sipulix kirjoitti...

Kauniita näkymiä täältäkin! Ihana kuva,hyvät näkymät ja hyvä fiilis. Koiruuskin ihanainen :)

betty kirjoitti...

Peukku pystyssä kauniille kuville !

Ja aivan ihana koiruli ! Mukavia hetkiä tassuterapeutin kanssa, muistakaa ottaa valokuvia ja vaikkapa videotakin kun hän on pieni vaan niin lyhyen hetken. Myöhemmin on hauska muistella vauvakuukausia. Aivan kuten ihmisvauvojenkin. Hyviä vointeja ja parempia veriarvoja !

tiina kirjoitti...

Kiitos toivottelijat! Luin kommenttejanne puhelimesta odottaessani tutkimukseen pääsyä ja kummasti rauhotuin. Tunsin monet ajatukset ympärilläni.

Sisu on nimensä veroinen. Hauska mutta itsepäinen ja kovapäinenkin kaveri. Maittaelalta saatu pentukirja on ahkerassa luvussa.. Jottei ihan kaikkia virheitä tehtäisi:)

Minulla olisi jääkaapissa ollut kaksi ylimääräistä neupogenia, joita esitin pistettäväksi, mutta lääkäri-päivi oli nyt sitä mieltä, että annetaan nousta itsekseen. Tiedä sitten miksi, mutta ehkä tämä liittyy laskeneeseen syöpäarvoonkin. Tai sitten siihen, ettei laskua ollut hirveästi, arvot olivat vaan kautta linjan alakanttiset. Ehkä tällaisissa tapauksissa luonto korjaa.

Neulastan pistin edellisen hoidon jälkeen, se vaikutti varmasti matkan ajan, sen verran hyvävointinen olin. Hoidon siirtyminen ei kuitenkaan haitannut kai siksikään, että nyt saatiin kuitenkin jo ennen hoitoa ultrasta tulos, jonka mukaan tätä seuraavaa, neljättä hoitoa pystytään tarvittaessa muuttamaan. Siis tarvittaessa, se selviää itselleni vasta viikon päästä.

Ja ne kanarian tiet.. me ajelimme keskimaan reittiä, kuva on korkeimmalta huipulta, 1941m. Alunperin kartturi-emännän suunnittelemaa reittiä muokattiin kerran, kun huomattiin tulleemme lehmipolulle. Pääteillä kannattaa pysytellä, tämäpä kuuma vinkkini. Tähän yhtyvät myös takapenkin oksentajat:)

Kohti loppuviikkoa.. hyvävointisena. Niitä hyviä vointeja kaikille teillekin, toverini! Sisu lähettää vielä ihalilijoilleen terveisiä täältä emäntänsä jalkojen juuresta:)