sunnuntai 9. toukokuuta 2010

äitienpäiväajatuksia!

Keittiöstä kuuluu jo kili kili, mutta vielä yksiäänisesti. Uskallan pujahtaa vessaan ja kiireesti takaisin sänkyyn. Kohta väkeä kuulostaa olevan alakerrassa jo enemmän, ja kolina lisääntyy, mukaan tulee myös sipinää. On autuaallista loikoilla ja venytellä omassa sängyssä, kuunnella oven takaa kantautuvia ääniä ilman, että niihin tarvitsisi millään tavalla puuttua. Laita ne mmmmmm mmm.. paistan nyt nämä mmm. ..Shhh!! Mmmm missä ne nyt on? JOKO SAA? Shhh!!

Eve hietamiehen yösyöttö on sopivaa äitienpäivän aamun lukemista, vaikka pasasilla vietetäänkin äiditöntä äitienpäivää. Mielelläni ojentaisin antti pasaselle kimpun ruusuja äitienpäivän kunniaksi. Antin mietteet ovat niitä, joita äiteet eivät uskalla ajatella edes hiljaa itsekseen, mutta joille on helppo nauraa, kun ne laukoo ääneen pinteeseen jäänyt yksinhuoltajaisä. Joo, aivan hyvä oivallus, etteivät "vauvat itke vain vittuillakseen, vaan itku on niiden kommunikointia". Lasken kirjan välillä pois käsistä ja kuuntelen keittiötä. Meillä yösyötöt ovat onneksi vaaleanpunaista lähihistoriaa, eikä itkujakaan tarvitse juuri kuunnella. Nytkin keittiöstä kuuluu koli koli, ja no niin, nyt mennään!

Ja äiti on valmiina, pimeässä ja peiton alla, kuuntelee moniäänisen "paljon onnea vaan" sekä peltosen kaupan päälle laulaman "häpi pöötdein". Ihastelee itse väkerretyt kortit ja lahjat, ja istuu valmiiseen pöytään.


Lämmintä äitienpäivää kaikille äideille! Äitienpäiväajatuksia myös tuleville äideille, sekä heille, jotka kovasti haluaisivat äidiksi. Ja heille, jotka ovat äiteitä isolla Äällä, kuten nyt vaikka tuolle pasasen antille.

10 kommenttia:

Tilu kirjoitti...

Onpa hienoja muotteihin paistettuja kananmunia.

Hyvää äitienpäivää!

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Hienolta näyttää Äitienpäiväaamiaisesi :) Hauska ja varmaankin taitoa vaativa idea tuo munien paistaminen muoteissa.

Oikein ihanaa Äitienpäivän jatkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Ai kun söpöä! Just tuo kuvaamasi on niin kivaa, kun muksut (tai no, yksikin) ovat pieniä. Kannattaa ottaa kaikki irti, kun nyt se aika on.
Hyvää äipänpäivää sinulle ja lukijoillesi, äitejä tai ei.

betty kirjoitti...

Tuosta ei päivä parane, todella ihanaa aikaa tuo kilistelyn kuulosteleminen ja nukkuvan leikkiminen ym, parhaita hetkiä elämässä!

Hauskoja nuo kananmunat : )

Hyvää äitienpäivää !

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää äitienpäivää! Kylläpä teillä oli hieno aamupala. NAM! Ja kyllähän me äidit olemme juhlamme ansainneet, joten KIPPIS! äideille:)
t. Pirre

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä on fiksuja lukijoita - mun ymmärrys munista heräsi vasta toisten kommenttien jälkeen ;)
L

Kitsune kirjoitti...

Minäkin ihailen tuota ideaa paistaa kananmunat - piparimuotteihin? - ja pistän sen heti korvan taakse. Hauskan näköistä!

Anonyymi kirjoitti...

Yritin kehua taivaallisen komeita munia - mutta kommenttini katosi, vaikka epätoivossa luulin lähettäneeni sen jo tuplasti
MUTTA
Onnittelut äitienpäivästä kuitenkin ja hienosta aamiasipöydästä eritoten ; )
pirtsikka

tiina kirjoitti...

Ei ole ennen meilläkään munia noin paistettu, sydänpannulla kyllä joskus. Vaan hyvin onnistui, ja kaikki saivat valita omansa -äiti ensin. Ja minkäkö otin.. no kukon tietysti!

On nämä vaan aika herttaisia päiviä, lapsetkin tsemppaavat hurjasti.

Alkavaa viikkoa kaikille! Se onkin ihanan tynkä, ja loppuviikossa häämöttää reissukin. Täältä tullaan villilä!

Kati kirjoitti...

Kävin minäkin kurkkaamassa teidän tunnelmia viime pyhältä ja samalla lähetän terkkuja mukananne Villilään ;o)